millaista on olla suurperheen lapsi (10+)?

eihän nyt hyvänen aika kaikissa tapauksissa lapsia tule vuoden välein mihinkään prheeseen. Niin voi tietysti joskus olla, mutta kaipa se aika harvinaista on.
Isot sisarukset eivät koskaan voi korvata äitiä ja/tai isää. Molemmilla on oma tärkeä tehtävänsä lapsen kehityksessä. Siksi onkin surullista, että Suomessa on niin paljon avioeroperheitä. Kaikkein surullisinta on titysti se, että lapsella on kaksi äitiä (tai kaksi isää), kuten homoperheissä on tai ei rakastavia vanhempia lainkaan.
Lapsi tarvitsee kehittyäkseen sellaiset vanhemmat, jotka haluavat tuon lapsen ja haluavat rakastaa häntä. Kiintymyssuhdeteorian mukaan juuri varhaiset kuukaudet ja vuodet ovat lapsen tulevaisuuden kannalta aivan keskeisiä.

Mietipä nyt itsekin jos hoidettavana olisi ainakin 10 alle 15-vuotiasta!
Miten siinä aika riittäisi?

Itse olen suurhperheen (>10 lasta) vanhimmasta päästä. Minusta seuraavat kolme lasta ovat syntyneet reilun vuoden välein. En koe, että minua olisi mitenkään laiminlyöty kotoa. Kotona oli turvapaikka johon sai aina palata ja siellä huollettiin ja kannettiin huolta meistä pienistä.

Ajatus siitä, että suurperheen lapset saisivat liian vähän aikaa, on minusta kasvateltu käsittämättömiin mittoihin. On varmasti totta, että suurperheen vanhemmilla (itsekin suurperheen vanhempi) on vähemmän aikaa per lapsi, kuin pienellä perheellä.

Kukaan ei puhu siitä, että mikä riittää lapselle. Jos on vain yksi lapsi, tai lapsien väli on useita vuosia, niin luulisin, että se lapsi tarvitsee paljon enemmän vanhemman aikaa, kuin ison perheen lapsi, jolla on koko ajan muutama lähes saman ikäinen sisarus vierellään. Lapsella ei välttämättä ole sillätavalla tarvetta vanhemman ajalle.

Ehkä sitten, kun isommat sisarukset osaavat hoitaa pieniä, ja haluavat niitä hoitaa, niin voidaan sanoa, että ne korvaisivat osittain vanhemmat. Esim. meillä on tilanne, että n. 10 vuotiaat isosiskot hoitavat vauvaa ja pienimpiä lapsia aina sen mukaan kun tarvitaan ja he itse pystyvät.

Toisaalta näkisin, että tällainen vanhempien lasten "sijaisvanhemmuus" yhdistää ja rakentaa sisarusten välisiä siteitä. Se luo sellaista me-henkeä, josta saa myöhemmin olla kiitollinen, sen olen itse huomannut.

Itse koen, että olen saanut vanhemmiltani aikaa. Jossain tilanteessa olisi ehkä kaivannut enemmän aikaa, mutta en tiedä onko siitä pahoja traumoja jäänyt.

Se mikä ainakin omalla kohdallani on ollut hyvä, niin on se, että vanhemmat eivät ole liikaa ohjanneet minun elämääni. Olen periaatteessa saanut kasvaa sellaiseksi kuin olen itse halunnut.