Millaisen jumalan loisin?

kalikka.

Muutama kirjoittaja kuvaa uskovia ihmisiä laatusanoilla ”älytön”, ”järjetön”, ”taikauskoinen”, ”hullu”, ”mielenvikainen”, mielenterveysongelmainen”…

Varmaan ihan vilpittömästi ajattelevat juuri noin, olisihan niin, että heidän kuvittelemansa jumala, olisi se aivan erilainen kuin se jumala, mistä Raamattu kertoo.


Hahmottelenpa tähän hieman rautalangasta tuota ajatuskuviota,


Onhan varmasti juuri niin, että jos loisin jumalan itselleni, tekisin siitä varsin steriilin, yksiselitteisen, ilman pienintäkään paradoksia, sellaiset tekevät ihmisten olon vain hankalaksi, varsinkin jos joku tulee kyselemään.

Pitäisin huolen, että tuosta jumalasta kertovat pyhät kirjoitukset olisivat erittäin helposti myös 2000-luvun ihmisten ymmärrettävissä. Pitäisin huolen, että löytyisi aukoton todistusketju jumalan olemassaololle. Että ihmiset voisivat olla varmoja tiedossaan, eikä heidän tarvitsisi tyytyä uskomaan. Ja silloin riittäisi tuo tieto. Ne pelastuisivat, jotka olisivat sen arvoisia, eli tietäisivät riittävästi.

Jumalasta kertovat pyhät kirjoitukset olisivat sellaisia, että ne muuntuisivat sen mukaan, millaisessa kulttuurissa ja millaisella aikakaudella niiden lukijat eläisivät.

Nuo pyhät kirjoitukset eivät millään tavoin olisi riippuvaisia siitä maailmankuvasta ja ajasta, millä niiden kirjoittajat ovat eläneet.

Noissa pyhissä kirjoituksissa tietystikin kuvattaisiin ainakin hadronitasolle asti maailman ja elämän luominen, koska tuo jumala varsin hyvin ymmärtäisi, ettei kaikilla ole kykyä käsitteelliseen ja abstraktiin ajatteluun. Ja ettei kaikilla noiden kirjoitusten lukijoilla ole minkäänlaista empatiakykyä voidakseen eläytyä siihen maailmankuvaan, joka vallitsi, vanhat pyhät kirjoitukset kirjoitettu.

Itse asiassa jokaiselle sukupolvelle annettaisiin omat pyhät kirjoituksensa uutena ilmoituksena, ettei mukaan jäisi mitään jäännöksiä vanhoista maailmankuvista. Tietenkin jumala itse ne kirjoittaisi, jotta vältyttäisiin kaikelta inhimilliseltä, joka niin helposti sinne sekoittuisi muistamattomuutena ja väärinkuulemisena ja –ymmärtämisenä.

Tuo jumala olisi tietenkin persoonaton, koska sellainen jumala joka joskus jotain tekee ja sitten katuu, olisi liian vaikeasti ymmärrettävissä ihmisille, ainakin 2000-luvun steriilissä individualismissa. Ja kadehtiva jumalakin olisi ihan liian paksua. Jumala joka vihastuisi avuttomille ihmisille, ei, sellaista jumalaa en loisi. Sellainen jumala, joka olisi kiltti kaikille, ja ei niin piittaisi siitä leikkisikö ihmiset niillä säännöillä, jotka jumala olisi heille asettanut, vaikkakin tuo pelilauta olisi hänen tekemänsä ja säännöt hänen päättämänsä.

Semmonen kiva harmaapartainen ukkeli pilven reunalla olisi ihan kiva.

Hmmm. Ainoa ongelma taitaakin olla se, että tuo jumala ei voisi olla minua fiksumpi, koska tuskin voisin itseäni fiksumpaa kehitellä – auts, aika paha puute. Voisikohan sellaiseen luottaakaan ollenkaan. Ja voisiko se sitten olla edes kaikkivaltias.

Mä taidan tyytyä tuohon Raamatun ilmoittamaan Jumalaan, koska Häneen uskon ja Hän on todellinen, eikä mikään oma luomukseni.


Hän on kaikkivaltias ja pelottava.

Hän on hyvin tempperamenttinen - ja erittäin vaarallinen.

Hän pystyy tapettuaan heittämään iankaikkiseen helvettiin.

Tai ottamaan täysin arvottoman ristillä roikkuvan rikollisen Paratiisiin "tänä päivänä"

7

282

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aamenta

      __________

    • kalikka.

      Nämä lestadiolaispalstalle kirjoittavat "ateistit" tuntevat Raamatun sen verran huonosti että nämä suurenmoiset "löydöt" eivät ole henkilökohtaisen tutkimisen ja miettimisen tuloksia.

      Apua löytyy tosiaankin aloittelevalle ateistille verkostakin, esimerkiksi Vapaa-ajatelijan käsikirjasta, mistä näyttää "tietoa kaipaava" noita makupalojaan poimineen.

      Sieltä löytyy lisää makupaloja hämmentämään typeriä kristittyjä, jotka ihan itse joka päivä lukevat pyhää Raamattuaan.


      Thomas Mannfred Carlsson

      OSA1: Raamatun ristiriitoja
      Laaja kokoelma Raamatun keskenään ristiriidassa olevia kohtia.

      OSA2: Raamatun primitiivinen maailmankuva.
      Raamatusta poimittuja kohtia, joissa kristittyjen jumalan todellinen luonne ja pienen juutalaisheimon alkeellinen luonnonkuva paljastuu.

      OSA3: Raamatun omituisuuksia.
      Lisää Raamatun ruodintaa! Virheitä, epäloogisuuksia, epätieteellisyyksiä, makupaloja.



      http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/index.html


      On outoa että näin julkeaa juutalaisvastaista rasismia levitellään vapaa-ajattelijoiden kotisivulla, joka tuo mieleen suorastaan natsien valheet Raamatusta ja juutalaisten uskonnosta...

      • tööööööt

        Vapaa-ajattelijat fascistis-henkisenä yhteisönä.

        Yhteiskunnan jäärät ja hermopinkot ajautuivat ennen Ajan Suuntaan, IKL:ään ja taistolaisiin.
        Pieni porukka 60-luvun jääräpäitä pesi puolueessa nimeltä TPSL. (skogilaiset).
        Yhteinen nimittäjä katkeruus.
        Nyt on vapaa-ajattelijat 1 pakopaikka.

        Nämä suuret ajattelijat nauravat juutalaista
        tapa-oikeutta ja Jumalan personointia 1000-luvulta eKr.
        Ajatus on luonnollisesti se, että Kiukaisten kulttuurin jo sivistyneet keskustelivat kodassaan sivistyneesti adoptiolaista ja perintökaaren laajennuksesta avoliittojen suuntaan.


      • kannatusta juurikaan

        Kuten tuo positiivari ( plusmerkit) kirjoittaa jo asiaa, niin kyse on katkeroituneista ihmisistä jotka ovat joutuneet omaan ansaansa.

        Ei tule olemaan kannatusta normaalien ihmisten joukossa tuolla ryhmittymällä.
        He kyllä saivat mainetta kirkosta eroamispalvelullaan, mutta siinä kaikki.

        Mukava varmaan kulkea vaparina ja huomata, että aate ei käy, mutta palvelut sopivat hyvin kirkon sähläysten kanssa ajanjaksollisesti yksiin.

        Ihmiset kävelevät kohti, mutta ikävää huomata että myös ohi.
        Voiko tuon ikävämpää olla ?
        He ovat kun ilmaa, jota ei edes huomata.

        Tosin kirkkokin tajusi tuon luultavasti ja tarjoaa itsekin eroamispalvelua halukkaille.


    • loisitko todellakin?

      Outoja puheita kuolevaiselta.

      • lukenut runokirjaa

        välillä!

        Sanoohan eräs runoilija sangen kauniissa runossaan (Aaro Hellaakoski: Hengen manaus): "Vielä ei liene selvinnyt, sinäkö loit mun vai sinut ihmisen kaipuu..."


      • teuta
        lukenut runokirjaa kirjoitti:

        välillä!

        Sanoohan eräs runoilija sangen kauniissa runossaan (Aaro Hellaakoski: Hengen manaus): "Vielä ei liene selvinnyt, sinäkö loit mun vai sinut ihmisen kaipuu..."

        Että runoilija sanoo aina kaiken kauniisti, mutta me tiedämme ilman Hellaakoskeakin. Että se lienee selvinnyt varmuudella kuka meidät on luonut, kaipuu ei luo yhtään mitään, missään . Mutta JUMALA voi luoda kaiken . Ja on luonut todella kaiken.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2371
    2. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      344
      1971
    3. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1856
    4. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      10
      1653
    5. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1478
    6. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      1022
    7. Nyt on sanottava että sattuu kipeästi

      Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu
      Ikävä
      17
      990
    8. Miksi rakastuit

      Kaivattuusi?
      Ikävä
      63
      855
    9. Teit asiat lopulta niin

      Ettei meillä ole ikinä mitään mahdollisuuksia toisiimme.
      Ikävä
      55
      840
    10. Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?

      Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?
      Maailman menoa
      2
      798
    Aihe