Voisitko Seles selittää, miksi Kotkan kaikki neljä persuvaltuutettua on pistänyt itsensä todelliseen kuseen?
SELES SELITÄTKÖ
Kotkan jutut
5188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
KOTKA. Kotkan kaupungin virkamiesjohdossa harkitaan tutkintapyynnön tekemistä perussuomalaisten valtuustoryhmän maanantaina jättämästä valtuustoaloitteesta. Kotkan kaupunginlakimies Marianna Ruonala näkee asiassa jopa törkeän kunnianloukkauksen piirteitä.
Aloitteessa syytetään Ruonalaa, kansliapäällikkö Jarmo Koivistoa ja kaupunginjohtaja Henry Lindelöfiä vastuullisiksi mm. valheellisten asiakirjojen laatimiseen ja käyttämiseen päätöksenteossa.
Lindelöf, Koivisto ja Ruonala päättävät loppuviikon aikana tutkintapyynnöstä.
Perussuomalaisten valtuustoaloite liittyy vuosia kestäneeseen museomestari Asko Kervisen irtisanomiskiistaan. Kotkan kaupunki voitti itse kiistan hovioikeudessa. Kervinen ei saanut valituslupaa Korkeimmalta oikeudelta. Sen jälkeen hän esittänyt Kotkan kaupungille useampia korvausvaatimuksia, jotka kaupunginhallitus on torjunut.
Perussuomalaiset esittävät, että Kotkan kaupungin tulisi tunnustaa väärien ja valheellisten asiakirjatietojen käyttö sekä suostua Kervisen vahingonkorvausvaatimukseen.
Kervinen on tehnyt kiistassa kymmeniä kanteluja, hallintovalituksia ja rikosilmoituksia, joista yksikään ei ole vielä johtanut hänen toivomaansa lopputulokseen.
kuule anneta Kotkan poikain ihan ite selittää mistä on oikein kysymys!
teemme ! Positiivisissa asioissa ollaan yhtä rintamaa,rinta rottingilla.Negatiivisissa kiellettään tuntemasta miestä,kuin juudas Jeesusta aikoinaan.Ei ole veljeyttä enään kotkanpoikiin,ei ole hyötyä heistä.Näin toimitaan
poliittista liikettä kuin sinäkin. Onko liikkeesi toimintatavat tosiaan tuollaisia.
kansanedustajan kulukorvaushuijausta tutkitaan. Mahtaa tuosta joukosta löytyä sinunkin poliittisen liikkeen edustajia. Onko liikkeesi toimintatavat tuollaisia?