Aamulehdelle 6.12. 2000 antamassaan haastattelussa Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Seppo Hentilä (sd) antaa varsin kummallisen merkityssisällön itsenäisyyden käsitteelle ja päätyy nurinkuriseen johtopäätökseen, jonka mukaan Suomi sai itsenäisyyden vasta EU-jäsenyyden myötä eli silloin kun se itse asiassa sen menetti. Hentilä on ilmeisesti värvätty "tiedemiehen arvovallalla" todistamaan oikeiksi presidentti Ahtisaaren ym. nurinkurisia puheita itsenäisyyden vahvistumisesta EU:ssa.
Perustellessaan sanojaan Hentilä joutuu kuitenkin määrittelemään itsenäisyyden käsitteen. Hän hylkää itsenäisyydelle perinteisesti annetun riippumattomuussisällön. Kuitenkin hänenkin on pakko sivumennen todeta, että "kansainvälinen talous on saanut Suomen otteeseensa". Tästäkään huolimatta ja huolimatta Suomen roolista omia rahojaan EU:lta hattu kourassa anelevana nettomaksajana Hentilä ei ymmärrä itsenäisyyden jo menneen.
Sen sijaan "direktiivinikkareiksi" kutsumiaan EU:n toimielimiä Hentilä pitää "pienenä pahana". Niiden vähättely on kuitenkin turhaa, onhan jo lähes 80 prosenttia Suomen lainsäädännöstä "brysseliläistä" alkuperää. Sitä paitsi EU:n säätämät asetukset on lainsäädännössä asetettu Suomen omien lakien yläpuolelle.
Lainsäädäntövallan lisäksi EU on ottanut itselleen myös merkittävän osan toimeenpano- ja tuomiovallasta. EU:n määräyksiä toimeenpanevat Suomen viranomaiset ovat kuin siirtomaavaltaa tottelevia alkuasukkaita.
EU:lle alusmaaksi annettu Suomen valtiokin on saatettu EU:n tuomiovallan alaiseksi. Itsenäisen maan pitäisi saada suvereenisti hallita omaa aluettaan ilman tilivelvollisuutta ulkopuolisille. EU-jäsenyyden aikana on nähty jo useita tapauksia, joissa EU on uhannut Suomea EY-tuomioistuimella ellei se toimi Brysselin tahdon mukaisesti.
Hentilän mielestä Suomea ei uhkaa mikään ja siitä syystä hän sanoo, "ettei ole mitään syytä käpertyä maanpuolustusvoittoiseen itsenäisyyskäsitykseen". Sen tilalle hän tuo oman itsenäisyyskäsityksensä, joka koostuu seuraavista aineksista: sananvalta, vaikutusvalta, oikeudet, vapaudet, kansallinen hyvinvointi, valmius kansainväliseen avoimuuteen ja valmius vieraiden kulttuurien kohtaamiseen.
Jos käsite itsenäisyys merkitsisi lähinnä näitä asioita, on totta että puolustusvoimia olisi hankala panna liikkeelle niiden puolustamiseksi. Silloin niitä pitäisi käyttää vallanpitäjiä vastaan. Sitä paitsi sotilasjuntat yleensä perustavat oman diktatuurinsa edellisen tilalle.
Sananvallasta ja vaikutusvallasta puhuessaan Hentilä tarkoittaa lähinnä Suomen hallituksen asemaa EU:n sisällä. Harhauttavasti hän kuitenkin väittää, että "mukanaolo EU:n ytimessä takaa meille enemmän valtaa kuin asukaslukumme edellyttäisi". Tämä on täyttä hölynpölyä monessa mielessä.
Ensinnäkään Lipponen ja kumppanit eivät aja meidän etujamme. Ei meidän etumme ole EU:n toimielimien lujittaminen eikä rikkaan yläluokan etujen ajaminen. Hentilän etuja ne tietysti voivat olla.
EU:n ytimessä mukanaolo tarkoittaa, että Suomi on mukana EMU:ssa eli talous- ja rahapolitiikkaamme määrätään EU:n keskuspankista käsin. Se tarkoittaa myös, että olemme sidotut EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja moniin muihin EU-tasolla"yhteisesti" pienissä piireissä päätettyihin asioihin. EMU:n ulkopuoliset EU-maatkin määräävät paljon enemmän omista asioistaan kuin Suomi.
