Kannabis laiskistaa

Sihisevä vesihiiisi

Viimeisen puolen vuoden ajan on tullut poltettua säännöllisen epäsäännöllisesti about joka toinen päivä (sitä ennen 4 vuotta välillä päivittäin ja välillä pari kertaa kuussa), ja vähentäminen on helvetin vaikeaa. Eikä hampusta saa enää sellaisia "kiksejä" kuin haluaisin päihteestä saada.

Yleensä polttamispäätös tapahtuu hetken mielijohteesta, jos vaikka sattuu kävelemään tuhkakupin ohi tai jotenkin muuten saa hampun mieleensä. Kun päätös on tehty, savut on jo keuhkoissa ennen kuin ehtii aloilleen istua, varmaankin joku alitajuinen juttu etten enää muuttaisi mieltäni tjsp. Sitten minuutti polttamisesta tuleekin jo morkkis, "ihan turhaahan minä nyt poltin, olisin selvinnyt ilmankin", naurettavaa. Sitten kun ei se hamppu enää toimi toivotusti, niin istun sitä arki-iltaa pää jumissa koneella tai sohvalla näppäilemässä kitaraa, vaikka olisi pitänyt mennä jo nukkumaan. Jos on polttanut enemmän kuin normaalin annoksen, niin kaiken lisäksi aamulla ajetaan vielä silmät ristissä töihin ja täytyy oikein ponnistella vaikuttaakseen aamukahvipöydässä normaalilta.

Mutta eniten vituttaa hampun pitkäaikaisvaikutukset; epäsosiaalisuus, stressi, saamattomuus. Ainakin itseäni krooninen hampunkäyttö muuttaa aivan helvetisti. Sitä luulee olevansa "normaali", mutta tietää kuitenkin että jo 2 viikon tauon jälkeen mieliala olisi paljon parempi, eikä kanssakäyminen ihmisten kanssa tuntuisi niin vaikealta (kuuluuhan se jumalauta työnkuvaan). Myös arki-askareet tuntuvat töiden jälkeen mahdottomuudelta, vaikka raaka matematiikka paljastaa että kyllä vähän laiskempikin ihminen saattaisi selvitä imuroinnista ja tiskaamisesta jos siihen on aikaa noin 5 tuntia päivässä.

Tuntuu, että olisi helpompi lopettaa seinään ja pitää taukoa, kuin vähentää. Liikunta on hyvä apuväline, ja selväpäiset kaverit toinen (ohhoh, sellainenhan olisikin mukava ). Mutta itsekuri on kaiken A ja O, sitä minunlaiseni juniorin on vielä harjoitettava

3

402

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vastaavasti

      lopettaa paskan jauhamisen. Teksistäsi paistaa niin selkeästi kannabiksen vastainen propaganda.

    • Amfetamiini apteekkeihin

      En muutenkaan ymmärrä, miksi ihmiset haluavat olla väsyneitä ja sekavia, kuten alkoholin ja kannabiksen käyttäjät.

    • omasta itsestään kiinni?

      "Myös arki-askareet tuntuvat töiden jälkeen mahdottomuudelta, vaikka raaka matematiikka paljastaa että kyllä vähän laiskempikin ihminen saattaisi selvitä imuroinnista ja tiskaamisesta jos siihen on aikaa noin 5 tuntia päivässä. "

      Väitän, että monet peruslaiskat persoonat käyttävät kannabista tekosyynä sille, etteivät saa aikaiseksi asioita. Itsellä maistuu työt ja kotityöt ja vasta niiden jälkeen savut, jos on luppoaikaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      52
      5612
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      68
      2661
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1960
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      154
      1796
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      37
      1766
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1733
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1488
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1141
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      80
      1129
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      62
      935
    Aihe