Millainen elämä on arvokasta?

Juoppo jo vuosia

Mikä on arvokkuuden mitta? Mikä merkitsee? Olen juonut vuosia, pari kertaa katkolla, A-klinikan asiakkaana, psykiatrinen sairaus todettu jne. Juon edelleen.

Sukulaiset alkavat vanheta, käyn heitä auttamassa. Eno ja serkut eivät käy katsomassa, minä hoidan. Sukulaiset paheksuvat viinankäyttöäni, vittuilevat sukujuhlissa. Tuntevat itsensä paremmiksi. Juu, juon, mutta välitän ja huolehdin silti muista. Selvät ihmiset kehuvat itseään ja haukkuvat minua.

Töissä olen käynyt parhaani mukaan, pari työpaikkaa on mennyt juomisen takia. Olen taas yhdessä, yksi varoitus tullut. Kai juon tämänkin työn. Silti yli 10 vuoden aikana vain muutama kuukausi mennyt työttömyystuella.

Paheksuntaa paheksuntaa paheksuntaa! Myönnän, en ole täydellinen, mutta tiedän monta muuta ihan selvin päin elävää ihmistä, jotka vittuilevat, välittävät vain itsestään, rehvastelevat ja pätevät kaiket päivät. Hekö sitten ovat Niitä Hyviä ja minä Se Huono? Onko tähän vastausta?

En halua elää, olen toivonut kuolemaa jo monta vuotta. En saa lääkkeitä tms. joilla voisin itseni tappaa. Mistä niitä saa? Moni taistelee elämästään, minä yritän jaksaa elää. Miksi minä elän ja joku muu kuolee?

8

369

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oolofi

      Niin käy sinullekin todennäköisesti. Ne raitistuneet ovat niitä viisaita. Suurin osa ihmisistä on tyhmiä. Sad but true.

      On myös niitä jotka saavat alkoholin käytön hallintaansa, mutta nekin ovat varmasti aika harvassa. Itse en osaa vieläkään kohtuukäyttöä, vaikka olen harjoitellut pitkään. Minulle absolutismi on paras vaihtoehto. Pisin selvin kauteni on yli kuukausi.

    • Siellä toivut

      Sinun kannattaisi mennä laitoshoitoon kuukaudeksi. Tarvitset tukea, et toisten syyttelyä. Et ole en huonompi ihminenkään kuin ne muut autettasi! Vertaistukihekilö pitäisi löytää, sen löydät sieltä hoidosta. Varmaa on, että yksin et selviä. Onko sinulla todellista tahtoa toipua, se on tärkeintä!

    • piina päättyi

      Ymmärrän/tiedän kokemuksesta tilanteesi. Join 37v. Join työni, ihmissuhteeni,lapseni, toivoni, terveyteni -KAIKEN! 7.7.08 sain viettää ensimmäisen raittiin päiväni ja siitä lähtien se on pysynyt eli pian 7kk.
      Menin ensin AA-kerhoon, sain tukea käsittämättömällä tavalla ja kaikki lähti siitä,että menin sinne. Tiedän ja tunnen sen, että on suuri Jumala,joka auttaa, välittää ja rakastaa myös meitä juoppoja. Joka päivä saan kiittää siitä, ettei ole krapula tänään enkä tänäänkään ilmeisesti ota. Tätä on jatkunut päivästä päivään ja olen kiitollinen, kiitollinen ja kiitollinen.
      Jos nyt vaikka avaisit sen lähimmän AA:n oven. Voithan kokeilla sitäkin, JOS haluat lopettaa. Se riippuu tietenkin siitä, että haluatko lopettaa. Jos et, se ei sitten onnistu. Tarvitaan VAIN HALU LOPETTAA...

    • Kuuntele tämä

      Minä olen saanut raitistua, koska Jumala auttoi ja kuuli rukoukseni. Hiljaisella tavallaan. Ei kaulasuonet pullollaan huutaen vaan hiljaisella tuulen hyminällä sain hiljaa alkaa tien, eheyteen. Hän korjaa ja voi kääntää kirouksen siunaukseksi. Hän on mahdottomuuksien Jumala. Hän rakastaa mahdottomia asioita ja ihmisiä...(Kuuntele: Tv7/Ohjelma-arkisto/Oneway)
      Tässä lohduttava kappale ennen Onewayta: http://www.youtube.com/watch?v=NjyzB1sqNDw

    • toinen doku

      Ymmärrän! Ei me olla sen pahempia ihmisiä. Itse koetan pysytellä kuivilla aa:n avulla, mutta olen retkahdellut säännöllisesti, nyt 4 kk raittiina. Silti juomahimo vaanii ja itse rakastan lähiöpubeja ottopaikkana.

      Me juopot/alkoholistit ollaan herkkiä, tunteellisia ja päinvastoin myös rakastavia ja välittäviä, mutta meille käy usein että muut torjuvat lähestymisemme (tutut, suku, puoliso) jos ollaan kännissä. Vaikka me tarkoitettaisiin vain hyvää. Juomisemme on tunne-elämästä johtuvaa, me otetaan asiat raskaasti ja herkästi. Mutta, me emme ole huonoja ihmisiä! Kukaan ei ole toista huonompi.

