Nämä vanhan

ovat aika outoja. Eli olen vanha omistaja-asiakas. Vanha Opintovelallinen- toki ne jo pois maksanut. J aluopunut omistajuudestakin- vain vanha tili jäi lopettamatta aikoinaan.

Kävin tuossa joutessani vapaa-päivänä ihan kyselemässä luottoa sieltä ( kuten muualtakin) autonvaihtoa varten.
Asia on ajankohtainen ja ehtoja kilpailutan vaan.


Olen vakityössä ,toki toisen pankin asiakas nykyään.Sain suurinpiirtein heti alusta lähtien pelkkää vittuilua osakseni.

Hlötunnuksennallani kun löytyi tieto vanhasta
lopettamattomasta tilistäni, jossa ei ole 12 vuoteen ollut mitään tapahtumia- ei myöskään kuukausimaksuja tms, koska ei ole ollut edes nettipankkia tai pankkikorttia.

Sinne oli joku jo 8 vuotta sitten eläköitynyt
mamma pannut merkinnän, että "Luottokunta on pyytänyt palauttamaan silloisen pankkikortti-Visa yhdistelmän."

No niin varmaan teki, kun silloin vaihdoin pankkia autolainan vuoksi ja siirsin Visani toiseen pankkiin.

Sama Visa-asiakkuussuhde jatkuu edelleen hyvissä merkeissä. Mutta tämä OPn virkailija sanoi, että , kun on tällainen merkintä täällä Osuuspankin tiedoissa, niin se estää nyt ja aina
siellä näkyessään kaiken luotonannon Osuuspankista
meikäläiselle- ja ko.merkintä ei kuulemma koskaan vanhene, vaan kertoo sekä OP-ryhmälle että rahoitusfirmalleen OP-Kotipankille riittävän paljon minusta ja asioidenhoidostani.

Mitähän tähän sanoisi tietosuojavaltuutettu ?-olisi pitänyt nauhoittaa ko.keskustelu...
1214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

aika paljon. Oletko koskaan harkinnut ensin säästäväsi auton hinnan ja sitten vasta ostavasi sen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ajan KorvaOP:t kirjoitti:

ovat aika outoja. Eli olen vanha omistaja-asiakas. Vanha Opintovelallinen- toki ne jo pois maksanut. J aluopunut omistajuudestakin- vain vanha tili jäi lopettamatta aikoinaan.

Kävin tuossa joutessani vapaa-päivänä ihan kyselemässä luottoa sieltä ( kuten muualtakin) autonvaihtoa varten.
Asia on ajankohtainen ja ehtoja kilpailutan vaan.


Olen vakityössä ,toki toisen pankin asiakas nykyään.Sain suurinpiirtein heti alusta lähtien pelkkää vittuilua osakseni.

Hlötunnuksennallani kun löytyi tieto vanhasta
lopettamattomasta tilistäni, jossa ei ole 12 vuoteen ollut mitään tapahtumia- ei myöskään kuukausimaksuja tms, koska ei ole ollut edes nettipankkia tai pankkikorttia.

Sinne oli joku jo 8 vuotta sitten eläköitynyt
mamma pannut merkinnän, että "Luottokunta on pyytänyt palauttamaan silloisen pankkikortti-Visa yhdistelmän."

No niin varmaan teki, kun silloin vaihdoin pankkia autolainan vuoksi ja siirsin Visani toiseen pankkiin.

Sama Visa-asiakkuussuhde jatkuu edelleen hyvissä merkeissä. Mutta tämä OPn virkailija sanoi, että , kun on tällainen merkintä täällä Osuuspankin tiedoissa, niin se estää nyt ja aina
siellä näkyessään kaiken luotonannon Osuuspankista
meikäläiselle- ja ko.merkintä ei kuulemma koskaan vanhene, vaan kertoo sekä OP-ryhmälle että rahoitusfirmalleen OP-Kotipankille riittävän paljon minusta ja asioidenhoidostani.

Mitähän tähän sanoisi tietosuojavaltuutettu ?-olisi pitänyt nauhoittaa ko.keskustelu...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu