Pesin yhden kiven akvaariosta ja kun olin laittamassa sitä takaisin niin se lipsahti kädestäni ja tipahti loisteputken päälle sillä seurauksella että putki meni tuhannen p****n päreeksi ja tietenkin akvaarioon. Noukin sieltä isoimmat sirut pois jaa vedin haavilla pohjan läpi mutta tiedän että niitä siruja on siellä vielä. Otin kasvit ämpäriin ja laitoin pohjalle valokatelevyn (kennomuovia) ensiavuksi. Mitäs nyt? Kalat pitänee siirtää pieneen 60 litran karanteenialtaaseen koko sakki! Pikkuallas on ollut aika kauan jäähyllä joten joudun sen jollain ilmeellä kypsyttämäänkin vielä vai uskallanko laittaa tuon nykyisen purkin ulkosuodattimen siihen? Tulee ahdasta... 500 litran akvaario tämä missä on lasinsiruja, asukkeina helvetin iso monni, 4 isoa lehtikalaa...
Mitä tulee mieleen?
Lamppu hajosi
5
355
Vastaukset
- fish KING
Ei tässä oikein muuta osaa auttaa... onneksi akvaario on suuri ja nuo kaasut putken sisältä leviävät nopeasti suurelle pinta-alalle. Ja hajoamsien aikana suuri osa on hajonnut jo ilmaan, niin nopea se reaktio on.
Pese suodattimetkin samalla. En usko että nuo kaasut vaikuttavat kaloihin mitenkään.
Loistelamppu on täytetty kaasulla, esimerkiksi argonilla tai
kryptonilla. Kaasua tarvitaan helpottamaan syttymistä ja pitämään
sähköpurkaukset kurissa.
Loisteputken sisäpinta on päällystetty fluoresoivalla materiaalilla,
joka muuttaa elohopeahöyryssä olevan sähköpurkauksen
synnyttämän UV-säteilyn näkyväksi valoksi. Loisteputken
sisäpinnassa olevan loisteaineen koostumus vaihtelee valon laadun
ja sävyn mukaan.
Mitä tuo fluoresoiva materiaali on, en osaa sanoa, tuskin myrkyllistä, niin pieni määrä sitä putkessa on.
Nyt on aika siirtyä monimetalli valaisimeen! ;)
Taisi tulla vastausta aikas myöhään mutta minkäs teet kun tää ei oo mulle 24/7 ammatti ;)- apuapapua
Ei minua oikeastaan nuo kaasut huoleta vaan ne lasinsirut siellä pohjassa. Monniset yms. repivät vielä itsensa niihin.
Otin pintahiekkaa pois muutaman sentin ja laitoin uutta tilalle ja toivon että ne eivät kaivaudu syvemmälle tai että siellä syvemmällä ei ole siruja. Jouduin ottamaan kaiken veden pois joten porukka oli kuin sillit purkissa tuolla pienessä altaassa ja pikkusuodatin huusi armoa. Laitoin ne siis pariksi tunniksi kypsymättömään altaaseen mutta hyvin ne näyttivät pärjäävän.
Viruttelin suodattimet, niissäkin oli pieniä lasinsiruja. Jänskattää että miten käy ympille kun piti näin raju siivous tehdä mutta pitää seurata tilannetta.
Marssin siis lamppukauppaan ja ostan monimetallit! - fish KING
apuapapua kirjoitti:

Marssin siis lamppukauppaan ja ostan monimetallit!Vai tarkoititko muuten akvaarion biologista tasapainoa tässä tilanteessa. Lasipinnoilla on 80% hajoittajabakteeristosta sillä ne kiinnittyvät kiinteille pinnoille, tosiaan kyllä hiekan päälläkin bakteerit viihtyvät mutta jos akvaariossa on monnisia, ne pitävät huolen hiekan pinnalla olevasta eliöstö kannasta syömällä niitä.
Lasinsirut taatusti tulevat vaivaamaan kaloja jos tielle osuvat, ehdotan seuraavaa.
Kun kerkiät, saat aikaiseksi voisi hiekan pintakerrosta lapioida pois ja uutta tilalle, hiekkaahan voisi olla pohjalla n. 5-8cm riippuen kasvistosta ja juurien paksuudesta.
http://www.akvaariokauppa.fi/new/product_catalog.php?c=93 .. jos päädyt ostamaan moisen ota mukaan tuollainen yli 8000 kelvinin lämpöinen polttimo.
Viidentonnin on aikas keltainen sävyltään eikä silmälle miellyttävä. - apuapapua
fish KING kirjoitti:
Vai tarkoititko muuten akvaarion biologista tasapainoa tässä tilanteessa. Lasipinnoilla on 80% hajoittajabakteeristosta sillä ne kiinnittyvät kiinteille pinnoille, tosiaan kyllä hiekan päälläkin bakteerit viihtyvät mutta jos akvaariossa on monnisia, ne pitävät huolen hiekan pinnalla olevasta eliöstö kannasta syömällä niitä.
Lasinsirut taatusti tulevat vaivaamaan kaloja jos tielle osuvat, ehdotan seuraavaa.
Kun kerkiät, saat aikaiseksi voisi hiekan pintakerrosta lapioida pois ja uutta tilalle, hiekkaahan voisi olla pohjalla n. 5-8cm riippuen kasvistosta ja juurien paksuudesta.
http://www.akvaariokauppa.fi/new/product_catalog.php?c=93 .. jos päädyt ostamaan moisen ota mukaan tuollainen yli 8000 kelvinin lämpöinen polttimo.
Viidentonnin on aikas keltainen sävyltään eikä silmälle miellyttävä.Joo siis tarkoitin biologista tasapainoa, en vaan jaksanut kirjoittaa sitä :).
Tuon jo teinkin eli vaihdon pinnasta hiekkaa pari senttiä. Senkin jälkeen sain haavoja sormiin kun istuttelin kasvit takaisin.
Pitääköhän vaihtaa koko pohjahiekka? Miten se tapahtuu? En ole koskaan sellaista operaatiota tehnyt. Pitäisikö uusi hiekka kypsyttää etukäteen? - fish KING
apuapapua kirjoitti:
Joo siis tarkoitin biologista tasapainoa, en vaan jaksanut kirjoittaa sitä :).
Tuon jo teinkin eli vaihdon pinnasta hiekkaa pari senttiä. Senkin jälkeen sain haavoja sormiin kun istuttelin kasvit takaisin.
Pitääköhän vaihtaa koko pohjahiekka? Miten se tapahtuu? En ole koskaan sellaista operaatiota tehnyt. Pitäisikö uusi hiekka kypsyttää etukäteen?Lisää hiekkaa vaan... jos sitä olisi nyt kolmisen senttiä voisit helposti lisätä parin kolmen senti kerroksen lisää.
Et sä sitä hiekkaa kuitenkaan tule kopeloimaan jatkuvasti. Anna vanhan hiekan nyt vaan olla... ihan hyvä se on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626107Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813676Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242761- 212259
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol412201Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61679Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85129281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 281195