uskonnollisuus vähenemässä

niin myös vl:ien määrä

Kristinuskon asema nykyaikana on tukala. Yhä pidemmälle edistynyt tiede on osoittanut, kuinka paikkaansapitämättömiä raamatun tarinat ovat. Joku uskovainen voi sanoa tähän, että Jumala on näkymätön, eikä sitä voi tieteellä koskaan selittääkkään. No ei voikkaan, mutta jos uskon ylin ohjekirja on raamattu, joka on täpösen täynnä sepitettyjä taruja, voi ajatella uskon olevan melko hataralle pohjalle rakennettu.

Raamatussa puhutaan ihan tosissaan, kuinka Nooa rakensi arkin kuivalle maalle, haki kutakin eläintä kaksi paria ja vei ne laivaan. Silloiset eläimethän varmaan kaikki sattui olemaan Nooan läheisyydessa :). Hyvin epätodennäköinen tarina, sillä tuolloin on ollut jo valtavasti eläimiä ympäri maapallon. Siis jos ajatellaan, että sinne meni noinkin kehittyneitä eläimiä, mitä raamatussa kuvataan.

Baabelin tornin tapauskin kuulostaa nykyisin lähinnä vitsiltä. Ihmiset rakensivat tornia, jonka kautta olisi pitänyt päästä taivaaseen. Jumala ei antanut tämän tapahtua, joten sekoitti ihmiset ja kielet ympäri maailmaa. Että sen seurauksenako siis maapallo on asutettu kokonaan ja ihmisillä eri kielet ja kansallisuudet.

Raamatussa on niin paljon sellaista huttua, mitä ei voi nykyään kovin vakavasti ottaa. Yleinen uskonnollisuus on ollut vuosikaudet jatkuvassa laskussa ja tämä näkyy varmasti myös vanhoillislestadiolaisten määrään. Yhä useampi vl-uskon taakse jättänyt on ateisti!

8

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiedätkö edes mitä

      sellainen muka on? Usko on eri asia.

      Jos sinulla ei ole uskoa, etkä sitä haluakaan, se on oma asiasi. Monilla sen sijaan on, toisilla heikompi, toisilla taas vahvempi.

      Raamattu on monelle kartta, kompassi ja kalenterikin. Kaikki mitä matkamies tarvitsee. Lukutaitoa kylläkin tarvitaan ja ymmärrystä. Mutta sitäkin saa rukouksessa pyytää ja anoa viisautta.

      • ateistin näkökulmasta.

        Jos uskot johonkin yliluonnolliseen, se on uskonnollisuutta. Eli jos uskot johonkin, mitä et voi nähdä tms. niin se ei ole mitään muuta, kuin uskonnollisuutta. Sen sijaan jos uskot että autoja on olemassa, se ei ole uskonnollisuutta, koska autoja onkin olemassa ja se on todistettavissa. Todistappa meille Jumala ja sen ainoa poika Jeesus! Et pysty, eli uskonnollisuutta!


      • Uskossa

        uskonnollisuus onkin pahin este tosi uskolle.
        Pahimmat vainot oikeita uudestisyntyneitä uskovia kohtaan on tullut ja tulee uskonnollisten taholta.
        Antikristuskin on uskosta luopunut uskonnollinen ihminen joka julistaa itsensä jumalaksi.


    • Kun käärme valehteli

      Jumala kielsi syömästä siitä puust.. "älkäät syökö siitä, ja älkäät ruvetko siihen, ettette kuolis".

      Käärme sanoi vaimolle: "ei suinkaan pidä teidän kuolemalla kuoleman".

      Eeva ja Aadam lankesivat syntiin käärmeen petoksen kautta.

      Synti ja kuolema tuli maailmaan.
      (Vai elääkö joku iankaikkisesti? - Synnin palkka on kuolema).

      "Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: ettäs tämän teit, kirottu ole sinä kaikesta karjasta, ja kaikista eläimistä maalla: sinun pitää käymän vatsallas, ja syömän maata kaiken elinaikas.

      Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille, ja sinun siemenes ja hänen siemenensä välille; sen pitää rikki polkeman sinun pääs, ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän.

      Ja vaimolle sanoi hän: Minä saatan sinulle paljon tuskaa, koskas raskaaksi tulet: sinun pitää synnyttämän lapsia kivulla, ja sinun tahtos pitää miehen alle annettu oleman, ja hänen pitää vallitseman sinua"

      JEESUS SYNTYI VAIMON SIEMENESTÄ JA RIKKI POLKI SYNNIN JA KUOLEMAN VALLAN KUTEN PARATIISISSA JUMALA LUPASI.

      Siitä lähtien on jatkunut vaino...
      kuten tälläkin foorumilla käärme sihisee oikein vihoissaan ja valehtelee kuin paratiisissa...

      Jeesus on voittanut käärmeen ja Jumalan lapsille on annettu voima murskata käärmeeltä pää.

    • näyttävät olevan

      hyvin usein sellaisia, jotka ovat uskoneet lapsen lailla Nooan arkkeihin ja Baabelin torneihin ja pilven reunalta kyttäävään vihaiseen Jumalaan.

      Sitten kun he tajuavat tuon taruksi, he ryhtyvät ateisteiksi, koska todellisesta kristinuskosta he eivät ole koskaan tienneetkään.

    • Luomaan ihmisen

      Tasolle joka on kivikaudessa miksi, jos jumala on kaikkitietävä mutta ihminen on kehittynyt ominpain ja saanut aikaan kaiken nykykehityksen.
      Onko siis jumala luomisineen kuitenkin melko keskinkertainen?

    • mytolein

      Ne eivät ole historiallisia tosiasioita, ei edes paratiisikertomus tai luomismyytti. Ne pitääkin tulkita vertauskuvallisesti.

    • oletkos jo..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe