Loppuuko ruoka?

Tavarat kaupoissa ovat muuttuneet ajansaatossa yhä enemmän rihkamaksi ja kalliiksi sellaiseksi.

Ruuan ympärillä on liian paljon jalostusarvoa.

Paljon käärettä ja värikästä paperia.
Ensin muovi leluja ja transistoreja oli lasten tavaroissa.

Nyt ne ovat kaikkialla kodin elektroniikassa ja autoissa.

Muovipulkat ovat hauraita ja lyhytikäisiä.

Kalliilla tekniikalla ja lisävarusteilla kuormitettu tavallinen käyttötavara on epäkäytännöllinen.

Lisäarvoa ilman minkäänlaista arvoa.

Kokemuksellinen olotila ja elämyksellinen avaruus tässä kuvaus siitä kun ihmiset vaeltavat katsomaan keisarin uusia vaatteita.

Musiikissa esiintyy kovaäänisesti koko nykyhetken hätä ja ahdistus.
Runossa ei ole sanoja, henkeä eikä alkua loppua ja sointua.

Teatteri kertoo ymäristön pahoinvoinnista ja epäonnesta, sanoin kuvin ja teoin.

Pöhöttynyt lahjahepo hamuaa ruohotukkoa joka tukkii viimeisenkin arvostelijan suun.

Missä me kuljemme jos maanteiden ruhtinaat ajavat ylinopeutta vain siellä missä silmä välttää ja kiihdyttävät ohi sivuitse muiden.

Vaatteemme on tehty niin pieniksi että selkä paljastuu ja peräaukon uurre paistaa.
Paidanolka valahtaa alas ja aavistuksen ohut seitti eroittaa meidät alastomuudesta.

Kuin taivaasta laskeutuvat ensimmäiset lumihiutaleet vaatteeme tuntuvat kylmiltä ja pakenemme sisätiloihin.

Oi miksi loit minut ihminen ihmiselle, koska en saa pitää väriäni, minun on värjättävä hiukseni keltaiseksi, punaiseksi ja leikattava kuosiin niin että epätasainen reiuna leikkaa pääni kaljua pintaa.
Kaksi karvaa ja tuppo hiuksia eriväriä ja meitä on joukko lauma ja olemme niinkuin tahdomme.

Siksi kahlitsemme itsemme ruuatta nenärenkaalla huuleen.
poskessamme paistaa rautakuula ja kielessä naula jonka kanssa elämme mieluummin kuin todellisuuden.

Lopetetaanko viljely hetkeksi? Jotta ymmärrämme millä elämme, mistä elämme.

Loppuuko ruoka kariseeko meikki kasvoiltamme ja olemme omia itsejämme, niitä jotka ovat lihavia ja pisamaisia niinkuin minä.

Miksi meille ei riitä siisti, puhdas ja käyttökelpoinen?