"Meidän suhteessa asukaslukuun suuresta vallastamme" puhuessaan Hentilä nähtävästi tarkoittaakin, että Suomen ääniosuus neuvostossa on 3 ääntä 87:stä, kun Suomen väkiluku on vai 1,4 prosenttia koko EU:n väkimäärästä. Ehkä Hentilä ei ole kuullutkaan, että tämäkin asiaintila on pian muuttumassa Suomelle entistäkin epäedullisemmaksi. Kuitenkin kolmen äänenkin vaikutusvalta EU:n neuvostossa on todella mitätön verrattuna siihen, miten täysin itsenäinen maa voi päättää itse kaikista asioistaan.
EU-Suomen itsenäisyyttä ja entistä paljon suurempaa vaikutusvaltaa Hentilä yrittää havainnollistaa toteamalla, että Suomesta puhutaan Euroopassa enemmän kuin ennen. Jos itsenäisyys todella voidaan mitata palstamillimetreinä tai sekunteina tiedotusvälineissä, eivätkö silloin maanosamme itsenäisimmät maat viime vuosina suurvaltojen lisäksi ole olleet Bosnia, Kosovo ja Tshetshenia?
Hentilän mielestä Suomen kasvaneesta itsenäisyydestä kertoo sekin, että voimme itse päättää kenen kanssa olemme liitossa ja mihin joukkoon haluamme kuulua. Aikaisemmin Suomen asioista päättivät Hentilän mukaan vuorollaan Ruotsi, Venäjä, Neuvostoliitto ja Saksa.
Venäjä antoi Suomelle autonomisen aseman ja salli jopa oman markan käyttöönoton. Neuvostoliitto ei tietääkseni säätänyt Suomen lakeja eikä Saksakaan ole tehnyt sitä ennen kuin nyt EU:n kautta. Suomen päättäjät ovat aina poliittisten laskelmiensa mukaan määränneet mihin joukkoon meidän on kuuluttava. EU-jäsenyyden suhteen he kaiketi laskeskelevat henkilökohtaisia hyötyjään jäsenyydestä aivan kuten Hentiläkin laskeskelee niitä hyötyjä, joita sai antaessaan mielettömän haastattelunsa itsenäisyyden muistopäivän Aamulehteen.
http://www.vapaansuomenliitto.fi/

Vastaukset 6
Vanhimmat
Aikoinaan Eesau myi esikoisoikeutensa hernerokka-annoksesta nuoremmalle veljelleen Jaakobille:
http://www.credo.fi/raamattu/1933/1Moos.25.html
http://www.credo.fi/raamattu/1933/1Moos.27.html
On merkillistä, miten halpa-arvoisena maamme itsenäisyyttä pidetään.
Varsinkin maamme eliitti on kieltänyt jo itsensä eli eivät he ole enää Suomen maan päättäjiä vaan toisen valtion eli EU:n.
Kysymys kansanäänestyksessä ei ole vastustamisesta vaan pysymisestä siinä perustuslaillisessa asemassa, jonka perustuslakimme meille antaa.
On todella mielenkiintoista, ettei kukaan silmäätekevä kommentoi kahden perustuslain alkupykäliä (lue tuolta alhaalta), jotka ovat selviä jopa tavalliselle kansalaiselle eli kysymys keväällä 2004 on Suomen perustuslain laittomasta kuoppaamisesta ja meidät myydään toiselle valtiolle sen lakien alle, jos EU:n perustuslaki hyväksytään.
SIKSI ON NYT TÄRKEÄÄ, ETTÄ KANSALLE SELVITETÄÄN TARKASTI, ETTÄ JOS JA KUN EU:N PERUSTUSLAKI HYVÄKSYTÄÄN SUOMEN KOHDALLA NIIN SUOMI LAKKAA OLEMASTA.
SELKEÄ ÄÄNESTYS SIIS SEURAAVASTA:
HALUAN PYSYÄ SUOMEN KANSALAISENA
KYLLÄ
EI
Raha on kaiken...
Olemme jo tarpeeksi nähneet mihin olemme joutuneet ja joutumassa:
Suomen ja EU:n perustuslaeista!
Suomen perustuslaista:
Valtakunnan alue Suomen alue on jakamaton.
Valtakunnan rajoja ei voida muuttaa ilman eduskunnan suostumusta.
Suomen kansalaisuus
Suomen kansalaisuudesta voidaan vapauttaa vain laissa säädetyillä perusteilla ja sillä edellytyksellä, että henkilöllä on tai hän saa toisen valtion kansalaisuuden.
N 731/1999
Annettu Helsingissä 11 päivänä kesäkuuta 1999
Suomen perustuslaki
http://www.om.fi/perustuslaki/3312.htm
Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä määrätyllä tavalla, säädetään:
1 luku
Valtiojärjestyksen perusteet
1 §
Valtiosääntö
Suomi on täysivaltainen tasavalta.
Suomen valtiosääntö on vahvistettu tässä perustuslaissa. Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.
Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi.
2 §
Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.
Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.
Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.
3 §
Valtiollisten tehtävien jako ja parlamentarismi
Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta.
Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta.
Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.
4 §
Valtakunnan alue
Suomen alue on jakamaton. Valtakunnan rajoja ei voida muuttaa ilman eduskunnan suostumusta.
5 §
Suomen kansalaisuus
Suomen kansalaisuus saadaan syntymän ja vanhempien kansalaisuuden perusteella sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Kansalaisuus voidaan myöntää laissa säädetyin edellytyksin myös ilmoituksen tai hakemuksen perusteella.
Suomen kansalaisuudesta voidaan vapauttaa vain laissa säädetyillä perusteilla ja sillä edellytyksellä, että henkilöllä on tai hän saa toisen valtion kansalaisuuden.
Todella isoista asioista on kysymys!
Kun tarkemmin ajattelee, mihin Suomi on joutunut, kun liittyi EU:iin, niin nyt kun edessä on EU:n perustuslaki, joka tarkoittaa toista valtakuntaa ja toisen maan kansalaisuutta.
Vuodesta 1995 vuoteen 2004 tuo kehitys on ollut nähtävissä ja paljon aikaisemminkin.
EU:n tuleva perustuslaki Suomen nykyinen voimassaoleva perustuslaki:
EU:n perustuslaki tulee kaikessa kumoamaan Suomen perustuslain, jos se on ristiriidassa EU:n perustuslain kanssa.
Monet sanovat. ettei asian anneta mennä kansanäänestykseen, eikä kansalle tulla kertomaan, mistä nyt on kysymys, niinkuin ei ole kansalle aikaisemminkaan näistä EU-kuvioista puhuttu etukäteen niinkuin asiat on, vasta jälkikäteen on asiat selvinneet, jos ovat vieläkään täysin tiedossamme.
Nyt on siis kysymys valtakunnan rajojen siirtämisestä mm. Atlantilta Venäjän rajoille, Välimereltä Lapin perukoille asti sekä Suomen kansalaisuuden muuttumisesta koko kansan kohdalla EU:n kansalaisuudeksi!
Kun itsestään selvyydet ovat kysymyksessä, niinkuin mekin Suomessa olemme jo 6.12.1917 lähtien tottuneet eli itsenäisyyteen ja omaan kansalaisuuteen kohta jo 86 vuoden ajan!
Euroopan Unioni ja Suomen menetetty itsenäisyys
Useille suomalaisille on yhä epäselvää, mitä Suomen jäsenyys Euroopan Unionissa todellisuudessa merkitsee.
Kyseessä ei ole vain käytettyjen autojen verotukseen, viinaralliin, ruoan hintaan ja maataloustukiaisiin liittyvä asia.
Kyse on suomalaisten vaivalla hankkimasta ja arvokkaasta Suomen itsenäisyydestä ja sen menettämisestä.
Kun Suomi on luopunut yksinoikeudestaan säätää lakeja Suomessa ja määrätä omasta rahastaan, Suomi ei enää ole itsenäinen valtio.
Näitä valtiollisia oikeuksia Suomi on luovuttanut Euroopan Unionille.
Tämän vuoksi Euroopan Unionin itsenäisyys on kasvanut ja Suomen vastaavasti kaventunut.
Ei voi olla samanaikaisesti itsenäinen Euroopan Unioni ja itsenäinen Suomi, jos Suomi pysyy Euroopan Unionin jäsenenä.
Euroopan liittovaltion perustuslakia kirjoitetaan.
Perustuslaki on oleellinen Euroopan Unionin tunnustamisessa todelliseksi liittovaltioksi.
Jos Suomi hyväksyy ja ratifioi Euroopan Unionin perustuslait, samalla Suomi luopuu omista perustuslaeistaan.
OTTEITA SOPIMUSEHDOTUKSESTA EUROOPAN PERUSTUSLAIKSI
CONV 528/03
1. artikla
1. Tällä perustuslailla, joka ilmentää Euroopan kansojen ja valtioiden tahtoa rakentaa yhteistä tulevaisuuttaan, perustetaan unioni (jota kutsutaan.), jossa jäsenvaltioiden politiikat sovitetaan yhteen ja joka käyttää liittovaltion tavoin tiettyjä yhteisiä toimivaltuuksia.
7.artikla
1. Jokainen jäsenvaltion kansalainen on unionin kansalainen.
9.artikla
1. Perustuslaki ja lainsäädäntö, jonka unionin toimielimet hyväksyvät käyttäessään unionille perustuslaissa annettua toimivaltaa, ovat ensisijaisia jäsenvaltioiden lainsäädäntöön nähden.
10. artikla
1. Kun perustuslailla annetaan unionille yksinomainen toimivalta tietyllä alalla, ainoastaan unioni voi toimia lainsäätäjänä ja hyväksyä oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä, kun taas jäsenvaltioilta edellytetään tätä varten unionin antamaa valtuutusta.
3. Unionilla on toimivalta sovittaa yhteen jäsenvaltioiden talouspolitiikat.
4. Unionilla on toimivalta määritellä ja toteuttaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, johon kuuluu myös yhteisen puolustuspolitiikan asteittainen määrittely.
11. artikla
Unionilla on yksinomainen toimivalta varmistaa henkilöiden, tavaroiden, palvelujen ja pääomien vapaa liikkuvuus ja vahvistaa kilpailusäännöt sisämarkkinoilla sekä seuraavilla aloilla:
tulliliitto
yhteinen kauppapolitiikka
rahapolitiikka niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka ovat ottaneet käyttöön euron
Aikoinaan Gideon vapautti kansansa vieraan vallan alaisuudesta ei väellä eikä voimalla vaan Jumalan avulla.
Siinä on meidänkin ainoa mahdollisuutemme!
Pyydetään Kaikkivaltias apuun ja kysytään, miten nyt pitää tehdä, kun aikoinaan pasuunat soivat ja vihollinen joutui Jumalan kauhun valtaan ja jopa valtavat muurit sortuivat niinkuin Jerikossa!
Gideonista:
http://www.credo.fi/raamattu/1933/Tuom.6.html
http://www.credo.fi/raamattu/1933/Tuom.7.html
Finlandiastako jälleen Fantasia!?
Syyslomalla kävin vaimon kanssa katsomassa säveltäjämestari Jean Sibeliuksesta kertovan elokuvan.
Elokuvaan oli saatu hyvin mukaan ne tunnelmat, jotka Suomessa olivat vuosisadan alussa Venäjän vallan ja itsenäisyyden alkuaikoina ja myöskin 1950-lukua ennen Sibeliuksen kuolemaa 1957.
http://www.sibelius.fi/suomi/elamankaari/index.html
Venäjän vallan aikana Finlandian esitys meinattiin kieltää jo etukäteen, kun sen nimenä oli Finlandia, mutta Sibelius ja Kajanus keksivät nokkelasti nimeksi Fantasia, jolla nimellä esitys saatiin läpi sensuurin.
Mielestäni sykähdyttävin kohtaus oli, kun Sibelius johti Finlandiaa ja venäläinen sotaväki oli aseineen paikalla, kun yleisö ryhtyi laulamaan Finlandiaa.
Sotaväki poistui salista hämmentyneenä, kun kaikki nousivat ja lauloivat Finlandiaa.
"Oi Suomi katso, sinun päiväs koittaa,
yön uhka karkoitettu on jo pois,
ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa,
kuin itse taivahan kansi sois.
yön vallat aamun kirkkaus jo voittaa,
sun päiväs koittaa oi synnyinmaa.
Oi nouse, Suomi, nosta korkealle,
pääs seppelöimä suurten muistojen,
oi nouse, Suomi, näytit maailmalle,
sä että karkoitit orjuuden,
ja ettet taipunut sä sorron alle,
on aamus alkanut, synnyinmaa."
Onko edessämme jälleen päivä, jolloin meidän täytyy sanoa Finlandia Fantasiaksi?
http://www.sibelius.fi/suomi/musiikki/ork_finlandia.htm
Suomi herää oli todellakin Finlandian varhaisversio.
Koska silminnäkijä Klemetti sanoo musiikin alkaneen isoviha-kuvaelman aikana, Finlandian alkutahdit eivät voi kuvata höyryveturin puksutusta, kuten joskus on humoristisesti väitetty.
Veturikin tosin esiintyi kuvaelmassa, mutta sitä ennen kuvattiin käsikirjoituksen mukaan mm. Aleksanteri II:n aikaa sekä Runebergin, Snellmanin ja Lönnrotin urotöitä.
Finlandiaa ei varmaankaan sävelletty kuvaamaan näitä kirjavia vaiheita.
Sibelius halusi kuvata yleisemmin Suomen heräämistä ja taistelutahtoa. Myöhemmin Sibelius kertoi Jalmari Finnelle, että hänellä ei säveltäessään ollut käsitystä Finlandian erikoislaadusta.
Vasta viedessään partituurin puhtaaksikirjoittaja Ernst Rölligille hänelle tuli mieleen, että sävellys taisi olla jotain tavallista huomattavampaa.
Onko paavilla jonkinlainen omistusoikeus Suomeen viime vusituhannen alun mukaan?
Juuret juontavat katoliseen keskiaikaan, jolloin Suomikin kuului osana eurooppalaiseen latinalaiseen yhtenäiskulttuuriin.
Paavin käsitys valtiosta/valtioista on ristiriidassa Kaikkivaltiaan ilmoituksen kanssa:
http://www.credo.fi/raamattu/1933/5Moos.32.html
6. Niinkö sinä maksat Herralle, sinä houkka ja tyhmä kansa? Eikö hän ole sinun isäsi, joka sinut loi? Hän sinut teki ja valmisti.
7. Muistele muinaisia päiviä, ajattele menneiden sukupolvien vuosia. Kysy isältäsi, niin hän sen sinulle ilmoittaa, vanhimmiltasi, niin he sen sinulle sanovat.
8. Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan.
9. Sillä Herran kansa on hänen osuutensa, Jaakob on hänen perintöosansa.
Mielenkiintoinen ja edelleen ajankohtainen artikkeli - Ylioppilaslehti 9/2000!
http://www.ylioppilaslehti.helsinki.fi/ylioppilaslehti/000512/000512uskonnot.html
Uskonto ohjaa Eurooppaa
Jan Erola
Muslimit ovat uskonnollisia kiihkoilijoita, eurooppalaiset järkeilevät kylmästi. Tuttu mielikuva, mutta väärä. Uskonto ohjaa voimakkaasti yhdentyvää Eurooppaa, vaikka me emme sitä aina ymmärräkään.
Uskonnon ja politiikan avioliitto yhdistetään yleensä vain kriisialueisiin, kuten Lähi-itään, Pohjois-Irlantiin, Balkanille tai Kashmiriin. Ajattelemme, että muslimit ovat fundamentalisteja ja Eurooppa on järjen ja sivistyksen maanosa, jossa uskonto on ajattelun ulkopuolella. Uskonto on kuitenkin edelleen elimellinen osa politiikkaa myös Euroopassa, aivan kuten Machiavelli esitti 500 vuotta sitten.
"Uskonto on kasvanut kiinni kulttuuriimme ja ajatteluumme. Se on ollut joskus niin voimakkaasti läsnä, että näkyy edelleen kaikkialla", väittää valtiotieteen tohtori ja tutkija Teija Tiilikainen Helsingin yliopistosta.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen oli erityisesti amerikkalaisilla tarve löytää uusi vastakkainasettelu ja sellainen löytyi: Jihad vastaan McWorld. Politiikan tutkija Samuel Huntington ennusti seuraavaa suurta konfliktia kristikunnan ja islamilaisen maailman välille. Perinteisessä länsi vastaan muut -ajattelussa on kuitenkin aukkoja: se väheksyy globalisaation vaikutuksia ja olettaa, että uskontokunnat olisivat yhtenäisiä.
"Ajatus yhtenäisestä kristikunnasta on utopia", Teija Tiilikainen toteaa. Poliittisesta islamista Lapin yliopistossa väitellyt Aini Linjakumpu ei myöskään pidä muslimeja yhtenäisenä uhkana kristikunnalle, saati Euroopalle:
"Ajatus sivilisaatioiden välisestä konfliktista on liian abstrakti. Paikallistasolla on toki mahdollista, että eri uskontojen edustajat joutuvat konfliktiin uskontojen takia".
Euroopan kolmijako Euroopan unioni jakautuu Teija Tiilikaisen mukaan kulttuurisesti ja poliittisesti edelleen uskonpuhdistusten rajojen mukaan: katoliseen, kalvinistiseen ja luterilaiseen Eurooppaan. "Katolinen Eurooppa pyyhältää täyttä höyryä kohti liittovaltiota, sillä katolisessa kulttuurissa päämääränä on kristillinen valtio. Ajatus periytyy Paaviin. Katolisilla on valmius ajatella valtiota osana isompaa perhettä", Tiilikainen selvittää.
Katolisten alueiden kristillisdemokraattiset ja kristillissosialistiset puolueet ajavat edelleen kiivaimmin integraatiota EU:ssa. Kristinuskon vaikutus näkyy katolisilla alueilla politiikassa jopa puolueiden nimissä. Brittein saaret ja Hollanti kuuluvat kalvinistiseen kulttuurialueeseen. "Siellä kasvaa poliittinen liberalismi, äärimmäinen yksilöajattelu, joka on kauppakansojen ajattelua", Tiilikainen kertoo.
"Kalvinistien on helppo sopeutua integraatioon niin kauan kun se vie kohti yhä suurempia vapauksia, vapaata markkina-aluetta." Uskonto ei ole yhtä avoimesti mukana puolueohjelmissa kuin katolisella alueella.
Protestantit erottivat jo 1500-luvulla poliittisen ja kirkollisen vallan toisistaan. Luterilaisessa Pohjois-Euroopassa ajatellaan valtiokeskeisesti: valtion tulee olla ylin auktoriteetti. "Meillä ei saa sanoa, että liittovaltiossa valtiosta tulee osavaltio, joka on menettänyt suvereniteettinsa", Tiilikainen toteaa. Tanskalla, Norjalla ja Ruotsilla onkin ollut vaikeinta sopeutua EU-integraatioon.
Suomi on poikkeus historiallisista syistä. Mielipidetutkimusten mukaan turvallisuus itänaapuria vastaan oli tärkeimpiä syitä suomalaisten EU-jäsenyydestä äänestettäessä.
Muslimeista EU:n viides kolonna? Yleiseurooppalainen nationalismi ei ole vielä syntynyt, mutta sellainen saattaisi herätä, mikäli EU-kansalaiset kokisivat yhteisen uhan ulkopuolelta. Tiilikaisen mukaan ainoa mahdollinen uhka voisi olla epävakaa Venäjä, ei islamilainen maailma, saati EU:ssa asuvat viisi miljoonaa muslimia.
Islamista väitelleen Aini Linjakummun mielestä muslimiterroristien väitetyssä uhkassa on paljon samaa kuin poliisin huumepuheissa: turvallisuusorganisaatiot käyttävät pelotteita hyväkseen saadakseen lisää voimavaroja.
"Meillä länsimaisilla ihmisillä on niin suuri ego, että suhteutamme kaikki maailman tapahtumat itseemme", Linjakumpu ihmettelee. Uskonnollinen ääritoiminta kohoaa yleensä omien valtioiden autoritäärisiä valtiojohtoja vastaan.
"Kiivaastikin länttä vastustava retoriikka on yleensä suunnattu sisäpolitiikkaan. On kaukaa haettua väittää, että ääriliikkeet olisivat syntyneet horjuttamaan länsimaista yhteiskuntajärjestystä."
Demokratia sopeuttaa Iranin keväisissä parlamenttivaaleissa uudistuslinja voitti selvästi vanhoillisen uskontosiiven, joka on ollut vallassa vuoden 1979 islamilaisesta vallankumouksesta asti. Linjakumpu pitää Iranin demokraattista muutosta hyvänä esimerkkinä muillekin muslimimaille.
Länsimaat kuitenkin tukevat monissa maissa autoritäärisiä, epädemokraattisia valtiojohtoja. Syynä on pelko uskonnollisen terrorismin leviämisestä. Linjakummun mukaan demokraattisia prosesseja tulisi silti tukea, sillä radikalismi kumpuaa juuri vaikuttamisen mahdottomuudesta.
Vähemmistöille tulisikin sallia integroituminen yhteiskuntaan, niin Suomessa kuin muualla EU:ssa. "Englannin pakistanilaiset ovat siitä hyvä esimerkki", Linjakumpu toteaa. EU-parlamentissa on kaksi pakistanilaisperäistä brittiä, jotka ovat muslimeja. Pakistanilaiset ovat muutenkin aktiivisia yhteiskunnallisia vaikuttajia Britanniassa.
Linjakumpu ei usko, että EU:n viisi miljoonaa muslimia muodostaisivat yhteistä poliittista liikettä. Siirtolaisten poliittinen aktiivisuus kulkee sukupolvissa. Ensimmäinen sukupolvi yrittää lähinnä vain sopeutua. "Toisen ja kolmannen polven siirtolaiset ovat yllättävänkin radikaaleja. He yrittävät metsästää juuriaan", Linjakumpu kertoo.
Esimerkiksi Suomessa on havaittavissa täällä varttuneiden somalinuorten uskonnollista radikalisoitumista. "Suomalainen yhteiskunta ottaa edelleen vastentahtoisesti uusia kulttuureja vastaan. Kyllä se aiheuttaa nuorissa vipinää, jos ei esimerkiksi saa millään töitä."
EU:ssa ei ole ollut suuria muslimien ja kristittyjen välisiä konflikteja jos Saksan turkkilaiskysymystä ja Ranskan 90-luvun alun huivijupakkaa ei oteta lukuun. Suomessa islamilainen yhteisö on ollut vielä näkymätön. "Uskon, että meilläkin saattaa olla profiilin nostoa edessä", Linjakumpu sanoo. Poliittista aktivoitumista on luvassa suurimmissa kaupungeissa.
Helsingissä yhteisön koko saattaa jopa riittää omaan poliittisen ryhmän perustamiseen. "Se ei ole paha asia. Suomessa keskustelu monikulttuurisesta yhteiskunnasta on vielä edessä. Nyt on puhuttu vasta pakolaisista."
Keskisuomalainen sunnuntai 23.11.2003 sivu 10
KANSANÄÄNESTYSTEN VAATIJAT EIVÄT LUOTA POLIITTISIIN PÄÄTTÄJIIN
JYVÄSKYLÄ
Esko Parkkila
Kansanäänestysten vaatiminen monista asioista on kristillisdemokraattien puoluesihteeri Annika Kokon mielestä merkki siitä, ettei parlamentaariseen demokratiaan enää luoteta. Kansalaisten terveisiä ei kuunnella ja toteuteta heidän toivomallaan tavalla. Lisäksi puolueet ovat etääntyneet kansasta.
Kansanäänestykset ovat hänen mielestään kuitenkin raskas ja kallis prosessi toteuttaa. Niiden lisäämisen asemesta kansalaisten terveisiä olisi kuunneltava ja myös toteutettava paremmin. Kokko puhui Jyväskylän kristillisdemokraattien valtuustoryhmän 30-vuotisjuhlassa.
Puolueiden lupausten ja toiminnan ristiriidan Kokko näki yhdeksi syyksi siihen, että kiinnostus politiikkaan on laimeaa. Paikallistason politiikassa on kuitenkin vahvuutena vahvan asiantuntemuksen lisäksi suorat yhteydet kansalaisiin.
Matti Vanhasen (kesk.) hallitusta Kokk o arvosteli siitä, että se alentaa lainavaroin tuloveroprosenttia sekä alkoholiveroa. Kristillisdemokraattien vaihtoehto painottaa kunnan rahoituksen lisäämistä, perhetukia ja ruoan lisäveron alentamista.
Eiroopan parlamenttivaaleissa kristillisdemokraattien tavoitteena on yksi paikka. Kuntavaaleissa puolue aikoo lisätä "reilusti" valtuutettujen määrää. Puolueen kannatus oli Taloustutkimuksen syyskuussa telkemän kyselyn mukaan 5.4 prosenttia.
Jyväskylän paikallisosaston puheenjohtajaksi valittiin Juhnai Starczewski. Johtokunnan jäseniksi tulivat valituksi Mirjami Asikainen, Erkki Hakkarainen, Juha Lappalainen, Heikki JO. Leinonen, Marika Visakorpi ja Rauno Välimäki.
Seuraavien linkkien kautta pääset tarkemmin lukemaan näistä asioista:
Puolueen tervehdys ja juhlapuhe, puoluesihteeri Annika Kokko
http://www.saunalahti.fi/~juhanist/kd-jyvaskyla/ajankohtaista.htm#Tervehdys#
Jyväskylän KD:n syyskokouksen valintoja to 20.11.2003
http://www.saunalahti.fi/~juhanist/kd-jyvaskyla/ajankohtaista.htm#Syyskokous#
JYVÄSKYLÄN KRISTILLISDEMOKRAATTIEN (KD) VALTUUSTORYHMÄN 30-VUOTISJUHLA
http://www.saunalahti.fi/~juhanist/kd-jyvaskyla/ajankohtaista.htm#30v#
TERVEHDYSSANAT JYVÄSKYLÄN KRISTILLISDEMOKRAATTISEN VALTUUSTORYHMÄN 30-VUOTISJUHLASSA TORSTAINA 20.11.2003 KLO 19.00 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINTALON VALTUUSTOSALISSA.
http://www.saunalahti.fi/~juhanist/kd-jyvaskyla/ajankohtaista.htm#Tervehdyssanat#
KATSAUS - SKL/KD 30 VUOTTA JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINVALTUUSTOSSA Laatinut: Mirjami Asikainen
http://www.saunalahti.fi/~juhanist/kd-jyvaskyla/ajankohtaista.htm#Katsaus#
SKL/KD:n vuosien 1972-2000 kunnallisvaalitietoa
http://www.saunalahti.fi/~juhanist/kd-jyvaskyla/ajankohtaista.htm#Kunnallisvaalitietoa#
Ystävällisin terveisin
Juhani Starczewski
KD:n Jyväskylän paikallisosaston tiedotusvastaava
Muurarintie 9 B 8
40520 JYVÄSKYLÄ
puh.(014) 642 025 koti, (014) 62 5779 työ, 040 757 3537
Sähköposti: [email protected]
KD:n Jyväskylän osasto:
http://www.saunalahti.fi/~juhanist/kd-jyvaskyla/
KD:n Keski-Suomen piiri:
http://www.kristillisdemokraatit.fi/keski-suomi/
Suomen Kristillisdemokraatit - KD:
http://www.kristillisdemokraatit.fi/kd/frame.php
Kotisivu:
http://www.saunalahti.fi/~juhanist/
Perinteisestikin voi allekirjoittaa tilaamalla kaavakkeet!
Jo 1182 on allekirjoittanut sähköisesti!
http://www.kansanaanestys.fi/adressi/
Adressi
Euroopan unionille esitetään perustuslakia.
Haluamme, että Suomessa järjestetään perustuslaista kansanäänestys.
Nimi:
Paikkakunta:
Kerro sähköisestä allekirjoitusmahdollisuudesta sukulaisillesi, ystävillesi, työkavereillesi ja kaikille kiinnostuneille!
http://www.kansanaanestys.fi/
Tulosta tästä itsellesi adressi
http://www.kansanaanestys.fi/kansanaanestysadressi.rtf
Muista palauttaa täytetty adressi kansanäänestystoimikunnalle osoitteeseen:
"Kansanäänestystoimikunta"
PL 33
00501 Helsinki
Kansanäänestystoimikunta
http://www.kansanaanestys.fi/toimikunta.htm