Musiikista

Kuultelija

Työmatkalla kuuntelin Juice Leskisen kappaletta Bluesia Pieksämäen asemalla. Tuli mieleen, että mikähän siinä on, että "maailmallinen" musiikki on niin paha juttu.

Pohdiskelin omaa tilaani ja tuumasin, että Juicen kuunteleminen tuskin vaikuttaa minun uskonkäsityksiini. Jos uskon asioissa tulee ristiriitoja tai epäilyksiä, niin johtuuko se Juicesta vai jostain muusta?

Sitten muistelin aikoja, jolloin kuuntelin paljon vain virsiä ja siionin lauluja. Ja klassista tietysti. Olinko minä silloin uskovaisempi kuin nyt? En tiedä. Minusta tuntuu, että virsien ja slaulujen kuunteleminen virittää ihmisen sellaiseen "alakuloiseen taivaskaipuuseen", jolloin ihmisen mieli on myös otollista maaperää hengellisille asioille.

Toisaalta mietin, että johtaako pelkkien virsien ja slaulujen kuulteleminen eristäytymiseen muusta maailmasta. Kun sellaisessa "äärihengellisessä" tilassa ihminen ei välttämättä halua enää olla tekemisissä "epäuskoisten" ihmisten kanssa. Eristäydytäänkö naapureista ja työkavereista liialla hengellisyydellä? No, tämä oli tällaista pohdintaa.

Voisi tietysti olla pohdinnan paikka, jos kohta ei pelkkä työmatkan ratoksi kuunneltu "Puhelinpylvään henkinen elämä" tai "Halintamyymälän aamutoimet" riittäisikään.

No, ainakaan kukaan ei pahennu minun musiikinkuuntelustani, kun kuuntelen sitä vain ihan itsekseni.

1

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Jeps, samaa miettiny vaikken ite sillai kuuntelekkaan. Mut kaverin kans ollu puhetta.. et ei kai se uskoa vie. Ite sinä tiiät missä mennään :) kuhan ei vaan liian rakkaaksi tuu, eikä ainakaa nyt näytä tulleen kirjotuksestas päätellen. Ja tuo on hyvä muistaa, ettei pahenna toisten mieltä..et kunnioittaa toisia..just nui et yksikseen kuuntelet. Musiikki on vähän semmonen et siihenki on vaan se raja johonki vedetty (siis srk:n taholta), vaikkei monikaan ns. rytmisempi tai "maallinen" musiikki mitenkään pahaa ois sanoiltaan tai es esittäjän elämäntavat oo semmosia..mut jotku kuitenki on. Et kai se on vähä sama ku telkkarissaki,et katottu sillon joskus et ei telkkua, tehty selvä raja siihen. Mut kuitenki sieltäki voi omantunnon mukaan kattoo asiaohjelmia yms. vaikka elokuviaki riippuen elokuvasta, et kuhan osaa valita ne sopivat itse, ni mikäs siinä. Ite ainaki lähinnä sanoja oon aatellu, et monissa on sanat itessään semmoset ettei nappais kuunnella ei välttis itessään sen musiikin, sen rytmin tms takia ois kuuntelematta. Ja onkai se niin, et ku on tottunu kuuntelee vaan klassista ja rauhallisempaa musiikkia ni ei korva oo tottunu, et sit särähtää ja "tuntuu vääärältä" kaikenlainen rytmisempi musiikki. Mut siis jos kuuntelee ja tottuu ni eipä ne enää tunnukkaa missää tai vaikutakkaan niin "pahoilta." Eikä mun mielestä tosiaankaan uskoa vie joku musiikki, jos muuten on asiat ok ja on se oikee asenne siihen. Että semmosta. Jospa tajusit mitä tarkotan. Annoin vaan tulla ajatuksia mitä tuli :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5335
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      57
      1981
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1713
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      17
      1689
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1435
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      27
      1305
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1290
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1087
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1048
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      887
    Aihe