AMMATTITAUTI VALINKAUHASSA

"
AMMATTITAUTI VALINKAUHASSA

LKT Antti Jääskeläinen ASBA-lehti 02/06

Voimassa oleva ammattitautilaki (1343/29.12.1988) ja asetus ovat peräisin lähes kahden vuosikymmenen takaa. Kun otetaan huomioon, että näin mittava säädöskokonaisuus vaatii usean vuoden valmistelun, on selvää, että lain biologiset perusteet ovat vanhentuneet ja jääneet jälkeen lääketieteellisen tutkimuksen kehityksestä. Usein toistettu toteamus on, että lääketieteellisen tiedon puoliintumisaika on viisi vuotta, jolloin 25 vuoden kuluttua on merkittävää tietoa jäljellä vain 3%.
Samaan aikaan on erityisesti ympäristötekijöitten merkitys terveydelle kohonnut etualalle. Tiedot erilaisten haittatekijöitten osuudesta kroonisiin sairauksiin ja kasvaintauteihin ovat karttuneet vielä em. nopeammin.

Ammattitaudilla tarkoitetaan sairautta, joka pääasiallisesti on aiheutunut niistä fysikaalisista, kemiallisista tai biologisista tekijöistä, joille on altistunut työ- tai virkasuhteessa tehdyssä työssä. Syy-yhteyden katsotaan olevan olemassa silloin, kun altistavan tekijän voi katsoa pääasiallisesti aiheuttaneen tarkoitetun sairauden. Asetuksessa kuitenkin esitetään varaus:…ellei ole osoitettavissa, että sairaus olisi selvästi aiheutunut työn ulkopuolisesta altistuksesta. asetus on hyvin yksityiskohtainen ja luettelee runsaasti kemikaaleja ja muita tekijöitä, kuten mineraalipölyt, joiden aiheuttamia tyypillisimpiä sairauksia mainitaan kunkin tekijän kohdalla erikseen. Lain ja asetuksen rakenne on siis varsin tarkkaan rajaava. Asetuskin (1347/1988) on peräisin lähes kahden vuosikymmenen takaa ja sen sisältöä tulisikin nykyisen lääketieteellisen tiedon perusteella uusia tai sitten luopua yksiselitteisestä luettelosta ja korvata teksti biologiseen tutkimukseen ja todisteluun sopivalla syy-seuraussuhteen määrittelyllä.

Kun ammattitaudin mahdollisuutta ryhdytään tarkastelemaan, on siihen kaksi loogista reittiä: joko tilastollinen tieto sairauden esiintyvyydestä määrätyissä työtehtävissä olevilla verrattuna muuhun väestöön tai yksiselitteinen tieto sairauden aiheuttajasta, esim. tuberkuloositartunta määrätyissä ammateissa. Tilastollinen käsittely sisältää selkeästi virhepäätelmien riskin. On mahdollista, että korrelaatio ei ole tutkittujen ilmiöitten välinen vaan suhteessa johonkin kolmanteen muuttujaan. Paljon siteerattu esimerkki on puhelintiheyden ja keuhkosyövän välinen tilastollinen yhteys, mikä ilmeisesti korreloi elintason kohoamiseen ja tupakoinnin yleistymiseen. Toisaalta on mahdollista, ettei todellinen korrelaatio paljastu muiden tekijöiden vaikutuksesta tai asetuksen sanamuotoon viitaten, samanlainen korrelaatio voi syntyä myös työn ulkopuolisista tekijöistä, esim. tupakointi ja muu pölyaltistus asbestialtistuksen rinnalla.

Edellä esitetyn perusteella onkin luontevaa pohtia ammattitaudin määrittämistä ensisijaisesti tunnettujen biologisten mekanismien perusteella. Epäily mahdollisesta ammattitaudista voi toki perustua tilastolliseen tutkimukseen, mutta oleellista on selvittää sairaudensyntymekanismi. Tässä suhteessa asbestisairaudet ovat hyvin merkittävä kokonaisuus.
Asbestipöly on jo lähes vuosisadan ajan tunnettu keuhkojen rappeumasairauden aiheuttaja, mutta ennen kuin se saatiin hyväksyttyä lainsäädännössä ammattitaudiksi, ehti kulua lähes puolivuosisataa. Nykyäänkin sen aiheuttamat kaksi tärkeintä sairausryhmää, pneumoknioosit ja keuhkokasvainsairaudet, vaativat kvantitatiivisen tutkimuksen tullakseen hyväksytyiksi ammattitautina korvattavina sairauksina. Tällainen ajattelu perustuu käsitykseen, että altistuksen määrä ja aika ratkaisevat taudin puhkeamisen. Kuitenkin kasvainsairaudet ovat ilmeisesti yhden solulinjan muuntumisen tulosta ja siten sairaus ei välttämättä riipu altistuksen määrästä. Sen sijaan keuhkojen rappeutuminen ja viime aikoina esille tuotu vakava sairaus, retroperitoneaalinen fibroosi eli vatsakalvon takatilan sidekudostuminen, todennäköisesti edellyttävät riittävää altistusta.

Asia ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen, koska viimeaikoina ihmisen alttius sairastua on ilmeisesti yhteydessä geneettisesti määriteltyyn rakenteeseen ja reaktiotapaan. Niin ollen vähäisempikin altistus joillakin henkilöillä voi johtaa sairastumiseen, vaikkeivät nykyisin käytetyt kvantitatiiviset normit täyttyisikään.

Edellä olevan perusteella on loogista esittää, että keskeisintä todistelussa on osoittaa altistumisen mahdollisuus ja vähentää todistustaakkaa sairauden osoittamisessa ammattitaudiksi. Vaikka työn ulkopuolisia tekijöitä on osoitettavissa, ei asetuksen sanamuotoa tulisi tulkita siten, että tämä mahdollisuus sulkee pois ammattitaudin. Näin menetellen loukataan yksityisen kansalaisen oikeutta perustuslain edellyttämään terveyden suojaan.

Asetustekstissä on asbestin aiheuttamat erilaiset sairaudet vedetty yhteen samalle momentille. Tämä merkitsee samanlaista tutkimusta ja tulosten arviointia esim. kasvainsairauden ja keuhkojen rappeumasairauden kohdalla Nykyisen biologisen tutkimuksen valossa ei ole perusteltua rinnastaa kahta erilaista sairausryhmää samassa asetuksen momentissa yhtäläisin kriteerein.

Länsimainen oikeusperiaate lähtee ajattelusta, että lain tulee suojata vähäisemmän osapuolen etua. Vaikka periaatetta sovelletaan rikoslaissa, ei siviililain puolellakaan pitäisi unohtaa vuosisataista tuomarin ohjetta: mikä ei ole kohtuus ei voi olla oikeus. On siis syytä ryhtyä purkamaan voimassa olevaa vanhentunutta ammattitautisäädöstä vastaamaan paremmin nykyisen lääketieteelisen ja biologisen tutkimuksen käsityksiä. Samalla on syytä pohtia, miten voidaan oikeudenmukaisemmin arvioida työhön liittyvien tekijöiden ja työn ulkopuolisten tekijöiden keskinäistä painoarvoa päätettäessä yksityisen kansalaisen oikeuksiin kuuluvasta hyvinvointiturvasta."

http://www.asbesti.net/ammattitautivalinkauhassa.doc