Nyt tulee juttu jonka oikeellisuudesta en vastaa.
Taas ollaan 60-luvulla ja laivana on joku Effoan pikkuinen persveivari (ei pykäläpaatti). Laivan pyssässä on naisia, ainakin kokki ja messilikka. Molemmat semmoisia pahannäköisiä pihtareita mutta kuitenkin. Laivan pyssästä oli luukku suoraan miehistön messiin josta ruoka ja kahvit tarjottiin. Miehistön puolelta huudeltiin ja heiteltiin aina härskiäkin juttua pyssään. Semmoinen pieni sanasota ja kiusaamishenki oli aina päällä.
Tämä sai viimein loppuhuipennuksen. Kokin nailonsukat (ei ollut vielä sukkahousuja) oli paattitäkillä kuivumassa, silloin tais olla torstai. Joku huumorintajuinen täkkäri oli nähnyt ne, ottanut mukaansa ja vääntänyt molempiin tortun ja sitten takaisin narulle.
No, porukkahan sai tietää heti asian ja sitten messissä naureskellen odotteltiin miten akat vastaavat, vai menivätkö lopullisesti hiljaisiksi. Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Tuli jo sunnuntai ja kokki työnsi luukusta illaksi leikkeleitä ym. ja näki että koko porukka oli paikalla. Silloin hän rauhallisesti vain virkkoi, että en tiedä kuka ne tortut sukkiini väänsi, enkä edes haluakaan tietää sillä porukalla te olette sen sisällön kuitenkin syöneet.
Ruuan tarjontaa miehistölle
Tuhka-Jussi
1
483
Vastaukset
- tyhjänä telakkayönä
kun lähdettiin liikkeelle, me vähän sotkettiin sen ämmän vesiä, hytissään. Kun se oli viikon oksentanut, sapuskat parani ja proviantti pysyi auki. Kyllä nekin oppii....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874048Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750