Tämän sivistys-Lipposen ääretön kauna Tuomiojaa kohtaan on Urpilaisen menestyksen syy. Lipponen pani taas kerran SDP:n hyppimään kaunansa ehdoilla ja nyt tulos nähdään. Urpilainen on heikko ja täysin epäuskottava johtaja SDP:lle. Urpilainen on naimisissa kokoomuslaisen ja selvästi myös kokoomuksen kanssa. Jutta on oikeasti keskusta-porvari ja se vie äänestäjät muualle. Kokoomuksen nuolija-Juttaa ei kukaan palkkatyöläinen usko. Minulla on ollut se käsitys, että SDP on aikaisemmin saanut äänensä työläisiltä. Lipponen ja Urpilainen ovat tehneet SDP:stä uusliberalistisen eli juuri työläisen asemaa heikentävän puolueen. Siksi työläisen ei kannata enää äänestää pinkki-mamu-SDP:tä. Noilla arvoilla ei ole mitään tekemistä pienipalkkaisen ja perheellisen äänestäjän näkökulmasta. Antaa vihreiden omia itselleen somalit ja homot. Sitä peliä ei lopulta moni kanata, ei edes siedä. Homo-mamujen ei pitäisi olla ollenkaan SDP:n asialistalla. Nyt ne ovat ja kannatus menossa nopeasti 15:sta prosenttiin. Lipposen ja Juhtan asema SDP:ssä kertoo sen, että työläisellä ei ole enää puoluetta. Vasuritkin ajavat nykyisin lähinnä graffitinatsien asiaa. Sen porukan töhrimistä ei kukaan järkevä hyvällä katso.
Lipposen kauna
Urppiksen aseman syy
0
78
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16912723
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525446Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454750Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392778Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201945Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1101696Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3651634Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1071533Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471