Ihan kamala olo. Itkettää kokoajan, ahdistaa ja muutenkin kauhee olo, henkisesti ja fyysisesti. Huominen kouluun meno ahdistaa todella, mutten viitsi sanoa isälle, etten voi/halua mennä sinne. Avohoitoni loppui kaksi viikkoa sitten, enkä ole päässyt sen jälkeen puhumaan kenellekkään mistään. Itsemurha-ajatukset ovat taas tulleet kuvioon, vaikka niitä ei ole ollut taas vähään aikaan. Myös halu satuttaa itseään on palannut, vaikka sekin oli pitkään (n. 2-3 viikkoa) pois. Olen myös hautonut ajatusta, että karkaisin, kun kotona olo ahdistaa. En jaksa enää. Tänään kuitenkin taas itken itseni uneen, niinkun monesti, monesti aijemminkin. Ei jaksas enää. Toisaalta, kun olen jo kerran ollut nuorten psykiatrisella, matka sinne olisi lyhyempi, jos menisin kertoon kaikesta tästä jollekkin sosiaalitantalle, enkä halua sinne enää.. hmph...
Niin kamala olo...
I'm so tired of being here...
3424
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mikä kotona ahdistaa? Entä koulussa? Mitä jos nyt vaan menisit kouluun huomenna, vaikka kuinka ahdistaa. Ei kannata karata. Ulkona on kylmää, ja on kovin ikävä, kun ei ole paikkaa mihin mennä.
Mitään pikahoitoja ei ole olemassa. Ikäviä tuntemuksia tulee taatusti vielä myöhemmin. Itse olen huomannut, että joidenkin vaikeiden tilanteiden jälkeen tulee myöhemmin samantyyppisissä ympäristöissä ja tilanteissa eräänlaisia "takaumia". Eli saman ikävät tunteet tulevat uudelleen mieleen, vaikka tilanne onkin jo ihan toinen.
Sinänsä jos olet vielä peruskoulussa, niin saat täydet sympatiani. Se on aika kauhea paikka nykyaikana. Voin lohduttaa, että peruskoulun jälkeisissä opinnoissa on enemmän mielekkyyttä, kun siellä on valikoituneempaa ja motivoituneempaa porukkaa. Voitko jutella koulukuraattorin, terveydenhoitajan ym. kanssa kouluun liittyvistä peloista ja ongelmista?
Miksi hoitosi lopetettiin, vaikka et ole vielä kunnossa? Onko sinulla yhtään luotettavaa aikuista, jolle voisit keskustella tunteistasi? Mummi, kummi tms? Älä murehdi itseksesi, äläkä vahingoita itseäsi, pakko jostain on joku tukihenkilö löytyä! Tsemppiä!
Minulla ei ole tukihenkilöä, ainakaan täällä lähellä, kenelle voisin puhua. Ainoa, jolle pystyisin puhumaan on ystäväni, joka asuu 200 kilometrin päässä minusta ja on nyt armeijassa. Enkä osaa puhua kenellekkään muulle pahasta olostani, kuin tälle ystävälle. Netin kautta se on helpompaa.
Kotona ahdistaa kaikki enemmän tai vähemmän. En osaa eritellä. Aijemmin, ennen sitä kohtausta, jonka seurauksena jouduin sairaalaan, koulussa asiani olivat aika huonosti. Olin mielestäni todella epäonnistunut kokeessa, jos sain kokeesta ysin, stressasin kaikesta, mikä liityi kouluun. Olin todella vaativa itseäni kohtaan. Isänikin kehotti minua parantamaan kokeessa, kun sain siitä kasi puolen. Ja kyllähän sitä voisi jollekkin koulukuraattorille puhua näistä. Ja juu, oon peruskoulussa.
Hoitoni lopetettiin, koska hoitopaikkaa piti vaihtaa, mutta uudesta hoitopaikaste ei ole kuulunut mitään, joten en edes tiedä, että onko se lähete mennyt vanhasta hoitopaikasta uuteen.
Kyllä siitä uudesta hoitopaikasta ihan varmasti kuuluu, noi lähetteiden käsittelyt tuppaavat vain kestämään jonkin aikaa. Olisiko siellä sun koulussa kuraattoria jonka kanssa voisit mennä juttelemaan tilanteestasi? Muista aina että olet ihan hyvä sellaisena kuin olet. Vaikka isäsi kuulostaa vaativalta, älä kuitenkaan itse vaadi itseltäsi liikaa. Mielestäni voisi olla hyvä jos pysytyisit ottamaan nuo perhesuhteesi puheeksi siinä uudessa hoitokontaktissa. Paljon voimia sinulle.