2 vuotias hoikka poikani oksensi reilu viikko sitten koko yön. Kuume tuli seuraavana päivänä, mutta kesti "vain" päivän. Lapsi ei syönyt eikä juonut juuri mitään. Annoin osmosalia ja laitoin sitä mehun kanssa väkisin suuhun. Vointi alkoi pikkuhiljaa kohenemaan.
Nyt sitten on komena aamuna vaipassa ollut todella reilut ja löysät sinapinkeltaiset kakat.Tätä ripulia tulee vain kerran, korkeintaan kaksi kertaa päivässä. Juomisia menee jo normaalisti mutta syöminen vielä takkuaa.Pojan silmät ovat kyllä hieman kuopalla ja huulet näyttävät välillä kuivilta, mutta poika jaksaa leikkiä jo lähes normaalisti ja on hyvällä tuulella.
Lapsi kuitenkin pääsi selvästi kuivumaan ja mietinkin, että voiko vielä taudin tässä vaiheessa tarvita suonensisäistä nesteytystä, vai voinko jo luottaa siihen, että saan pojan kotikonstein toipumaan? Olin jo päättänyt taudin akuutissa vaiheessa lähteä lääkäriin, mutta sitten nestettä alkoikin mennä suun kautta ja poika tuntui piristyvän.
Te joilla kokemusta on enemmän, niin kertokaas kauanko meni, että lapsi oli täysin ennallaan sairastelun jälkeen.
Kauanko toipuminen
2
375
Vastaukset
- ---
Viime talvena olin saman ongelman kanssa kun poika ripuloi yli 2 viikkoa päivittäin... silloin sain ohjeeksi että niin kauan kun pissaa tulee saa riittävästi nestettä. Mutta jos huolettaa niin kannattaahan se pieni käyttää lääkärissä.
- Äiti-myös
Hei!!
Itselläni on puolitoista vuotias lapsi, Joka myös on sairastanut muutaman oksennustaudin.
Sehän on hienoa että nestettä menee ja kyllä se sitten ruokakin ajan kanssa:)
Lapsen suolisto on vaan niin herkkä että sillä menee tovi toipuessa rajusta oksennustaudista.Vaikka varsinaisesti oksennustauti olisi jo ohitse voi lapsen vatsa olla löysällä jopa ripulilla (eri asia olisi jos lapsi ripuloisi kymmenen kertaa päivässä)Kosla suolisto toisiaaan lapsella paranee hitaammin kuin aikuisella.Itsellämme noroviruksen jäljiltä kului viikko ennen kun vatsa rauhoittui ja normalisoitui.
Mukavaa lopputalvea ja pikaista paranemista toivottaen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1137792
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1275339Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p303576Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1223563Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352594Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191896Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3571544Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?971540Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?701406Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376