Marja-Siskosta kirkkoneuvos

sopiiko?

9

407

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Imatralta.

      Uskon lisäksi täytyy olla pätevyyttä. Olli Aalto on toiminut kirkkoherrana 1980-luvun puolivälistä lähtien. Hänellä on papillisen pätevyyden lisäksi kokemusta myös johtajuudesta. Hänen ammatillinen pätevyytensä ja työkokemuksensa ei haihdu minnekään vaikka sukupuoli vaihtuukin.
      Jos näin käy, että Olli valitaan virkaan, me menetämme hyvän, pätevän ja tuntevan papin ja kirkkoherran, entisen kunnallispoliitikon ja urheilumiehen. Hän keksi aikanaan imatralaiselle lentopallon erikoisseuralle nimeksi Artami. Eli palindromi Imatra-nimestä.

    • tähänkö on menty???

      EI !!!
      Joku kunnioitus pitäisi olla jokaisella eikä pelleillä kuin jotkut "transut"!
      Menisi missikisoihin, voisi pärjätä, kerrankin olisi ihmisiä ruudun ääressä kun kisat alkaa :)

      • Savolaisukkeli

        Sille, etten voi enää suhtautua tuon marjasiskon (vaimikäsenytoli) tekemisiin vakavasti. Aina kun nään sen uudistuneen pärstän lehdessä, rupean nauramaan. Anteeksi.

        Toisaalta, sitä voi jokainen, ainakin miespuolinen, miettiä mielessään miten suhtautuisi, jos oma isäukko vanhoilla päivillään tulisi ja sanoisi : poika, olen tässä vähän miettinyt asioita, ja tullut siihen tulokseen että olen päättänyt.....


      • ja ei ei
        Savolaisukkeli kirjoitti:

        Sille, etten voi enää suhtautua tuon marjasiskon (vaimikäsenytoli) tekemisiin vakavasti. Aina kun nään sen uudistuneen pärstän lehdessä, rupean nauramaan. Anteeksi.

        Toisaalta, sitä voi jokainen, ainakin miespuolinen, miettiä mielessään miten suhtautuisi, jos oma isäukko vanhoilla päivillään tulisi ja sanoisi : poika, olen tässä vähän miettinyt asioita, ja tullut siihen tulokseen että olen päättänyt.....

        Muistakaahan mitä se raamattu sanoo että Jumala loi naisen ja miehen jne...Minne ovat raamatun opit unohtuneet?
        Mutta keinohan se tuokin on päästä julkisuuteen,
        aikamoinen (itsesensuuri iski) mielestäni ainakin iltalehden kuvassa oli.


    • Epäilevä Tuomas

      Entä jos käyttää "poikkeavuutta" hyväkseen ??

      Aika noloa pyrkiä virkaan jos muut pätevyysvaatimukset täyttyvät..

      Kohu tulee valittiin taikka ei..

      Missä on valkoisten, lihansyöjäheteroiden julkisuus ja oikeudet ?

      Noh, Kirkko, Oikeuslaitos ja Opetusala ovat jo menettäneet kunnioituksensa.

      Pedofiilejä,rattijuoppoja, talousrikollisia, vaimonhakkajia pulpahtelee julkisuuteen tuon tuosta...

    • esimakua

      Olkoon jokainen mitä on, mutta olisi syytä käsittää, että liiallinen suvaitsevaisuus yhteiskunnallisissa asemissa johtaa kaaokseen.

      • kun antaa pirulle

        Kun antaa pirulle pikkusormen, se vie koko käden.


      • etiäisiä
        kun antaa pirulle kirjoitti:

        Kun antaa pirulle pikkusormen, se vie koko käden.

        Kaksi voimakasta on käynyt iäti taistoaan, pahempi on ottanut jo vallan. Demonit Tukiaisten siskosten nurkissa on merkki.


    • Kirkon jäsen

      Ihmisellä ei ole valtaa tuomita, mutta tunteensa voinee kertoa. On ristiriitaista, jos pappi ei ulkoisesti muistuta oikein naista, eikä miestä. Ko.henkilöllähän ilmeisesti hoidot kesken.

      Vaikeaa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe