(Kuntaliitto tiedottaa 5.2.2009) Nopeasti heikentynyt taloustilanne edellyttää kunnilta ja valtiolta yhteisiä ponnistuksia suomalaisten peruspalvelujen turvaamiseksi. Suomen Kuntaliiton hallitus vauhditti torstaina kuntapalvelujen pelastusohjelman laatimista. Ohjelmaan kootaan toimet kuntapalvelujen turvaamiseksi laman yli.
Kuntaliiton hallitus totesi yleisen taloustilanteen kääntyneen niin voimakkaaseen syöksyyn, että kunnat eivät entisin keinoin selviä peruspalvelujen rahoittamisesta. Viime vuonna kuntien verotulot ja toimintamenot kasvoivat noin 7,5 prosentin tasolla. Tänä vuonna verotulot romahtavat 2-3 prosenttia miinukselle, mutta kustannusten kasvu pysyy yhä korkealla noin 5 prosentin tasolla. Tulojen ja menojen erotus lisää kunnallisverotuksen korotuspaineita ensi vuodelle merkittävästi.
Kuntien talousarvioiden ja –suunnitelmien tarkistaminen on nyt välttämätöntä. Useat kunnat ovat jo valmistelleet säästö- ja sopeutustoimia. Jotta lomautuksiin ja merkittäviin veronkorotuksiin ei tarvitse mennä, tarvitaan valtion lisärahoitusta palvelujen turvaamiseksi. Kuntien veronkorotukset ja henkilöstön vähennykset heikentäisivät talouskehitystä entisestään.
Kuntien on osaltaan tehostettava kunta- ja palvelurakenneuudistuksen toteuttamista. Toimintatapoja ja tuloksellisuutta pitää kehittää entistä voimakkaammin. Kuntapalvelujen turvaamiseksi tarvitaan myös kuntien palvelutuotantoa ohjaavien valtion normien joustavoittamista.
Kuntaliitton myrskyvaroitus
kunnille
1
231
Vastaukset
- ei taida
tilanteeseen reakoida.
Velkaannutaan vain lisää. Ja nuoriso sitten joskus velat makselee
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756