Austraalialainen kaivosyhtiö digings star ltd, on tehnyt koeporauksia vuokatinvaaran päällä ja aloitaa kaivostoiminnan 2014 syksyllä. Vaarasta löytyvällä malmilla on, maailman laajuisesti mitattuna yksi rikkaimmista esiintymistä. ja porausten perusteella malmiariittäisi noin, viideksikymmeneksi vuodeksi. Laskettelu toiminta ja muu mäessä tapahtuva toiminta joudutaan ilmeisesti lopettamaan kokonaan.
vuokatista löydetty suuri nikkeli esiintymä
tietomies21
5727
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei vaikuta juuri mitenkään rinnetoimintoihin ja vaaran sisään louhittavat kuilut hyödynnetään laskettelureinteiksi. Siis tulee useita laskettelutunneleita ympärivuotiseen käyttöön.
Siinä onkin sitten miettimistä, mitä kaikkea vaaran sisään voidaan rakentaa, kelkkaratoja, luisteluratoja, mäkiautoratoja,
Samat mahdollisuudethan olisi kyllä Naapurivaaralla, mutta siellä taidetaan homma hoitaa 4km pitkällä avolouhoksella...
hyvä että saadaan tänne beriferiaan työpaikkoja
niitä kaivataan nyt kun tämä finanssigriisi jyllää.
Vuokattiin tulee avolouhos, eli keskeinen osa vaarasta louhitaan kokonaan pois. Vastaavanlaisia voi käydä ihailemassa Kuolassa.
Kaivos tarkoittaa koko Vuokatin matkailutoiminnan lopettamista, se siis tuhoaa useita satoja työpaikkoja.
kouluun uudestaan.Vuokatinvaara on graniitti ja gneissi kiveä jossa ei ole muita mineraaleja.jonkun verran kvartsiittia ja varinaista kvartsia jonkun verran.Hopi hopi koulunpenkille kaikki jotka eivät tätä usko.
ottakaa huomioon sitte ku alotatte sen kaivoksen vuokatin vaaralla,että jätätte sen ilmais rinteen kuiteski siihen kaikki muu saa mennä, sit kattokaa ettei niitä kiviä oo mäessä paljoo ku sit ei suksi luista ja lautaki hidastuu. sen rinteen vois yöksi peittää jätesäkeillä kivien varalta ja molliin vois tulla ilmotus jätesäkkimiehistä suomen ainoaan ilmaiseen laskettelukeskukseen ja yrittäjät nyt sinne tarvitaan ravintola ja disko ja neki muuten vois laittaa saman katon alle....... siihen onttoon vuoikatin vaaraan vois tehä lepakko ja myyrä luolan, miettikääpä lepakot sais myyriä syödä