      Tsemppiä sulle, ja juo jatkossa siten, että se pysyy jollakin lailla hallinnassa, ettet tapa itseäsi. Koeta jaksaa tämä elämä, se on sullekin tarkoitettu! Ja sulla on vapaus juoda, tai olla juomatta, kukaan ei saa tuomita tai antaa besserwisser-neuvoja.

    • luovuttaa
    • Spriten voimalla

      varmaankin jo 10 kertaa tässä päivän aikana ja aina tunnen yhtä suurta voimattomuutta sen edessä, mitä minun tulisi sanoa.

      Jollakin tasolla luulen, että ymmärrän sinua. Olen itsekin toivonut omaa kuolemaani ja kokenut elämisen täysin merkityksettömäksi. Slaavilainen melankolia elää minussa hyvin voimakkaana ja välillä se muuttuu syväksi suomalaiseksi synkkämielisyydeksi, joka on oikein oivallinen kasvualusta alkoholismille.

      Tämän viimeisimmän raittiuskauteni aikana olen kuitenkin päässyt itseni kanssa sillä tavalla tasapainoon, että ymmärrän kuoleman osana elämää. Se tulee sitten kun on tullakseen. Ilman mitään sen suurempaa dramatiikkaa. Siihen asti yritän elää mahdollisimman tyynesti, muita loukkaamatta ja iloita lähelläni olevista ihmisistä. En halua enää jakaa aikaani heille, jotka nyrpistelevät minulle nenäänsä. Minun ei tarvitse - onneksi.

      Olen myös raittiuteni aikana saanut paljon iloisuuttani takaisin. Osittain siksi, että minun ei enää tarvitse tuntea huonommuutta tai häpeää juomisestani. Häpeä taisi olla ihan yksi syykin siihen, että halusin lopettaa.

      Mutta se, että olen nyt ollut raittiina 8 kk, ei tarkoita sitä, että olen tullut sen johdosta jotenkin muita paremmaksi. Olen vain muuttunut itselleni siedettävämmäksi. Tulen paremmin itseni kanssa toimeen ja se helpottaa monia asioita.

      Raittiuden myötä olen myös löytänyt enemmän iloa elämääni. Iloni ei enää ole nuoruuden railakasta iloa vaan seestyneempää - hiljaisempaa. Mutta juuri sellaisesta minä pidän. Näin on hyvä - nyt.

      Toivoisin, että maailmassa olisi viisasten kivi, josta meille jokaiselle riittäisi vastaus meitä askarruttaviin kysymyksiin. Mutta kun sellaiste ei ole niin on vain tultava toimeen näillä eväin, mitä meille on annettu.

      Ehkä sinäkin jonain päivänä löydät etsimäsi. Koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. Joskus se voi tuoda rauhan :)

      • aloittaja

        Olin ihan ihmeissäni, että joku on jaksanut lukea viestini monta kertaa.

        En osaa enempää oikein kirjoittaa. Olen juonut kauan, en osaa muuttaa elämääni. Olen ollut onneton niin kauan kuin muistan, jo ennen teini-ikää olin surullinen. Ongelmat ovat vain pahentuneet vuosi vuodelta. Ryypännyt olen ankarasti n. 5 vuotta. En ymmärrä, miksi minun on pakko olla täällä. En enää tiedä aloinko juomaan tähän jatkuvaan ahdistukseen vai ahdistunko koko ajan enemmän juomisen takia. A-klinikallakaan eivät osanneet tähän vastata.

        Lääkkeitä olen kokeillut, melkein kymmentä eri lääkettä olen syönyt tähän ahdistukseen.

        Kun lukee lehdistä, että joku tekee kaikkensa elääkseen, niin en ymmärrä miksi minä en voi saada jotain tappavaa tautia, vaan pitää hitaasti yrittää ryypätä itsensä hengiltä. Olisin vain ilahtunut, jos kuulisin että elinaikaa on vain muutama kuukausi jäljellä. Ehtisi tyhjentää kämpän ja lähteä jonnekin syrjäiseen paikkaan kuolemaan.

        Pahalta tuntuu tuo sukulaisten vittuilukin. Eivät itse viitsi mennä katsomaan vanhaa sukulaistamme. Minä käyn siellä ja hän on todella ilahtunut joka kerta. Jutellaan ja käydään ulkoilemassa ja käyn kaupassa. Ihan sellaista tavallista olemista. Menen yleensä töiden jälkeen, joskus viikonloppuinakin. Pari kertaa olen mennyt vahingossa kännissä ja hän on siitä maininnut sukulaisille. Ovat sitten alkaneet vittuilla minulle vaan enemmän ja enemmän. Mitä sitten jos olen siellä käynyt pari kertaa kännissä? Itse eivät käy ollenkaan! Ja kai tämä vanha sukulainen kieltäisi käymästä jos ei haluaisi minua sinne!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe