vastauksia siitä mikä tai ketkä ovat ne seitsämän "petoa" joista mm. ilmestyskirja ja Daniel kertoo. Heistähän vissiin kuusi pitäisi olla historiaa (ilmestys.17:9-10 mukaan)? No, tulevan "pedon" nimee tuskin on vielä kellään tiedossa, mutta joilakin on varmaan teorioita siitäkin (tai mistäpäin se tulee). Ja mikä on tuon porton (suuren Babylonin) nykyinen nimi.
Ateistitkin toivottavasti vastaa, kun jotkut teistä osaa historiaa paremmin kuin minä.
Kiinnostas lukea teidän..
8
591
Vastaukset
- Huhahhhei
ei ole mitään tekemistä iltanuotiolorujen mörköjen kanssa kuin siinä mielessä, että nuo lorut ovat hyvin vanhoja.
- tuhat ja yksi
Vaan neljästä pedosta ja neljännellä peodlla oli 10 kuningasta ja sitten tuli 11. kuningas ,jonka vuoksi Danielin kirjan 2.7.8.9.10.11 ja 12 jakeet on kirjoitettu!
Tuo neljännen pedon 11.kuningas oli Syyrian kuningsaluettelon 8. kuningas !
( Kats. seleukidi valtakunnan kuningas)Kyllä, neljästä pedostahan siellä puhutaan. Daniel on kirjoitettu kai öpaut 200-luvulla eKr. Daniel itse lienee elänyt 500-luvulla eKr. Ennen noitakin aikoja lienee myös elänyt pahis kuninkaita, jotka kai voisi saada "peto" luokituksen, jolloin luku seiska täyttyy.
Loppu onkin sitten sitä juupas eipäs väittelyä, et tarkottaako esim.Dan.7 23-27 jo kauan sitten elettyä aikaa vai onko siinä yhtymäkohta Ilm.13-lukuun tai Ilm.17-luku ja vaikapa ysistä eteenpäin? Kuka mihinkin uskoo.
Muille lukijoille, niin myönnän että kysymys taitaa kyllä olla vaikea ihmisen määrittää kuka ansaitsis "peto" luokituksen. Moni kun varmaan jo antais sellaisen esim. entiselle natsien näkyvimmälle johtajalle juutalaisvainoista ym.- tuhat ja yksi
sumunlapsi kirjoitti:
Kyllä, neljästä pedostahan siellä puhutaan. Daniel on kirjoitettu kai öpaut 200-luvulla eKr. Daniel itse lienee elänyt 500-luvulla eKr. Ennen noitakin aikoja lienee myös elänyt pahis kuninkaita, jotka kai voisi saada "peto" luokituksen, jolloin luku seiska täyttyy.
Loppu onkin sitten sitä juupas eipäs väittelyä, et tarkottaako esim.Dan.7 23-27 jo kauan sitten elettyä aikaa vai onko siinä yhtymäkohta Ilm.13-lukuun tai Ilm.17-luku ja vaikapa ysistä eteenpäin? Kuka mihinkin uskoo.
Muille lukijoille, niin myönnän että kysymys taitaa kyllä olla vaikea ihmisen määrittää kuka ansaitsis "peto" luokituksen. Moni kun varmaan jo antais sellaisen esim. entiselle natsien näkyvimmälle johtajalle juutalaisvainoista ym.kauan sitten elettyä aikaa.
>>>tarkottaako esim.Dan.7 23-27 jo kauan sitten elettyä aikaa ,,,>>>
Danielin kirjan pedothan tulivat peräjälkeä !
Babylonia, Meedia,Persia ja Magedonia ,siinä ne kaikki Danielin kirjan pedot!
Ja Aleksanteri Suuren valtakunta jakaantui useaan osaan ja niistä Dan.11. luku kertookin täyttä historiaa Egyptin Ptolemaioksista ja Syyrian Seleukoksista joista pälveutui neljännen pedon 11. kuningas Antiokhos neljäs Epifanes.
Kats . Dan.7.24.""" kymmenennen kuninkaan jälkeeen""" ja kymmenes kuningas oli Syyrian Seleikos neljäs Filopator.
(Sen jälkeen Syyrian 8.ja Dan.nejlännenpedon 11. kuningas !.Sama kuin Dan.9:26-27 "UUSI HALLITSIJA "!)
Ilmestyskirja sisältää uudelleen tulkittuja ennustuksia ,sisältää myöskin hajanaisia aineksia Danielin kirjan aiheista.
Kansallis sosialistien vähemmistökansojen vainot olivat aivan erillinen ilmiö .
- Petolauma
Daniel 7:4..ensimmäinen peto oli Kaarle Suuren Valtakunta. Kaarle suuren symbolina oli leijona ja vuonna 800 jkr. Paavi Leo (leijona) kruunasi Kaarle Suuren Rooman Keisariksi..ja siitä syntyi ns. Saksalais-Roomalainen valtakunta, jonka symbolina oli kotka siivet..ja sydän (vaakuna) keskellä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Albrecht_Altdorfer_044.jpg
..ja..toinen peto on se Saksalais-imperiumi,joka aloitti ensimmäisen maailman sodan (Keisari Wilhelm) ..jonka symboli näkyy Berliinin Vakunassa eli Karhu...kuten Daniel 7:5 sanoo...
http://www.pori.fi/smu/berliininkarhu.html
..ja kolmas peto oli Hitlerin Kolmas Valtakunta..pantteri, jonka selässä oli neljä linnun siipeä..eli nazi-symboli:
http://en.wikipedia.org/wiki/File:Flag_of_Germany_1933.svg
..ja Pantteri oli toisen maailman sodan aikana juuri Saksan symbolina...nimenomaan Panzer-divisioonat olivat kaikille tuttuja:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Panzer_IV
..ja..se Neljäs Peto tulee olemaan EU:n rauniolle jälleensyntyvä Pyhä Saksalais-Roomalainen Valtakunta..jossa on kymmenen valtiota (sarvea)...kuten Daniel 7:7 ennustaa...
..ja..nykyinen Paavi Benedictus XVI tuo esille "sarvi-symbolit" kuten Daniel 7:8 ennustaa:- Sarkozyyyy
Nyt ollaan jo synnyttämässä tuota Pedon Valtakuntaa, kun Ranskan Presidentti Sarkozy on muodostamassa etelä-eurooppaan liittoutumaa,jossa on kymmenen valtiota/sarvea juuri niin kuin Daniel 7:7 varoittaa:
Espanja, Ranska, Kreikka,Italia, Portugali
Algeria, Marokko, Tunisia, Libya, Egypti
http://www.guardian.co.uk/world/2007/jun/15/outlook.development
Kartasta näkyy millainen Rooman Valtakunta ennen oli:
http://intranet.dalton.org/groups/Rome/RMap.html
Entinen Rooma ja tämä tuleva "Rooma" muistuttavat hyvinkin paljon toisiaan.
olen viimeisestä "pedosta" kulluut, joten siksi kyselen tulisiko joku perusteltu väite.
Suureksi Babyloniksi olen kuullut väitettävän ainakin Moskovaa, Bagdadia ja joku Usa:n kaupunki, maan itse olessa "peto".
Jerusalemin nimen olen kuullut jonkun arvioissa ja se on kai aika yleinen arvaus.
Pedoksi kai täytyy luokitella jotain sellaista, joka on olut iso uhka ja tuho juutalaisuudelle muinoin ja kristinuskolle sen synnyttyä.
Eli sinänsä tuhoisia sotia on varmaan ollut useita, mutta jos ne on olleet "pakanoiden" keskinäisiä kahinoita se ei ole "valitun kansan" kannalta niin petomaista meininkiä.
Mun mielestä yksi "pedoista" oli muinainen Rooman suuri valtakunta (niinkuin joku muukin täällä totesi). Perusteluna on se, että Jeesus teloitettiin Rooman valtakunnan maaherran (Pilatus) toimesta. Samoin tiettävästi ainakin Pietari ja Paavali kohtasivat saman valtakunnan kuolettavan voiman. Myös moni muu kristitty kuoli vainoissa tuon saman valtakunnan hallitsijoiden toimesta.
Eli, jos EU on se "peto", joka tulee uudelleen, tarkoittaisi se ehkä sitä, että EU:n pitäisi laajeta Turkin lisäksi myös Israeliin saakka. Silloin EU:n alue alkaisi muistuttaa muinaisen Rooman valtakunta Apostolien aikaan(Afrikan pohjois-osat toki puuttuu).
Ja Rooma on kaupunki joka on vuodattanut aika monen uskovaisen verta, lähtien Jeesuksesta(epäsuorasti). Ja joka myös on rakennettu seitsämän vuoren päälle (joissakin lähteissä on 12 vuorta), josta Ilm. 17:9 mainitaan.
Rooma on myös kaupunki, jossa on valtaistuin josta voi hallita koko maailmaa. Ja kun sopiva tyyppi aikanaan siihen istuu, niin voi tehdä itsensä Jumalaksi ja vaatia kaikkia kansoja fanittan itteesä (Paav.2:2 tessal.). Katollilaisuus on jo levinnyt aika hyvin.
Mutta takaisin todellisuuteen. Eli täähän on pelkkää oletusta. En tiiä mikä tän textin todennäköisyys kerroin olisi (riippuu tietysti keltä kysyy)? Aikanaan tämäkin selviää missä mennään.- synnyttämässä
Kun seuraa tapahtumia maailmalla, niin voi havaita miten tuo Rooma-keskeinen Petovaltio on syntymässä.
Tuo sakasalainen Paavi Benediktus XVI oli ollut nuoruudessaan Hitler-jugend Natsi- Saksassa ja nyt hän on vapauttanut "pannasta" Piispan,joka on sanonut ettei Holokaustia ole ollutkaan..eikä varsinkaan keskitysleirejä.
http://www.independent.co.uk/news/world/europe/pope-readmits-holocaustdenying-priest-to-the-church-1515339.html
Siis, mitä voi odottaa henkilöltä,joka itse on ollut mukana systeemissä,joka tappoi 6 miljoonaa juutalaista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k19611392Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t608473Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t1277904Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht67448Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa915822Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus565283Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h515271Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k65266Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk155109Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset405078