Linja rakoilee

Rautavaara

Perssuomalaisten linjana oli pitkään, että yksi puolueen kolmesta kansanedustajasta riehuu minkä ehtii ja kaksi muuta yrittävät selvitellä hänen jälkiään miten parhaiten taitavat, mikä ei tietenkään ole kovin hyvin. Kun tuo ongelmallinen kolmannes sitten ryhtyi 44-vuotiaana yhteiskunnan elätiksi sekoiltuaan itsensä työkyvyttömäksi, linjaa on muutettu jonkin verran. Osin tämä johtuu myös puolueen ryhmäkoon kasvamisesta. Perssuomalaiset myöntävät avoimesti olevansa populisteja eli tarjoavansa naurettavan yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Tämä toimii, koska keskimääräinen perssuomalaisten äänestäjä ei ymmärrä edes sivulauseita, saati sitten monimutkaisia yhteiskunnallisia ongelmia. Puheenjohtaja Timo Soinin näkyvä irtisanoutuminen rasismista on aiheuttanut pahoja ongelmia puolueen kentällä. Useimmat kannattajat kuitenkin luottavat siihen, että rasismin vastustaminen on puolueelle ainoastaan keino käyttäytyä salonkikelpoisesti. Samaa ajattelevat myös vastustajat, joten ainoa, joka oikeasti kuvittelee perssuomalaisten vastustavan rasismia, lienee Timo Soini.

Perssuomalaisten debattitaktiikkana on korvata muiden puolueiden esittelemä asiaosaaminen parilla verbaalisesti näppärällä lauseella, jonka apukoulunkin reputtanut (ja nimenomaisesti juuri hän, ks. perssuomalaisten äänestäjäprofiili) muistaa äänestyskopissa. Soini muistaa aina korostaa, että "vanhat puolueet" harjoittavat vain poliittista kähmintää, kun taas Perssuomalaiset on uusi ja energinen muutosvoima, olkoonkin, että tämä "uusi" puolue on perustettu jo vuonna 1959 nimellä Suomen Pientalonpoikien Puolue.

Perssuomalaiset julistaa olevansa kansallismielinen ja EU-vastainen puolue, jonka tavoitteena on irrottaa Suomi Euroopan unionista. Tämän jälkeen Suomi on jälleen täydellisen itsenäinen. Sen jälkeen suomalaiset voivatkin elää pelkällä itsenäisyydellä ilman tarvetta kaupankäyntietuihin muiden mantereen valtioiden kanssa. Perssuomalaiset vaativat myös Suomen leikkaamista irti Euroopan kartoista. Lisäksi perssuomalaiset haluavat kääntää kelloja takaisin 50 vuotta, jotta Suomi erottuisi entistä enemmän omana überitsenäisenä alueenaan.

2

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rautaako?

      Ei perussuomalaisten linja rakoille senttiäkään, kun ainoa linja on linjamattomuus!

      Heikkojen asialla - paitsi kaikkien heikoimpien!
      Heterojen asialla - paitsi eriväristen heteroiden!
      jne.

      • puuttuu mielikuva itsestään

        Mielikuvitus on abstrakti käsite, jolla yleensä viitataan siihen, että henkilö pystyy ajattelemaan tai visualisoimaan päässään jotain, joka joko on todellisuuden rajoissa mahdollista tai sitten ei. Hyvä esimerkki mielikuvituksen puutteesta on esimerkiksi tämä artikkeli. Nykyaikana, kirjojen mentyä pois muodista ihmisiltä on kadonnut lähes kokonaan mielikuvitus, ja se on uusliberalismin ynnä kansaan uppoavan populismin vika.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      105
      7451
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      102
      5264
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3516
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      25
      3461
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2544
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1866
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1511
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      349
      1506
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1356
    10. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      56
      1324
    Aihe