Sääli Häkämiestä

Puolustusministeri antoi YLE:n TV1:lle erinomaisen haastattelun viime lauantaina. Siinä oli hyvin paljon kiinnostavaa asiaa puolustuspolitiikan koko laajuudelta ja paljon tärkeitä kannanottoja myös valtionyhtiöiden omistuspolitiikkaan.

Muu media kuitenkin petti yleisönsä jälleen kerran, kun se uutisoi vain yhä ainutta henkilökysymystä, EU:n ulkoministeriehdokasta, koskevan osuuden haastattelusta.

Tämä uutisointi sai aikaan pääministerin nopean reagoinnin ja lisää uutisia. Kun muut sitten vastasivat pääministerin kommenttiin ja nimitysasia nostetaan näkyvästi esiin EU-seminaarissa koko poliittisen eliitin voimin, niin ei muita uutisia juuri kukaan huomaakaan.

Sääliksi tulee Häkämiestä, jonka erinomainen haastattelu ikään kuin vedettiin vessasta alas sillä, että media haluaa kirjoittaa mieluummin poliitikkojen välille kuvitelluista ristiriidoista kuin siitä, mitä politiikan pitäisi sisältää.

Sääliksi käy tätä kansaakin, kun sille annetaan mediassa vain sellaisia uutisia, joita uskotaan kansan itsensä haluavan eikä uutisoida sellaista, jonka katsottaisi olevan kansalle hyvä tietää.
2107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nimittelee oppositiota Terijoen hallitukseksi. Siinäpä meillä asiallinen valtiovarainministeri. Jutta Urpilaisesta on kai sitten tullut ihan tietämättään varjohallituksen pääministeri, mikähän salkku Timo Soinille on varattuna?

Äänestä
  • Kyllä lehdet menettäisivät lukijoitaan, jos ne lakkaisivat kirjoittamast siitä, miten yksi poliitikko nimittele toista.

    Sinultakin loppuisivat siunailun aiheet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tenna kirjoitti:

Puolustusministeri antoi YLE:n TV1:lle erinomaisen haastattelun viime lauantaina. Siinä oli hyvin paljon kiinnostavaa asiaa puolustuspolitiikan koko laajuudelta ja paljon tärkeitä kannanottoja myös valtionyhtiöiden omistuspolitiikkaan.

Muu media kuitenkin petti yleisönsä jälleen kerran, kun se uutisoi vain yhä ainutta henkilökysymystä, EU:n ulkoministeriehdokasta, koskevan osuuden haastattelusta.

Tämä uutisointi sai aikaan pääministerin nopean reagoinnin ja lisää uutisia. Kun muut sitten vastasivat pääministerin kommenttiin ja nimitysasia nostetaan näkyvästi esiin EU-seminaarissa koko poliittisen eliitin voimin, niin ei muita uutisia juuri kukaan huomaakaan.

Sääliksi tulee Häkämiestä, jonka erinomainen haastattelu ikään kuin vedettiin vessasta alas sillä, että media haluaa kirjoittaa mieluummin poliitikkojen välille kuvitelluista ristiriidoista kuin siitä, mitä politiikan pitäisi sisältää.

Sääliksi käy tätä kansaakin, kun sille annetaan mediassa vain sellaisia uutisia, joita uskotaan kansan itsensä haluavan eikä uutisoida sellaista, jonka katsottaisi olevan kansalle hyvä tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu