läskejä. Yök!
Suomi lähettää läskisäkkejä näemmä maailmalle edustamaan. Sillä toisellakin oli niin paksut reidet, että piti haarat levällään seistä.
Onneksi Karoliina sentään on hoikka.
Venäläiset esimerkiksi eivät ikinä lähettäisi ylipainoisia naisia pomppimaan lavalle.
On selvää, että laulun lisäksi tulokseen vaikuttaa esiintyjät ja siten kokonaisuus.
Eikö Suomesta löydy laulutaitoisia, normaalipainoisia naisia enää?
Waldon taustalaulajat
15
656
Vastaukset
- ..muut voisi diskata
Turha puhua vain Waldosta. Karoliina on vähiintäin yhtä tärkeä! Upean ulkonäkönsä ja laulutaitonsa ansiosta häntä pitäisi näyttää enemmän - eikä vilauttaa vain kuin olisi yksi taustatytteleistä.
On siinä ero!
Waldo: jätä jo kaljunpeittäjä-lippia!!! - treenaa pikkasen ja vau
Eikös ne mukamas ylimääräset kilot häivy, kun treenataan mocovaa varten? Venäläisillä on rahaa, tosin nyt arvo alhaalla, jolla voidaan ostaa anorectikoita dancaan lavalle. Itte en edes pidä naapurimaata eurooppaan kuuluvana sivistys valtiona, kun maassa yli puolet näkee nälkää. Eikä ne rikkaukset oo rehellisellä duunilla tulleet.
Se mitä Waldoon show kaipaa, niin lisää naisia ja paljon. Tanssin pitäs olla myös piletyksen näköstä ilman mitää ihmeen hyppyjä tai temppuja. Liikan vaikee esitys voi mennä pilalle ja tavis ihmiset ei ymmärrä sellasta. Pyrotekniikan siaan kunnon lazer räiskeet olis hyvät.
Menestystä Waltsulla ja ainakin finaaliin pitää päästä!- ilman kauniitakin naisia!
Kyllä huomaa, että viestien lähettäjinä on pelkästään miehiä, jotka ajattelevat kaiken alapäällään.
Te kyseiset "uroot" varmaan äänestätte kappaletta ainoastaan kauniiden esiintyjien naisten vuoksi, vaikka lauluna olisi virsi!!!
Huh heijaa ja Suomi voittoon! - liskokingi
ilman kauniitakin naisia! kirjoitti:
Kyllä huomaa, että viestien lähettäjinä on pelkästään miehiä, jotka ajattelevat kaiken alapäällään.
Te kyseiset "uroot" varmaan äänestätte kappaletta ainoastaan kauniiden esiintyjien naisten vuoksi, vaikka lauluna olisi virsi!!!
Huh heijaa ja Suomi voittoon!jps piisi on et pumputi-pumputi-pumputi-pumputi, niin se on iha hyvää taustamusaa näille mimmeille, waldo vois siirtyy vähä sivummalle irvistelee
- nälkää
vaan ämmät ähmii päivät pitkät kermaleivoksia. Hienoo "sivistysvaltion" touhua sekin, kun on paljon maita joissa kuollaan nälkään.
- pellepelotoon
on ainakin tösi nätin näköinen, ei kyllä tosiaan mikään luuviulu jos niistä pitää.
mistäs vois löytää foto siitä, ei ainakaan waldon kotisivuilta... - ......
jalan nostelijat on kylläkin ruottalaisia....
- Ruotsistako
asti piti läskimakkarat saada lavalle?
- miehet on urpoja!
Ruotsistako kirjoitti:
asti piti läskimakkarat saada lavalle?
Jos bändin naiset on "läskimakkaroita", niin sä olet sitten vissiin luuviulu, hyi helvetti!
- naisen semmoisessa
miehet on urpoja! kirjoitti:
Jos bändin naiset on "läskimakkaroita", niin sä olet sitten vissiin luuviulu, hyi helvetti!
kunnossa olla, että pystyy lavalla muutakin tekemään kuin jalkojansa nostelemaan ja korkoa kanveesiin läpäyttelemään.
Läskejä, mitä läskejä.
Mä olen normaalipainoinen, mutta veikkaanpa, että sä olet päivittäin kermamunkkia mutusteleva ämmä, jolle kaikki normaalipainoisetkin on luuviuluja.
Kyykkyyn et kunnolla pääse, et jaksa ulkoilla ja olet aina väsynyt. Se on läskin elämää se. Kannattaisi pudottaa painoa. - tänne asti
naisen semmoisessa kirjoitti:
kunnossa olla, että pystyy lavalla muutakin tekemään kuin jalkojansa nostelemaan ja korkoa kanveesiin läpäyttelemään.
Läskejä, mitä läskejä.
Mä olen normaalipainoinen, mutta veikkaanpa, että sä olet päivittäin kermamunkkia mutusteleva ämmä, jolle kaikki normaalipainoisetkin on luuviuluja.
Kyykkyyn et kunnolla pääse, et jaksa ulkoilla ja olet aina väsynyt. Se on läskin elämää se. Kannattaisi pudottaa painoa.Aloittajalle on turha vastata yhtään mitään.
Aloituksen lisäksi hän on vastannut kolmesti, ja kaikissa haukutaan vain ja ainoastaan naisia, milloin läskeiksi ja milloin ämmiksi, oli sitten suomalainen, ruotsalainen, laulaja tai kirjoittaja.... kehuja saa vain venäläiset naiset.
Näin puhuu siis ITSE HERRA TÄYDELLISYYS joka osaa myös kaiketi laulaa ja tanssia, ja oma vartalokin on viimeisen päälle treenattu!!!
Arvaan jo mitä seuraava vastaus sisältää... olen siis selvännäkijä, eikä ollut edes vaikeaa! - läskiä
tänne asti kirjoitti:
Aloittajalle on turha vastata yhtään mitään.
Aloituksen lisäksi hän on vastannut kolmesti, ja kaikissa haukutaan vain ja ainoastaan naisia, milloin läskeiksi ja milloin ämmiksi, oli sitten suomalainen, ruotsalainen, laulaja tai kirjoittaja.... kehuja saa vain venäläiset naiset.
Näin puhuu siis ITSE HERRA TÄYDELLISYYS joka osaa myös kaiketi laulaa ja tanssia, ja oma vartalokin on viimeisen päälle treenattu!!!
Arvaan jo mitä seuraava vastaus sisältää... olen siis selvännäkijä, eikä ollut edes vaikeaa!eikä siitä muuksi muutu. Turha kaunistella.
- ja peili oli missä?
läskiä kirjoitti:
eikä siitä muuksi muutu. Turha kaunistella.
Ei tarvitsekaan kaunistella, mutta ei tarvitse myöskään haukkua.
Tosi asiahan on se, että mihehillä kellä on pieni p...peli niin yrittää pönkittää omaa itsetuntoaan haukkumalla naisia :-)
Tää on niin tätä... pieni on pieni, eikä se siitä muuksi muutu! - mies vaan
ja peili oli missä? kirjoitti:
Ei tarvitsekaan kaunistella, mutta ei tarvitse myöskään haukkua.
Tosi asiahan on se, että mihehillä kellä on pieni p...peli niin yrittää pönkittää omaa itsetuntoaan haukkumalla naisia :-)
Tää on niin tätä... pieni on pieni, eikä se siitä muuksi muutu!nainen. Nyt varmaan väität, että olen kateellinen läskeille? Ja vielä kerran tiedoksi, olen normaalipainoinen.
- niin mikä mättää?
mies vaan kirjoitti:
nainen. Nyt varmaan väität, että olen kateellinen läskeille? Ja vielä kerran tiedoksi, olen normaalipainoinen.
Ja jos olet todellakin nainen, niin huoli on vieläkin suurempi...
Aikuistu ja hakeudu ajoissa hoitoon, ja etsi syy pahaan oloosi.
Miten sä voit edes poistua ovesta ulos, jos vastaan tuleekin vaikka "läskejä", sua varmaankin alkaa pyöryttämään, oksettamaan ja paniikki iskee päälle!
Olen itse normaalipainoinen ja hyväksyn myös ylipainoiset.
Kokeilisit sinäkin olla suvaitsevainen, niin elämäsi olisi paljon helpompaa.
Ja muistutan vielä Waldon laulajat ovat upeita!
Kiitos ja hyvästi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595900Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242441No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402095- 192028
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61629Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83122281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201216Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085