Onko jatkuva seuranta ihmisten elämän tarkkailu energian kulutuksen kautta perustuslain mukaista?????
kuinka suomen kansa aina hyväksyy kaiken mitä ylhäältä annetaan?
minä en ainakaan ota kotiini jatkuvaa seurantaa oli sillä minkälaiset perusteet hyvänsä.
Oletteko ajatelleet mihin valvontaan tämä lopulta johtaa kun aina annetaan periksi.
kuinka suomen kansa aina hyväksyy kaiken mitä ylhäältä annetaan?
minä en ainakaan ota kotiini jatkuvaa seurantaa oli sillä minkälaiset perusteet hyvänsä.
Oletteko ajatelleet mihin valvontaan tämä lopulta johtaa kun aina annetaan periksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet jo mielipiteinesi jatkuvassa tarkkailussa ja voihan olla että eläminen tästä kiristyy viellä.
kansalaisia.sillä ei välttämättä pitemmällä tähtäimellä ole mitään tekemistä yrityksien salaisuuksien, yms.asioiden kanssa. on olemassa
vaara, että valtaapitävät vallanhuumassaan, koska ovat todenneet voivansa tehdä vailla vastuuta, ihan mitä huvittaa, valmistelevatkin poliittisiin tarpeisiinsa "urkintalakia", eli lex-nokiaa.kova tuska on lisätä muutakin sähköistä kansalaisten valvontaa.vaikea tietää, toteutuvatko pääministerin ja kumppanien haaveet mm.lissabonin sopimuksen osalta.suuntaus kaiketi on se, että tulevaisuudessa täällä on vastaava urkinta / kyttäysmeininki, kuin aikoinaan kommunistisessa neuvostoliitossa. erona tulee olemaan vain se, että täällä sitä tulevat harjoittamaan fasistiset piirit.
tosin jossain matkan varrella tarvitaan myöskin
sellainen laki, jolla kumotaan Suomesta sananvapaus, joka sekin lienee ihan perusoikeus.
tarvitaan myös tietty "laki" jolla rikollinen
ja vastuuton maan,(tai eu-osavaltion) johto voi kieltää kaikenlaisen arvostelun kansalaisten taholta, rikollisia toimiaan koskien.
eiköhän tässä diktatuuriin tähtäävät toimet jatku. kansalle syötetään silkkaa paskaa mm."domokratiasta"vaikka se lähinnä surkea vitsi, huomioiden mm.maksetut päätökset, joita hallitus tekee. peräänkuulutetaan"talvisodan henkeä","yhteiskuntavastuuta", ja samaan aikaan nostellaan vilpillisyyteen perustuvia matkakorvauksia, vaalirahaa KMS:slä (Kurjistuvien Maakuntien Suomi). puheet, ja omat käytännön teot eivät ole päättäjillä minkäänlaisessa balanssissa. ei ole omantunnon rippeitäkään. kun olettaa, että aina pääsääntöisesti nuo suoltavat valhetta, ei tule pettymyksiä. rehellisyyttä, totuutta, oikeudenmukaisuutta ei arkadianmäellä liiemmin liene.