..Vanhanen kuuli kaupungilla ollessaan radiosta, että Häkämies on ehdottanut Stbbia EU-ulkoministeriksi. Siitä paikalta Vanhanen päätti pitää tiedotustilaisuuden asiasta, ettei päästä taas sanomaan ,että asiat eivät ole Vanhasen hallinassa.
Nyt olisi kuitenkin Vanhasen itsensä pitänyt kuunella mitä se Häkämies oikeasti sanoi. Jos Vanhanen on nyt ottanut asiasta tarkemmin selvää, hän ilmeisesti häpee reaktiotaan.
Myöskin elvytyspakettiin tuli yllättävä osio. Siinä yhteydessä nimittäin päätettiin tehdä kansaelkkeisiin tuntuva tasokorotus. Sinänsä tietysti hyvä asia. Mutta samalla tuli mieleeni Niinistön samalla viikolla antama haastattelu. Siinä hän moitti hallituksia siitä, että ne tekevät päätöksiä joita eivät itse joudu lunastamaan. Tämä eläkepäätöshän astuu voimaan vänän ennen kun Vanhasen kakkonen vaihtuu johonkin toiseen.
Tästä eläkeasiasta tuli nyt vähän hankala, maksu poistettiin työnantajilta, mutta rahaa tarvitaan yhä enemmän mm. tähän eläkkeenkorotukseen.
Katainen myös ylisti tiedotustilaisuudessa päätöstä vuolaasti. Mahtoi se ylistys Vanhasta vituttaa todella paljon, sillä tarkoitushan oli asialla ottaa sulka Keskustan ja Vanhasen hattuun.
Vanhasen kannattaisi pitää vain se totuttu tyyli asoista kertoessaan, eihän se mikään huono ole ollut. Tyylin muutos on aina vaikeaa, politikolta se voi viedä uskottavuutta.
Vanhasta opetetaan Keskustan taholta kuin lasta, käskemällä milloin minkin asian puuttua asiaan. Tässä pelissä Vanhanen ei itsekkään enää tunnista mikä on se asia mihin ja kuinka pitää reakoida. ja epävarmuus vain lisääntyy.
Onko Vanhanen hermostunut
5
223
Vastaukset
- muutakin höpissyt
venäjä venäjä venäjä.
- kokomusta
hali vili voo.
- S. Vilen
Mistä johtunee mutta onhan vanhasen käytös muuttunut (ja huonompaan suuntaan). Ei oikein väyrystely sovi vanhasen imagoon, vaan tuloksena on vain kakaramaista kiukkua.
Voihan se olla että paine kentältä on helkkarin kova ja vihjailut siitä että johto vaihtuu jos ei tyyli vaihdu alkavat purra. Voi olla mielenkiintoinen kevät edessä noin niinkuin poliittisessa mielessä?? Se on nykyään tosiasia, että aina kun Vanhanen avaa suunsa, kepun kannatus laskee prosentin kymmenyksiä. Suunta on ollut vallitseva koko hänen puheenjohtaja-aikansa ajan.
Kepun vasemmisto ei anna tukeaan Vanhaselle, eikä kepun oikeistokaan enää kierrätä kannatustaan Vanhasen kautta.
Vanhanen on katoavaa nurmijärveläisyysperinnettä.- fiksu persu punikki
osAA nillä on älykästä ala pääporukkaa:
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455010Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121580Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481149- 131063
Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella10101981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57759Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713