mitä noutajien taipumuskokeisiin (NOU)

sisältää????

JA MITÄ TARKOITTAA SIIS NOI KAIKKI.MITEN EROAA TOISISTAAN???
NOU1
NOU0
NOU-

KIITOKSIA !!!!

10

2955

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ilona2

      NOU1 tarkoittaa hyväksyttävästi suoritettua taipumuskoetta, NOU0 vastaavasti hylättyä koetta.
      NOU- :stä en ole varma, mutta mieleen tulee, että ohjaaja olisi tällöin itse keskeyttänyt kokeen.

      • keskeytetty koe

        Juu, NOU- tarkoittaa juuri sitä, että omistaja on keskeyttänyt kokeen esim. jos näkee, että koira ei työskentele hyvin ja sille ominaiseen tapaan, turhaa viedä aikaa muilta kokeeseen osallistuvilta.

    • Ilona2

      Koe alkaa motivoiduilla vesinoudoilla, joista ensimmäinen heitetään koiran läheisyyteen maasta käsin ja toinen veneestä. Tehtävään kuuluu laukaukset. Koiran tulee palauttaa lokki joko käteen tai ohjaajan välittömään läheisyyteen.
      Seuraavana on riistanhaku maastosta. Riistana on useimmiten variksia. Maastossa on noin kuusi lintua, joista tuomari haetuttaa vähintään kolme, joskus myös kaikki, jos hakutyöskentely ei jostain syystä "suju" tarpeeksi hyvin.
      Tehtävään kuuluu jälleen laukaukset.
      Jos koira on selvittänyt nämä tehtävät tuomarin mielestä hyväksyttävästi, pääsee koira kanin laahausjäljelle. Ohjaaja näyttää koiralle lähtöpaikan, ja koira seuraa itsenäisesti laahausjälkeä ja tuo kanin ohjaajalle.

      Tarkempaa tietoa taipumuskokeista saat www.noutajat.com.
      Eri koiraseurat järjestävät taipparikursseja, joille kannattaa ehdottomasti osallistua, jos aikaa vielä koiransa taipumuskokeeseen.

      • sinullee

        vastauksista...taas olen hieman viisaampi noitten suhteen.Itselläni vajaa 5kk labbisneito jonka kanssa haluaisin ehdottomasti alkaa harrastaan jotain kivaa ja ehkä myös suorittaa tuo taipumuskoe jossain välissä:)

      • Ilona2
        sinullee kirjoitti:

        Noutajien sivuilta kohdasta Linkit löydät alueelliset jäsenjärjestöt. Ota ihmeessä yhteyttä sinua lähellä olevaan noutajakoirayhdistykseen ja mene seuraamaan taipparikursseja ja toivottavasti saat ihan käytännön ohjaustakin, miten aloitat noutoharrastuksen.. Myös kasvattajasi neuvoo sinua varmasti.

      • MIELELLÄNI
        Ilona2 kirjoitti:

        MUTTA TÄÄLLÄPÄIN AIKA SURKEETA TUO TOIMINTA:(
        OLEN KOVASTI YRITTÄNYT OTTAA SELVÄÄ ETTÄ MINNE MENISIN MUTTA TÄÄLLÄ (UUSIKAUPUNKI) AIKA HILJAISTA:(((

      • Ilona2
        MIELELLÄNI kirjoitti:

        MUTTA TÄÄLLÄPÄIN AIKA SURKEETA TUO TOIMINTA:(
        OLEN KOVASTI YRITTÄNYT OTTAA SELVÄÄ ETTÄ MINNE MENISIN MUTTA TÄÄLLÄ (UUSIKAUPUNKI) AIKA HILJAISTA:(((

        Ongelma on nomepuolella valitettavan yleinen.
        Itse olen saanut kasvattajalta tuhdin alkukoulutuksen, mutta sen jälkeen pitää olla valmis ajamaan pitkiäkin matkoja saadakseen hyvää koulutusta. Kehoittaisin kuitenkin sinua ottamaan yhteyttä Salon seudun noutajiin tai Auran nuuskuihin (vai mikä on lähinnä Uuttakaupunkia ?), labradoreillahan on sitten myös omia järjestöjä kuten kultaisillakin. Minulla on käyttölinjainen kultainen ja Goldenring järjestää joka vuosi useita koulutustilaisuuksia tai harjoituskokeita.
        Mutta tosiaan, pitää itse olla aktiivinen ja valmis uhraamaan aikaa ja vaivaa... Mutta se kyllä kannattaa ..:)

      • Auran seudun

        koulutuksiin olen tutustunut ja noi leirit kuulostaa kans kivoilta:)mutta onhan tässä onneksi vielä aikaa....mutta innostusta onneksi löytyy:)meillä molemmilla minulla ja koiralla:))

      • Ilona2
        Auran seudun kirjoitti:

        koulutuksiin olen tutustunut ja noi leirit kuulostaa kans kivoilta:)mutta onhan tässä onneksi vielä aikaa....mutta innostusta onneksi löytyy:)meillä molemmilla minulla ja koiralla:))

        Kuulostaa hyvältä, SNJ:n kesäleiri on tosi monipuolinen ja hyvätasoinen, mutta on niitä toki muitakin!
        Perusasioita kannattaa kuitenkin ruveta harjoittelemaan mahdollisimman aikaisin. Esim sisällä dummyn pitämistä suussa, eli hyvän nouto-otteen alkeita, samoin hyviä luovutuksia. Ulkona hihnassa dummyn kantoa ja taas hyviä luovutuksia.
        Mutta, onnea matkaan..:)

      • tottis:)

        Jos haluat joskus tuonne kokeisiin mennä, niin kannattaa panostaa tuohon perus tottelevaisuuteen todella kovin. Ja tottelevaisuus on hyvä tai siis PITÄÄ osata vaikka ei menisikään kokeisiin. Taipumuskokeissa ei ole vielä niin tarkkaa se koiran hallinta, mutta jos nälkä kasvaa syödessä ja haluat NOME-kokeisiin niin siellä ruvetaan jo koiralta vaatimaan kuuliaisuutta. Itsekin olen vielä täysi amatööri mutta kasvattajalta saa onneksi neuvoja:) 13 viikkoinen labbis uros on koulutuksessa ja tavoitteena käytännön metsästys ja kokeet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      242
      3085
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      17
      1728
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      22
      1424
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1248
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      129
      1241
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      75
      1147
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1062
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1045
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      957
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      952
    Aihe