Millaisen jumalan loisin?

Muutama kirjoittaja kuvaa uskovia ihmisiä laatusanoilla ”älytön”, ”järjetön”, ”taikauskoinen”, ”hullu”, ”mielenvikainen”, mielenterveysongelmainen”…

Varmaan ihan vilpittömästi ajattelevat juuri noin, olisihan niin, että heidän kuvittelemansa jumala, olisi se aivan erilainen kuin se jumala, mistä Raamattu kertoo.


Hahmottelenpa tähän hieman rautalangasta tuota ajatuskuviota,


Onhan varmasti juuri niin, että jos loisin jumalan itselleni, tekisin siitä varsin steriilin, yksiselitteisen, ilman pienintäkään paradoksia, sellaiset tekevät ihmisten olon vain hankalaksi, varsinkin jos joku tulee kyselemään.

Pitäisin huolen, että tuosta jumalasta kertovat pyhät kirjoitukset olisivat erittäin helposti myös 2000-luvun ihmisten ymmärrettävissä. Pitäisin huolen, että löytyisi aukoton todistusketju jumalan olemassaololle. Että ihmiset voisivat olla varmoja tiedossaan, eikä heidän tarvitsisi tyytyä uskomaan. Ja silloin riittäisi tuo tieto. Ne pelastuisivat, jotka olisivat sen arvoisia, eli tietäisivät riittävästi.

Jumalasta kertovat pyhät kirjoitukset olisivat sellaisia, että ne muuntuisivat sen mukaan, millaisessa kulttuurissa ja millaisella aikakaudella niiden lukijat eläisivät.

Nuo pyhät kirjoitukset eivät millään tavoin olisi riippuvaisia siitä maailmankuvasta ja ajasta, millä niiden kirjoittajat ovat eläneet.

Noissa pyhissä kirjoituksissa tietystikin kuvattaisiin ainakin hadronitasolle asti maailman ja elämän luominen, koska tuo jumala varsin hyvin ymmärtäisi, ettei kaikilla ole kykyä käsitteelliseen ja abstraktiin ajatteluun. Ja ettei kaikilla noiden kirjoitusten lukijoilla ole minkäänlaista empatiakykyä voidakseen eläytyä siihen maailmankuvaan, joka vallitsi, vanhat pyhät kirjoitukset kirjoitettu.

Itse asiassa jokaiselle sukupolvelle annettaisiin omat pyhät kirjoituksensa uutena ilmoituksena, ettei mukaan jäisi mitään jäännöksiä vanhoista maailmankuvista. Tietenkin jumala itse ne kirjoittaisi, jotta vältyttäisiin kaikelta inhimilliseltä, joka niin helposti sinne sekoittuisi muistamattomuutena ja väärinkuulemisena ja –ymmärtämisenä.

Tuo jumala olisi tietenkin persoonaton, koska sellainen jumala joka joskus jotain tekee ja sitten katuu, olisi liian vaikeasti ymmärrettävissä ihmisille, ainakin 2000-luvun steriilissä individualismissa. Ja kadehtiva jumalakin olisi ihan liian paksua. Jumala joka vihastuisi avuttomille ihmisille, ei, sellaista jumalaa en loisi. Sellainen jumala, joka olisi kiltti kaikille, ja ei niin piittaisi siitä leikkisikö ihmiset niillä säännöillä, jotka jumala olisi heille asettanut, vaikkakin tuo pelilauta olisi hänen tekemänsä ja säännöt hänen päättämänsä.

Semmonen kiva harmaapartainen ukkeli pilven reunalla olisi ihan kiva.

Hmmm. Ainoa ongelma taitaakin olla se, että tuo jumala ei voisi olla minua fiksumpi, koska tuskin voisin itseäni fiksumpaa kehitellä – auts, aika paha puute. Voisikohan sellaiseen luottaakaan ollenkaan. Ja voisiko se sitten olla edes kaikkivaltias.

Mä taidan tyytyä tuohon Raamatun ilmoittamaan Jumalaan, koska Häneen uskon ja Hän on todellinen, eikä mikään oma luomukseni.


Hän on kaikkivaltias ja pelottava.

Hän on hyvin tempperamenttinen - ja erittäin vaarallinen.

Hän pystyy tapettuaan heittämään iankaikkiseen helvettiin.

Tai ottamaan täysin arvottoman ristillä roikkuvan rikollisen Paratiisiin "tänä päivänä"