Hei kaikki yksin odottavat äidit! Miten teillä menee? Itse olen ihan onnessani enkä malttais odottaa kesää, piiitkä aika vielä edessä. Kauhea tarve puhua vauva-asioista ja onneksi perhe ja ystävät ovat tukena, kun ei vauvan isän kanssa voi niistä jutella. Hän on kauhuissaan ja muuttanut mieltään jo pariinkin kertaan, mutta yksin valmistaudun elämään lapsen kanssa. Hellyyden kaipuu vaivaa, kun ei ole sitä "puolisoa"/"rakasta"/"miestä", joka aina oppaissa mainitaan. Mutta me pärjätään kyllä:)
Yksin odottavat
heinävauva
91229
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
vauvelista ja raskaudesta. Olen niin onnellinen, vaikkei tilanne olekaan mikään ihanteellisin...Minulle syntyy loppukesästä ja kovasti jo odottelen.Lapsen isä on lapsen halunnut, mutta alusta asti oli selvää, että hän ei tule olemaan meidän elämässämme joka päivä. Mutta hänkin odottaa innolla vatsani kasvamista.
Välillä pelottaa ja ahdistaa kovastikin, mutta toivon ja uskon, että me kans pärjätään :)
Kyllähän se hyvää tekis jos joku välillä vähän hellis, että vois märehtiä raskaana oikein kunnolla ja saada huomiota ja hellyyttä, mutta kaikkea ei voi saada...
Itselläni oli sama tilanne aikoinaan ja hyvin siitä selvittiin, nyt jaloissa pyörii 2,5-vuotias ihana prinsessa.
Muistat vaan alussa pyytää tukea ja apua, ja suosittelen lämpimästi sitä "oman ajan" ottamista kohtuuden rajoissa sitten kun lapsi vähän kasvaa.
Vauvankin kanssa pystyy tekemään todella paljon asioita kun vaan käyttää mielikuvitusta!
Äiti-vauva jumpat, vauvauinnit yms.
Ja pieni kevennys:
Sinun ei tarvitse stressata siitä, miten vauva vaikuttaa parisuhteeseen vaan voit keskittyä pikkuiseen kokonaan. :)
Hienosti tulette pärjäämään!
Aina yhtä mukavaa kuulla noita selviytymistarinoita ja tsemppaamista!:)
Oonkin jo ottanu selvää vauvauinnista ja
muskareista. Yhteistä kivaa tekemistä eikä
pelkkää kotona öllöttämistä.
Heh, hyvä näkökulma parisuhdeasiaan;)
Minä kanssa odotan innoissani,että pikkuiset syntyisivät. L-a 6.6. Vauvoille jo kaikkea ostellut ja laittanut valmiiksi.
Juu,tämä hellyydenkaipuu on välillä aika kamala. Ja yksikin ilta melkein itkin,kun pelotti joteskin olla yksin yötä. Mietin kaikkea synnytystä ja jos en huomaa ajoissa lähteä sairaalaan ym.
Se myös pelottaa/jännittää miten tulen kantamaan 2 vauvaa ja esim.kauppakasseja.. Siis autosta kotiin. Miten kaikki neuvolakäynnit ja muut virastokäynnit kaksostenrattaiden kanssa,kun ei ole helppo rapuissa kulkea ja 2 vauvaa painaa jonkin verran ja talvella ne jo painavatkin,kun ovat yli puoli vuotiaita. Mutta kait siitä sitten oppii kun muutaman kerran tuolla kiroilee,että pääsee kulkemaan joka paikkaan.
Tsemppiä kaikille yksin odottaville!! Kyllä me pärjätään!!
hankkia vauvan?
Kun tästä ylläriraskaudesta kuultiin, niin lapsen isä sanoi, että minä päätän ja hän tukee päätöstäni, oli se sitten kumpi tahansa. Ja nyt se sitten pakoilee, vaikka välillä ehti jo pyytää minua muuttamaan luokseen.
Minulla on ihan sama tilanne kuin sinulla. Mulla on elovauva tulossa. Kyllä pärjään näinkin, sen tiedä. ja niin pärjäät sinäkin varmasti:)
täällä laskettu aika vajaan kuukauden kuluttua,että aikalailla voiton puolella jo kärvistellään:)meillä miehellä iski ensin vauvakuume ja kun minäkin myönnyin viimein,eipä tuosta yhteiselosta enää mitään tullutkaan.vajaa 3vkoa,niin lähti lomalle yli kuukaudeksi ja ensimmäisen ultran jälkeen illalla halusikin erota.eli käytännössä kokoajan yksin odotellut.muuten jo aika hyvin toipunut järkytyksestä,jatkoa vaan kuumeisesti mietin,kun ex haluaisi osallistua vauvan hoitoon ym...olo vaan niin ristiriitainen välillä,kun jossain vielä kummittelee nuo menneisyyden haamut,ja välillä tekisi mieli sanoa,ettei tarvitse ajatella koko lasta...mutta päivä kerrallaan tässä mennään ja isommat sisaruksetkin ihan innoissaan tulevasta vauvasta...
täällä on tilanne kanssa sellainen että yksin olen odottamassa :/ isän kanssa ei kyllä niin kamalan vakavasti missään vaiheessa seurusteltu ja kun sitten muuten kävin verikokeissa ja sain tietää että olen raskaana, se oli melkoinen shokki. tottakai ensimmäisenä ilmoitin "isälle" että näin on käynyt ja hänhän oli niin aikuinen että laittoi pelin poikki ja sanoi että abortti on ainoa vaihtoehto. Että hänen elämäänsä en pilaa jne.. Nyt menossa 13 2 ja olen uskaltautunut äidille kertomaan, hänkin oli ensimmäisen viikon järkyttynyt, varsinkin kun ei isää ole siinä mukana, mutta sanoi että itse teen päätökseni ja kukaan ei siihen voi vaikuttaa. Nyt kuitenkin jo minun puolellani :) kyllähän koko ajatus välillä pelottaa ja mietityttää pärjääkö, mutta lujalla tahdolla pärjää :) ja onneksi on kavereita jotka ovat tukena. Mun mielestä se on ihmisen oma häpeä jos ei halua tukea ja ei hyväksy. Tällä lapsella ei tule ainakaan olemaan se oikea isä elämässään, mutta se ei sitä tarkoita että lapsi siinä jotain menettää, ehkä olen idiootti, mutta mielestäni kukaan ei voi menettää mitään, tiemättä millainen ihminen se edes on. Ja isä voi olla joku muukin kun se ns oikea. en osaa selittää :)
voimia kaikille :)