fretti ihmiset...

lueskelin näitä juttuja täällä ja huomasin että
osa porukasta on ikä rasisteja... varsinkin
frettiin liittyvistä asioista... ok.. en mäkään
frettii suosittelis kahdeksan vuotiaalle
lapselle... mutta omasta kokemuksesta voin sanoa
että kyllä lapsetkin eläimiin paneutuvat.. itse
oon kasvattanu koirani ihan yksin... olin 7.
vuotias kun sain koirani ja olen itse
lenkittänyt, hoitanut, kouluttanut, ruokkinut ja
käyttänyt agilityssä ... vanhempani ei hoitoon
puuttunut.. kyllähän se vaikeaa oli mutta ei
koira-vanhuksessani ole mitään vikaa... nyt olen
ajatellut frettiä... olen seitsemäntoista vuotta
ja tuntuu että minuakin pidetään liian nuorena
omistamaan frettiä... ok... mutta mun mielestä
vanhemmatkin ihmiset voivat olla huonoja
lemmikkien omistajia... itsestä se on kiinni
kuinka paljon lemmikkeihinsä paneutuu...
11918
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hmm... olet oikeassa että vanhemmatkin ihmiset
voivat olla kelvottomia eläinten hoitajia, mutta
ikävä kyllä ei ole kehitelty "hyvän omistajan
ajokorttia"...
Mutta tosiasia on että toiset eläimet ovat
vaativampia hoitaa, ja en itse henkilökohtaisesti
antaisi frettiä lapsen käsiin, juuri tuo noin 8
vuotta on aika hyvä "ikäraja", siinä iässä
lapsella alkaa olla jo malttia kuunnella
vanhempia ja käsitellä eläintä (tässä tapauksessa
hyvin lähellä luontaista muotoa olevaa)
rauhallisesti, sekä ymmärtää, että eläin ei ole
lelu, vaan tunteva ja väärästä käsittelystä
mahdollisesti puremalla ilmoittava (erityisesti
fretti) olento.Sinun ikäsi (17?) on jo mielestäni
varsin riittävä, mutta älä ota frettiä
ensimmäisksi eläimeksesi!Fretti on vaativa sekä
ravintovaatimuksiltaan, liikunnantarpeeltaan sekä
luonteeltaan.Jos kuitenkin olet vakuuttunut siitä
että fretti sopii sinulle ja jaksat sen
(parhaassa tapauksessa) kymmenenkin vuotta
riiviötä mielestäsi hoitaa, mieti vielä todella
tarkkaan ja lue kaikki mahdollinen käsiisi
saatava tieto "putkimadosta" ja etsi lähistöltäsi
jo valmiiksi eläinkauppa, josta saat ruuat ja
eläinlääkäri, joka osaa frettiäsi hoitaa (ei
välttämättä mikään helppo tehtävä!), sitten vasta
aloita tulevan lemmikkisi etsiminen.
Maltti on valttia.
Onnea elukan (oli se sitten mikä tahansa)
etsintään!!!

Äänestä

Hei!

Me fretti-ihmiset tuomitsemme iän perusteella?
-Itse olen 23-vuotta ja omistan 2 frettiä ja
KYLLÄ, en suosittelisi alle kymmenvuotiasta
ottamaan,eläintä nimeltä fretti.. Syy tähän
kantaan: Tiedän MITÄ tämä eläin vaatii. Se ei
suinkaan ole häkissä suurimman aikaa oleileva
eläin! Se vaatii koulutusta, seuraa ja vahtimista!
Kokemuksesta tiedän, että mm. akvaariot sekä
pikku jyrsijät ovat helpompia hoidokkeja, kuin
fretit.

Jos ostohanketta tukee koko perhe ja he haluavat
yhdessä hoitaa ja antaa fretille hyvän kodin,
mielestäni se on Ok. Silloin vastuussa ovat myös
vanhemmat, eikä vain nuori, joka välttämättä ei
aina jaksa katsoa eläimen perään.

Syyt miksi monet fretit etsivät "uutta kotia" on
karua kuunneltavaa, -aikaa ei ole, -se puree, -se
haisee pahalle.. listaa voisi jatkaa vaikka
kuinka pitkälle.
Lopputulos on aina kuitenkin se, että Omistaja ei
ole ottanut selvää MITÄ fretti vaatii ja
millainen se on, ennenkuin on sen ottanut!
Totuus eläimestä paljastuu kotona, parin päivän
jälkeen. Siis kun arki koittaa.

Nämä kiertoon laitetut "uutta kotia" etsivät
fretit, ovat YLEENSÄ aivan tavallisia,
Koulutusta, Huolenpitoa ja Seuraa kaipaavia
TAVALLISIA frettejä. Ne siis saivat vain väärän
kodin. Onneksi niille useimmiten löytyy uusi koti.

Niin, tässä siis se syy. Liikaa hylättyjä ja
uusia koteja etsiviä eläimiä. Määrää voidaan
vähentää KERTOMALLA ja toitottamalla ihmisille,
Millainen eläin on Fretti.

Yst.terveisin, 2 frettipojan äiti

Äänestä
  • Aivan!
    Ei voi liikaa korostaa, että olemme tekemisissä
    eksoottisen lemmikkieläimen kanssa, jonka
    tavallista käytöstä on näätäeläimille tyypilliset
    luonteenpiirteet, ja jonka ulkomuoto (incl. haju)
    ovat "weaselimaiset".Eli ottakaa kaikki selvää
    eläinlajista, jota olette miettineet
    lemmikiksenne ja uskokaa, että jokaisessa lajissa
    on omat huonot puolensa, myös voih, niiiiiin
    suloisessa fretissä (jossa on "huonoja" puolia
    enemmän kuin monessa ns. tutussa
    lemmikkilajissa)! Vain tietämällä huonotkin
    puolet voit mietiskellä sopiiko tämä laji sinulle
    vai pitäisiköhän sittenkin miettiä uudelleen.Ja
    fretin osalta tätä itsetutkiskelua todella
    kannattaa tehdä -- ja kauan!

    Äänestä

  • Aivan niin, kahden fretin omistaja on aivan
    oikeassa, hylättyjen frettien määrä on viime
    vuosina kasvanut ihan huikeaa vauhtia ja kuten
    sanottua, syyt ovat usein siinä, ettei tästä
    lemmikistä vielä tarpeeksi tiedetä. Näin ollen
    monet suosittelevatkin, etteivät kovin nuoret
    lapset ota frettiä lemmikikseen, sillä harvoin
    lapsi osaa frettiä asianmukaisesti hoitaa. Jos
    hoito jää vanhempien kontolle, tulisi vanhempien
    sitten olla valveutuneita frettien hoitajia.

    Frettien hoitoa voisi vähän verrata vaikkapa
    terraarion pitoon, sillä fretin pidossa on
    olemassa monia pikkuisia pointteja ja
    eriäväisyyksiä muista nisäkkäistä...paljon tulee
    ottaa huomioon ja koskaan ei ole ns "valmis"
    fretin omistaja. Uutta tietoa tulee koko ajan ja
    Suomessakin vasta opetellaan huolehtimaan tästä
    uudesta lemmikistä, edes kaikki eläinlääkärit
    eivät hoida frettejä. Ja jos hoitavatkin, voi
    käydä niin, että omistaja tietää fretin
    anatomiasta ja terveydenhuollosta enemmän, kuin
    eläinlääkäri.

    Avainsana onkin siis TIEDON JAKAMINEN!! Sitä
    työtä tekee Suomessa Frettien ystävät ry, hyvänä
    esimerkkinä tästä Frettinetti-kotisivut.
    Yhdistyksellä on myös paljon muuta materiaalia
    frettien hoidosta, joten kannattaa ottaa yhteyttä
    jo siinä vaiheessa, kun suunnittelee ottavansa
    fretin lemmikiksi, autamme pulmissa ja mieltä
    askarruttavissa kysymyksissä mielellämme vaikkapa
    emailtse. Tietoa freteistä jakavat myös monet
    tavalliset fretinomistajat, jotka toimivat
    yhdistyksessä aktiiveina ja ovat mm. valmiita
    esittelemään frettejään niistä kiinnostuneille...
    Näistä tilanteista kannattaa ottaa vaarin, sillä
    frettiin tutustuminen on erittäin suositeltavaa
    jo suunnitteluvaiheessa.

    Freteistä saa siis lisätietoa Frettinetistä:
    www.fretti.net
    ja Frettinetin kautta pääsee monille muillekin
    frettisivuille, niin suomalaisille, kuin
    ulkomaalaisillekin. Jos on kysyttävää, voi
    laittaa yhdistykselle emailia osoitteella:
    [email protected]

    Ja tuolle 17-vuotiaalle voisi vielä sanoa, että
    et missään nimessä ole liian nuori frettiä
    ottamaan, mutta ota freteistä vielä selvää ja
    tutustu niihin vaikkapa jonkun fretin omistajan
    luona etukäteen. Näin välttyy ikäviltä
    yllätyksiltä ja näkee todellisuudessa sen,
    millainen lemmikki fretti on!

    Äänestä

  • Susanna kirjoitti:

    Aivan niin, kahden fretin omistaja on aivan

    olen käynyt jo vilkaisemassa fretteja miia-riitta
    savolaisen luona ja harkitsen tarkkaan vielä
    kesään asti... aikaa minulla olisi frettiin
    paljon ja poikaystäväni auttaisi hoidossa...
    kämppä on helppo muuttaa fretti ystävälliseksi
    kun muutamme uuteen asuntoon keväällä... pitää
    nyt vielä harkita tarkkaan ja käydä vielä
    kattomassa uudestaan putkimatoja... MINÄ KYLLÄ
    HARKITSEN... ja olen iloinen jos minua ei
    pidetäkkään liian nuorena... eka eläin ei fretti
    olisi... mun perheellä on ollu pari koiraa,
    kissoja, kani, liskoja, akvaario ja pari
    gerbiiliä... olen siis todella eläin rakas ja
    pidän varmasti hankkimastani eläimestä huolta...
    oikeestaan koko elämäni tulee varmasti olemaan
    eläintäytteinen... kiitos vastauksista...

    Äänestä

  • karkki kirjoitti:

    Kävit meillä, ja kyllä onnistuin hukkaamaan
    sähköpostiosoitteesi.. joten laitatko sen
    uudestaan vaikka tekstarina, niin voin raapustaa
    taikka soitella. (munhan piti laittaa vaikka mitä
    papereita sulle =))

    Kuulemisiin!

    Miiariitta
    040-7461 740

    Äänestä

  • Susanna kirjoitti:

    Aivan niin, kahden fretin omistaja on aivan
    oikeassa, hylättyjen frettien määrä on viime
    vuosina kasvanut ihan huikeaa vauhtia ja kuten
    sanottua, syyt ovat usein siinä, ettei tästä
    lemmikistä vielä tarpeeksi tiedetä. Näin ollen
    monet suosittelevatkin, etteivät kovin nuoret
    lapset ota frettiä lemmikikseen, sillä harvoin
    lapsi osaa frettiä asianmukaisesti hoitaa. Jos
    hoito jää vanhempien kontolle, tulisi vanhempien
    sitten olla valveutuneita frettien hoitajia.

    Frettien hoitoa voisi vähän verrata vaikkapa
    terraarion pitoon, sillä fretin pidossa on
    olemassa monia pikkuisia pointteja ja
    eriäväisyyksiä muista nisäkkäistä...paljon tulee
    ottaa huomioon ja koskaan ei ole ns "valmis"
    fretin omistaja. Uutta tietoa tulee koko ajan ja
    Suomessakin vasta opetellaan huolehtimaan tästä
    uudesta lemmikistä, edes kaikki eläinlääkärit
    eivät hoida frettejä. Ja jos hoitavatkin, voi
    käydä niin, että omistaja tietää fretin
    anatomiasta ja terveydenhuollosta enemmän, kuin
    eläinlääkäri.

    Avainsana onkin siis TIEDON JAKAMINEN!! Sitä
    työtä tekee Suomessa Frettien ystävät ry, hyvänä
    esimerkkinä tästä Frettinetti-kotisivut.
    Yhdistyksellä on myös paljon muuta materiaalia
    frettien hoidosta, joten kannattaa ottaa yhteyttä
    jo siinä vaiheessa, kun suunnittelee ottavansa
    fretin lemmikiksi, autamme pulmissa ja mieltä
    askarruttavissa kysymyksissä mielellämme vaikkapa
    emailtse. Tietoa freteistä jakavat myös monet
    tavalliset fretinomistajat, jotka toimivat
    yhdistyksessä aktiiveina ja ovat mm. valmiita
    esittelemään frettejään niistä kiinnostuneille...
    Näistä tilanteista kannattaa ottaa vaarin, sillä
    frettiin tutustuminen on erittäin suositeltavaa
    jo suunnitteluvaiheessa.

    Freteistä saa siis lisätietoa Frettinetistä:
    www.fretti.net
    ja Frettinetin kautta pääsee monille muillekin
    frettisivuille, niin suomalaisille, kuin
    ulkomaalaisillekin. Jos on kysyttävää, voi
    laittaa yhdistykselle emailia osoitteella:
    [email protected]

    Ja tuolle 17-vuotiaalle voisi vielä sanoa, että
    et missään nimessä ole liian nuori frettiä
    ottamaan, mutta ota freteistä vielä selvää ja
    tutustu niihin vaikkapa jonkun fretin omistajan
    luona etukäteen. Näin välttyy ikäviltä
    yllätyksiltä ja näkee todellisuudessa sen,
    millainen lemmikki fretti on!

    "Näin välttyy ikäviltä
    yllätyksiltä ja näkee todellisuudessa sen,
    millainen lemmikki fretti on!"

    Minkä takia teillä sitten on frettejä, jos ne
    ovat vain kertakaikkiaan kauheita..?

    Tuntuu vain, ettei omistajiltakaan löydy yhtään
    kaunista sanaa lemmikeistään, vai oisko asiat
    niin kuin tatuoinneissa, että ihmiset sanovat
    kamalasti miten paljon ottaminen sattuu, etteivät
    muut menisi ottamaan ja itse sais olla se
    hieman "erilainen"...

    Äänestä

  • kummastuttaa.. kirjoitti:

    ...että aina se vaan on yllätys uusille fretin
    hankkijoille, miten fretti haisee, tunkeutuu joka
    paikkaan, syö kaikenlaista jne.

    Mielestäni on fiksua käydä kattomassa etukäteen
    fretinomistajan luona, mitä kaikkea fretin
    ottaminen tuo tullessaan ja kuulemassa tarinoita
    tosielämästä.

    Koska frettimäärät VIELÄ ovat kohtuullisen
    pieniä, on tässä vaiheessa hyvä valistaa saada
    ihmiset harkitsemaan asiaa vakavasti, ettei
    tulisi näitä kiertolaisfrettejä.
    Kiertolaisfrettejä on jo nytkin liikaa.

    Minä olen hullaantunut fretteihin aivan
    totaalisesti ja funtsittiin avomiehen kanssa
    perin pohjin etukäteen fretin ottamista. Isoksi
    avuksi oli fretin omistajien kertomukset.
    Suosittelen frettiä lemmikiksi, mutta sillä taka-
    ajatuksella, että frettiä haluava totuudessa
    koettaa miettiä omaa elämäntilannettaan, kotiaan,
    vaaratekijöitä, jaksamistaan jne. Tota kaikkea ei
    tahdo vaan asiasta tuntematon ymmärtää!

    Ja jokseenkin kaikki tuntemani fretti-ihmiset
    ovat samaa mieltä kanssani, kokemuksen syvällä
    rintaäänellä.

    Myönnä pois, että noita juttuja pitäis pohtia
    jokaisen lemmikin kohdalla oli laji mikä hyvänsä,
    jos haluaa, että lemmikillään on hyvä olla.

    Äänestä

  • Katjuska kirjoitti:

    mun kaverilla on fretti ja työtähän se teettää,
    ja onkin ihan hyvä että ihmiset siihen
    varautuvat, mutta en minä sitä kysynyt! Kaikki
    frettien omistajatkin vain täällä haukkuvat
    niitä, kuinka paljon ne tuhoavat irtaimistoa ja
    haisevat..onko niissä mitään hyviä puolia muuta
    kun ne ovat söpöjä nukkuessaan..ym.?

    Äänestä

  • se sama kirjoitti:

    mainostetaan kyllä ja niistä puhutaan esim.
    tualla frettinetissäkin. yleensä kuitenkin kai
    koitetaan saada ihmiset näkemään ne huonot puolet
    seurallisuuden, söpöyden, leikkisyyden jne takana
    joten ne tuntuu nousevan enemmän esiin. Jos vain
    kauheesti kehuttaisiin, niin ihmiset tuskin
    kiinnittäisivät huomiota niihin syihin joiden
    vuoksi freteistä usein luovutaan..
    Oma frettini on aivan ihana: se on leikkisä,
    seurallinen, hellyydenkipeä, lempeä, suloinen ja
    vaikka mitä. Kuitenkin olen tullu siihen
    lopputulokseen, että se saa olla ensimmäinen ja
    viimeinen fretti elämässäni. Minkäkö takia?
    Fretti on ihana, mutta silloin kun minä omani
    hankin niistä ei juurikaan saanut tietoa. Oon
    siis kantapään kautta havainnut, että minä
    mieluummin pitäydyn muissa lemmikeissä.
    Rakastan kuitenkin lemmikkiäni, enkä mistään
    hinnasta siitä luopuisi mutta ei se myöskään
    vastaa meikäläisen toiveita.

    Äänestä

en mäkään antais 8 vuotiaalle frettiä noin 12 vuotiaalle vois antaa fretin sellainen ikä olis fretin hoitajale hyvä ikäraja

Äänestä

Kommentoi aloitusta

karkki kirjoitti:

lueskelin näitä juttuja täällä ja huomasin että
osa porukasta on ikä rasisteja... varsinkin
frettiin liittyvistä asioista... ok.. en mäkään
frettii suosittelis kahdeksan vuotiaalle
lapselle... mutta omasta kokemuksesta voin sanoa
että kyllä lapsetkin eläimiin paneutuvat.. itse
oon kasvattanu koirani ihan yksin... olin 7.
vuotias kun sain koirani ja olen itse
lenkittänyt, hoitanut, kouluttanut, ruokkinut ja
käyttänyt agilityssä ... vanhempani ei hoitoon
puuttunut.. kyllähän se vaikeaa oli mutta ei
koira-vanhuksessani ole mitään vikaa... nyt olen
ajatellut frettiä... olen seitsemäntoista vuotta
ja tuntuu että minuakin pidetään liian nuorena
omistamaan frettiä... ok... mutta mun mielestä
vanhemmatkin ihmiset voivat olla huonoja
lemmikkien omistajia... itsestä se on kiinni
kuinka paljon lemmikkeihinsä paneutuu...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu