Kepu on maailmanhistorian eniten hilpeyttä herättävä puolue. Sen esiintyminen on niin hauskaa, ettei tahdo sanotuksi saada.
Ajatelkaapas nyt tätä hajasijoitusintoa. Pakkosiirretään parhaaseen stalinistiseen tyyliin ihmisiä ympäri maata. Ja mitä tekee kepun puolue-eliitti?
Pakkautuu asumaan Helsinkiin tai sen naapurikuntiin. Niin kuin tämä nuorisotoivo Paula Lehtomäki. Asuu ökytalossa Sipossa ja pitää omaa "jalasmökkiään" vaalitaktisista syistä Kuhmossa.
Sama rahanahneus tosin riivaa myös Jyrki Kataistakin. Lapsilisien loppumisen vuoksi hän haluaa kuitata isomman kulukorvauksen, joten on näennäisesti kirjoilla Siilinjärvellä.
Viime kerralla piti kysyä pari kertaa neuvoa, kun ajeli entiseen kotikuntaansa nykyisestä eli Espoosta. Onneksi puolueen työvaliokunta suostui ostamaan työsuhde-etuna navigaattorin.
Kepu hajasijoittaa Helsinkiin
2
64
Vastaukset
- Seppo Ilmarinen
Tuostapa tulikin mieleen uusi hajasijoitusehdotus. Mikä estäisi parlamentin hajasijoittamisen maakuntaan. Ei muuta kuin eduskuntatalo jakoon ja pikkuparlamentti sinne ja toinen tänne. Tänä tietotekniikan aikana hanke varmaan onnistuu hyvinkin.
Toisaalta, miksei edustajan työtä voisi tehdä etänäkin. Ainakin tuntuisi, että kotisohvalta valtakunnan asioiden hoitaminen olisi lokoisampaa kuin meluisessa helsingissä.
Muistaakseni Mannerheimintie on melko meluinen ja saasteinenkin ympäristö ihmiselle? - V.Koskela
Kepun poliitikot eivät tiedä yhtään mitään valtion keskusvirastojen arjesta. Aika kuvaavan tyhmä oli Kari Hokkasen kommentti tv:ssä, että virkamiehethän hoitaa töitään sähköpostilla.
Siis tuollaiselta pohjalta ollaan viemässä keskushallintoa paikkoihin, missä toiminta vaikeutuu oleellisesti.
Yleensäkin maakunnissa ei oikeasti tajuta mitään siitä, mitä noiden virastojen työhön sisältyy.
Selvitykset asian tiimoilta on poliittista pelleilyä, joka on vienyt minulta täysin uskon siitä, että suomalaisista poliitikoista olis muuhunkin, kuin oman edun tavoitteluun. Oma paikka eduskunnassa on tärkein.
Luulis , että nuo jalasmökki ajat olis ollut jo myös ohi, muttei näköjään ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872