Valtion rahoitusyhtiöltä parin miljardin takuut saaneen Royal Caribbean Cruises -varustamon tulos romahti viime vuoden lopulla.
Finnveran suurin asiakas ja samalla suurin riski, Royal Caribbean Cruises -varustamo (RCCL), ilmoittaa jyrkästi heikentyneestä tuloksestaan. Vuoden viimeisellä neljänneksellä konsernin nettotulos laski lähelle nollaa. Edellisen vuoden viimeisellä neljänneksellä RCCL teki 70 miljoonan dollarin tuloksen.
- Viimeinen vuosineljännes oli äärimmäisen vaikea, ja odotamme kovempia haasteita vuodelle 2009, viestittää RCCL:n pääjohtaja Richard D. Fain sijoittajille.
RCCL:n useamman kymmenen aluksen laivasto risteilee pääasiassa Euroopassa ja Karibian merellä.
Yhtiölle valmistuu Turun telakalla ensi syksynä ja vuonna 2011 kaksi maailman suurinta risteilijää, joiden kappalehinta hipoo miljardia euroa. Lisäksi RCCL on tilannut neljä loistoluokan risteilijää Saksasta
RCCL:llä on on Finnveran tarjoamia tai voimassa olevia takuita kaikkiaan lähes parin miljardin euron verran. Valtaosa tästä kohdistuu vielä työn alla oleviin risteilijöihin. Se tarkoittaa, että Finnvera maksaa laivat niiden rakentajalle, jos RCCL ei pysty sitä tekemään.
Varustamon viime vuoden tuloksen romahtaminen ja heikot tulevaisuuden näkymät eivät kuitenkaan vielä anna Finnveralle ja suomalaisilla veronmaksajille syytä menettää yöuniaan. RCCL on maailman toiseksi suurin risteilijävarustamo. se on PERKELEEN HIENOA VERONMAKSAJIEN RAHOJEN KÄYTTÖÄ..RAHAT MENI ULKOMAISILLE SIJOITTAJILLE HELLUREI SUOMALAINEN...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ollaan varmaankin hiljaa näistä.
Katsokaapa niin ei paljoa SDP piireissä näistä "ilkuta"