Kaikki capitaileset

Eikö peiraatteessa ole aivan mahdollista, että kaikki myös viimehetkillä mukaan tulleet ja rahansa hävinneetkin voidaan tuomita rikoksen yrittämisestä? Jokainenhan sinne on varmasti rahaa laittanut sillä mielellä, että sieltä voittoja kotiuttaisi, eli yrtiänyt rikastua osallistumalla laittomaan rahankeräykseen?

Tuosta alkusijiotuksesta ja klubiin liittymisestä lähtien voisi jo hyvin ylittyä tuo yrittämisen ja suunnittelun kynnys.

Kyllähän rikoksien yrittäminen ja suunnittelukin on rikollista, vaikka itse rikoksessa eivät onnistuneet. Näitä tapauksia löytyy paljon, missä tekijä on jäänyt kiinni ennen kuin varsinainen rikos on ehtinyt siinä määrin tapahtua, että siitä olisi ehtinyt hyötyä.

Esimerkkeinä esimerkiksi ihmisiä on tuomittu ryöstöjen (vaikka se raha-autoryöstöjupakka missä viimeinen keikka jäi yritykseksi), huumekaupan ja vaikka raiskauksenkin yrittämisestä ja/tai suunnittelemisesta. Jos olet esimerkiksi yrittänyt hankkia huumeita, antanut jollekkin rahaa niiden hankkimiseksi ja esitutkinta osoittaa, että olet yrittänyt niitä hankkia, niin sinut tuomitaan rikoksesta.

Voisiko tämä missään määrin päteä capitaan (ajatusleikkiä ja spekulointia, itse tuomioistuimen päätöksistä täälläkään ei ole esitetty kuin korkeintaan hyviä arvauksia)? Kyllä varmasti kaikille rahaa sinne änkeneille olisi se mahdollinen sieltä tuleva voittokin varmasti kelvannut, tuskin kukaan sinne tarkoituksella "kolehtiin" rahaa laittoi.

Jos asiaa tältä kantilta ajatellaan, niin miksi kellään "tunkillakaan" olisi mitään oikeutta rahojaan takaisin saada? Hyvään uskoon ja tietämättömyyteen voi aina vedota, mutta niinhän voi sponsorikin. Jos oikeus päättää, "että normaaliin elämänkokemuksen mukaan olisi pitänyt ymmärtää tai ainakin vahvasti epäillä) päläpälä, että tuollaisiin tuottoihin joita capitan yhteydessä on esitetty, ei rehellisin keinoin välttämäti onnistuta. Varsinkin jos olet sijoittanut rahaa klubiin josta viranomainen on jo varoittanut sekä kertonut jo selvitelleensä alustavasti klubin toimintaa.

Tämä olisi mielestäni mielenkiintoinen ja oikeudenmukainen ratkaisu, kun ahneuksissaan siihen touhuun mukaan on lähdetty joko tietäen laittomuuden, epäillen sitä tai olisi ainakin ollut syytä.

Kaikki rahat valtiolle olisi ainoa reilu ja oikeudenmukainen ratkaisu ja se olisi siinä.

Petoskäräjät sponsoreiden ja sponsoroitujen välillä voisi sitten pitää erikseen ja päättäköön oikeus tapauskohtaisesti milloin on petetty ja ketä (toisen ihmien mukaan rikokseen ottaminen ei ole petos).
2488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Taas heräsit.

Äänestä
  • mielessä, joko se poliisi tänään soittaa.

    Ja miksi vi...ssa minä menin osallistumaan törkeistä talousrikoksista tuomitun kusettajan järjestämään laittomaan rahankeräykseen?

    Aina tulee sama vastaus. TYHMYYTTÄNI!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


syyllistyneet rikokseen? kirjoitti:

Eikö peiraatteessa ole aivan mahdollista, että kaikki myös viimehetkillä mukaan tulleet ja rahansa hävinneetkin voidaan tuomita rikoksen yrittämisestä? Jokainenhan sinne on varmasti rahaa laittanut sillä mielellä, että sieltä voittoja kotiuttaisi, eli yrtiänyt rikastua osallistumalla laittomaan rahankeräykseen?

Tuosta alkusijiotuksesta ja klubiin liittymisestä lähtien voisi jo hyvin ylittyä tuo yrittämisen ja suunnittelun kynnys.

Kyllähän rikoksien yrittäminen ja suunnittelukin on rikollista, vaikka itse rikoksessa eivät onnistuneet. Näitä tapauksia löytyy paljon, missä tekijä on jäänyt kiinni ennen kuin varsinainen rikos on ehtinyt siinä määrin tapahtua, että siitä olisi ehtinyt hyötyä.

Esimerkkeinä esimerkiksi ihmisiä on tuomittu ryöstöjen (vaikka se raha-autoryöstöjupakka missä viimeinen keikka jäi yritykseksi), huumekaupan ja vaikka raiskauksenkin yrittämisestä ja/tai suunnittelemisesta. Jos olet esimerkiksi yrittänyt hankkia huumeita, antanut jollekkin rahaa niiden hankkimiseksi ja esitutkinta osoittaa, että olet yrittänyt niitä hankkia, niin sinut tuomitaan rikoksesta.

Voisiko tämä missään määrin päteä capitaan (ajatusleikkiä ja spekulointia, itse tuomioistuimen päätöksistä täälläkään ei ole esitetty kuin korkeintaan hyviä arvauksia)? Kyllä varmasti kaikille rahaa sinne änkeneille olisi se mahdollinen sieltä tuleva voittokin varmasti kelvannut, tuskin kukaan sinne tarkoituksella "kolehtiin" rahaa laittoi.

Jos asiaa tältä kantilta ajatellaan, niin miksi kellään "tunkillakaan" olisi mitään oikeutta rahojaan takaisin saada? Hyvään uskoon ja tietämättömyyteen voi aina vedota, mutta niinhän voi sponsorikin. Jos oikeus päättää, "että normaaliin elämänkokemuksen mukaan olisi pitänyt ymmärtää tai ainakin vahvasti epäillä) päläpälä, että tuollaisiin tuottoihin joita capitan yhteydessä on esitetty, ei rehellisin keinoin välttämäti onnistuta. Varsinkin jos olet sijoittanut rahaa klubiin josta viranomainen on jo varoittanut sekä kertonut jo selvitelleensä alustavasti klubin toimintaa.

Tämä olisi mielestäni mielenkiintoinen ja oikeudenmukainen ratkaisu, kun ahneuksissaan siihen touhuun mukaan on lähdetty joko tietäen laittomuuden, epäillen sitä tai olisi ainakin ollut syytä.

Kaikki rahat valtiolle olisi ainoa reilu ja oikeudenmukainen ratkaisu ja se olisi siinä.

Petoskäräjät sponsoreiden ja sponsoroitujen välillä voisi sitten pitää erikseen ja päättäköön oikeus tapauskohtaisesti milloin on petetty ja ketä (toisen ihmien mukaan rikokseen ottaminen ei ole petos).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu