elikkäs meidän poika sairastu influenssaan reilu kaksi viikkoa sitten ja sen seurauksena tuli sitten korvatulehdus kumpaankin korvaan, todella ärhäkkänä, poika ehti oleen kipeenä viikon verran kun tulehdus iski.
Aloitettiin Ditrim Dublo, mutta kuume eikä korvakipu hellittänyt, pojalle nousi viidentenä päivänä antibiootista taas todella kova kuume ja sitten alkoikin kouristaan ja samantien tietenkin sairaalaan, sai stesolidia koursituksiaan ja lastenlääkäri totesi että korvat yhä pahasti tulehtuneet, määräsi kotiin tuota kohtauslääkettä sekä Amoxin kuurin kouristuksiin, poika oli osastolla vajaan vuorokauden seuranassa.
No ei mennyt kuin vajaa kaksi päivää, niin sitten taas kuume nousi, kouristelut alkoi ja sitten lensi jo kakka ihan vetenä, samoin alkoi rajusti oksentaan, no taas sairaalaan, jossa todettiin että poika ihan kuiva, laitettiin tippa, otettiin kakkanäyte ja liuta verikokeita, ja poika pistettiin infektio-osastolle.
Jo seuraavana päivänä todettiin että pojalla on rotavirus, joka siis todella raju ripulitauti.
Kahtena ekana päivänä ripulia tuli about 30 kertaa päivässä.
eilen parisenkymmentä ja tänäänkin vielä ainakin 10-15 kertaa.
Eilen huiomasin että pojalla on kummallisia valkosia laikkuja poskissa, huulien sisäpinnassa ja kielessä samnkaltaista katetta, en ole uskaltanut sitä rapusttaa...
Voisiko olla sammasta?
Luin netistä että sammas yleistä imeväsillä, ihan pikkuvauvoilla, meidän poitsu nyt kuitenkin kohta jo 10kk, eli isopoika sammasta ajatellen...
Voiko sammas johtua antibiootista joka annetaan mikstuurana?
kun luin netistä että jos isolla vauvalla tai lapsella on sammasta on se yleensä merkki immuunivajeesta (syöpä?)
hitto kun pelottaa.
pojan kaikki veriarvot olivat normaalit.
Kouristukset todettiin kuumekouristuksiski ja rota-virukseen liittyväksi, jotka vaarattomia, vaikka todella pelottavia=(
no onneksi ei ollut mitään epilepsiaa, vaikka kaikki kauhuskenaariot kävikin mielessä, kun syntyessään lapsi kärsi lievän hapenpuutteen, joka korjaantu, eikä lapsen kehityksessä ole missään vaiheessa ollut mitään poikkeavaa...
no ehkä tämä alkaa helpottaan.
poika kotiutui tänään.
neljä päivää oli sairaalassa...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Poikasi tapauksessa sammas on tod.näk. seurausta antibiooteista.
Sammas on helposti hoidettava hiivasienitulehdus, eikä liity mitenkään syöpään!