Häkämies vei

Sanotaan mitä sanotaan, mutta Häkämies vei nyt Olli Rehniltä viran. Koko juttu oli tarkkaan harkittu ja pohjustettu. Asialla on myös kansainvälinen tuki takana. Rehn ei jatka komisaarina. Se on nyt varmaa. Kokoomus vie Vanhasta koko ajan kuin nöyristelevää kilipukkia hirttonarussa. Vanhanen kuluttaa jo liikaa aikaansa nais-asioittensa hoitoon oikeusasteissa. Ei ole kunniaksi, että korkeassa asemassa oleva iso mies hirttäytyy lillukanvarsiin. Vaikuttaa, että kohta saa keksittyä niihin jo täysipäiväisesti. Myös Vanhasen yksipuolinen ääriporvarillinen politiikka alkaa jo riittää tälle maalle. Vanhanen on pelkästään ahneimpien ja raaimpien ääriporvareiden ministeri. Hän on kylmä tavallisen kansan hädän ja syrjäytyneiden ihmisten edessä. Vanhasen uusliberalistinen ja siksi syrjäytymistä tuottava talouspolitiikka on tiensä päässä.
285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

pysykää vain omissa rasisteissanne.

Äänestä
  • Persuilla ei mitään tekoa asian kanssa. Kylmä fakta on, että Ollin posti lähti ja Ollin kurjuus alkoi. Kokoomuksella oma ehdokas EU:n huippuvirkoihin. Paras kun katot vaan kokkakikkareiden suuntaan. Ne sen oikeesti määräävät. Hoitavat jo nyt kaikki valtakunnan asiat. Kepun tehtäväksi on jäänyt vain ruuan hinnan korottelu kerran kuussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ollilta viran kirjoitti:

Sanotaan mitä sanotaan, mutta Häkämies vei nyt Olli Rehniltä viran. Koko juttu oli tarkkaan harkittu ja pohjustettu. Asialla on myös kansainvälinen tuki takana. Rehn ei jatka komisaarina. Se on nyt varmaa. Kokoomus vie Vanhasta koko ajan kuin nöyristelevää kilipukkia hirttonarussa. Vanhanen kuluttaa jo liikaa aikaansa nais-asioittensa hoitoon oikeusasteissa. Ei ole kunniaksi, että korkeassa asemassa oleva iso mies hirttäytyy lillukanvarsiin. Vaikuttaa, että kohta saa keksittyä niihin jo täysipäiväisesti. Myös Vanhasen yksipuolinen ääriporvarillinen politiikka alkaa jo riittää tälle maalle. Vanhanen on pelkästään ahneimpien ja raaimpien ääriporvareiden ministeri. Hän on kylmä tavallisen kansan hädän ja syrjäytyneiden ihmisten edessä. Vanhasen uusliberalistinen ja siksi syrjäytymistä tuottava talouspolitiikka on tiensä päässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu