Meidän Matti

lähtee barrikaadeille

Turvapaikanhakijoista ei enää selvitä nykyisillä voimavaroilla
4.2.2009 0:00
A A Helsingin Sanomat

Turvapaikanhakijoita tuli Suomeen viime vuonna ennätyksellisen paljon. Heidän määränsä ylitti ensimmäisen kerran 4 000 rajan. Eniten turvapaikanhakijoita saapui Irakista (1 253), Somaliasta (1 176) ja Afganistanista (249) – eli maista, joissa käydään sotaa.

Viime vuonna tapahtui merkittäviä asioita, joilla voi olla kauaskantoiset seuraukset. Muutos edellisiin vuosiin oli suuri. Vuonna 2007 Suomeen saapui 1 505 turvapaikanhakijaa, ja sitä ennen hakijoiden määrä oli muutaman vuoden ollut laskussa.

Tammikuussakin Suomeen saapui noin 500 uutta turvapaikanhakijaa. Jos luvut pysyvät kuukaudesta toiseen tällaisina, tänä vuonna Suomeen saapuu noin 6 000 turvapaikanhakijaa. Toinen viime vuoteen liittyvä merkittävä muutos oli yksin saapuneiden alaikäisten määrän voimakas kasvu. Viime vuoden aikana Suomeen tuli 647 alaikäistä yksin, noin seitsemän kertaa enemmän kuin aiempina vuosina.

Maahanmuuttoviranomaiset eivät osaa sanoa yksiselitteistä syytä siihen, miksi turvapaikanhakijoiden määrä kääntyi kasvuun viime vuonna. Muutosta saattaa selittää se, että Ruotsissa ja Norjassa maahanmuuttopolitiikka on tiukentunut.

Ruotsissa on nyt oikeusistuimissakin testattu uusi linja, jonka mukaan turvapaikan tai oleskeluluvan saannin ehdoksi ei enää riitä se, että henkilö saapuu turvattomalta alueelta, vaan hänen täytyy pystyä osoittamaan henkilökohtainen suojeluntarve.

Norjassa puolestaan muutettiin kesällä linjaa siten, että lähellä täysi-ikäisyyttä olevan alaikäisen turvapaikanhakijan muu perhe ei voi enää automaattisesti saapua maahan hänen perässään. Norjan tekemän uuden linjauksen arvioidaan heijastuneen suoraan Suomeen saapuvien alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrään. Suuri osa tänne saapuvista turvapaikanhakijoista on tullut EU-alueelle toisen unionimaan kautta ja lähtenyt sieltä eteenpäin etsimään uutta oleskelumaata. Tässä liikenteessä tiedot maiden linjauksista leviävät nopeasti.

Somaliasta kotoisin olevien, erityisesti alaikäisten, turvapaikanhakijoiden määrän kasvu merkitsee automaattisesti sitä, että oleskeluluvan saavien somalien määrä kasvaa lähivuosina. Nykyisten lukujen perusteella maahanmuuttoviranomaiset arvioivat, että kolmen–neljän vuoden kuluttua Suomeen saapuu vuosittain noin 4 000 somalia. Arvio perustuu oletukseen, että Suomeen tulevien somalien perheetkin saapuvat tänne. Heillä on siihen ulkomaalaislakiin kirjattu humanitaarinen oikeus. Jos laskelmat pitävät paikkansa, somaliyhteisön koko kaksinkertaistuu muutamassa vuodessa. Tällä hetkellä Suomessa arvioidaan olevan noin 10 000 somalitaustaista ihmistä.

Pystytäänkö Suomessa hallitsemaan tämä muutos?

Monet tänne saapuvista somaleista ovat luku- ja kirjoitustaidottomia, ja perheet ovat suuria. Heidän kotouttamisensa vaatii merkittävää lisäpanostusta.

Toinen kysymys on, mihin tulijat sijoitetaan.

Helsingin ylipormestari Jussi Pajunen on todennut, että Helsingin voimavarat eivät riitä vastaamaan turvapaikanhakijoiden määrän kasvun asettamiin vaatimuksiin. Vastahakoisuutta ottaa vastaan lisää turvapaikanhakijoita esiintyy muuallakin.

Samaan aikaan hallituksessa suunnitellaan tuottavuusohjelman nimissä maahanmuuttoviraston henkilökunnan supistamista. Turvapaikkahakemusten käsittely on jo nyt pahasti ruuhkautunut.

Nyt on aika pysähtyä ja tehdä arvio Suomen turvapaikkapolitiikasta ja sen suhteesta läheisten maiden politiikkaan. Jos tätä linjanvetoa ja voimavarojen punnintaa ei tehdä nyt, tilanne on saattanut jo muutaman vuoden kuluttua karata käsistä.

5

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aika vaihtaa

      osaavampaan, miten toi onnistuu olemaan aina kansalaisten kanssa eri mieltä. Ei pidä yhtään ihmetellä kepun kannatuksen laskua.
      Ajattelevat kansalaiset tietää olevansa kuitenkin maksumiehinä.

    • vintin poika

      jo hermostumaan näihin mamuihin Ay-liike ottanut voimakkaasti kantaa kantaväestön ensi siaiseen työllistämiseen.Mutta Suomessahan Ei saada suuta auki.

      • Halla-Aholle

        Samaa tekstiä, mitä Halla-aho on kirjoittanut jo vuosi sitten. Hänen kirjoituksenaan tämäkin olisi ollut rasistista.


      • avautuvat hiljakseen
        Halla-Aholle kirjoitti:

        Samaa tekstiä, mitä Halla-aho on kirjoittanut jo vuosi sitten. Hänen kirjoituksenaan tämäkin olisi ollut rasistista.

        Jopa Helsingin Sanomat on valmis pikku hiljaa myöntämään, että kysymys on oikeasti vakavasta asiasta ja sen, että siitä vaikeneminen/asioiden peittely vain pahentaa tilannetta.


      • lukiessa
        avautuvat hiljakseen kirjoitti:

        Jopa Helsingin Sanomat on valmis pikku hiljaa myöntämään, että kysymys on oikeasti vakavasta asiasta ja sen, että siitä vaikeneminen/asioiden peittely vain pahentaa tilannetta.

        Tähän asti Hesarin linja on ollut humanitaarisen mamuilun puolesta puhuva, mutta nyt alkaa näemmä pikku hiljaa valjeta osalle toimittajiakin, mihin tämä mamuilu on johtamassa

        Vanhanen vaan sitkeesti lähtee marssimaan saadakseen lisää mamuja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      182
      13660
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5493
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4950
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      155
      3728
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2863
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1801
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1707
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe