salaista

Tuhansien suomalaisten salainen tieto kotikunnasta on päässyt julki verottajan kautta. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat verkkosivuillaan.

Kunnittain kootuista verotuslistoista löytyvät myös niiden ihmisten tiedot, joiden osoitteet ja kotikunnat on muutettu salaisiksi. Tiedot on saatettu muuttaa salaisiksi esimerkiksi, jos henkilön turvallisuus on uhattuna.

Tietoja on voinut poimia muun muassa satakuntalaisen yrityksen julkaisemista verolehdistä, joihin on koottu 1,2 miljoonan suomalaisen tulot.

Verohallinnossa ei ole tietoa siitä, kuinka monen turvakiellon saaneen nimi on verolehdissä julkaistu. Kiellon yleisyydestä voi kuitenkin päätellä, että kyse on vähintään sadoista ihmisistä.

Suurissa kaupungeissa asuvia kotikunnan julkistaminen tuskin häiritsee, mutta jos pienellä paikkakunnalla asuville siitä voi olla ikäviä seurauksia.

- On valitettavaa, jos pienellä paikkakunnalla tällainen henkilö nousee ikään kuin lehden etusivulle, mutta lainsäädännön perusteella verohallinnon kädet on sidottu, kertoo ylitarkastaja Taito von Konow.
293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

julkaista kenenkään tuloja, mitä helevettiä se kellekkään kuuluu? Verotiedot pitää olla vain verottajan tiedossa, ja heiltä ne saa kuka niitä oikeasti tarvii. KELA, Sosiaalitoimi, ym. vast.
Muiden ei ole tarvis tietää mitä naapuri tienaa, ja miten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietoa julki kirjoitti:

Tuhansien suomalaisten salainen tieto kotikunnasta on päässyt julki verottajan kautta. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat verkkosivuillaan.

Kunnittain kootuista verotuslistoista löytyvät myös niiden ihmisten tiedot, joiden osoitteet ja kotikunnat on muutettu salaisiksi. Tiedot on saatettu muuttaa salaisiksi esimerkiksi, jos henkilön turvallisuus on uhattuna.

Tietoja on voinut poimia muun muassa satakuntalaisen yrityksen julkaisemista verolehdistä, joihin on koottu 1,2 miljoonan suomalaisen tulot.

Verohallinnossa ei ole tietoa siitä, kuinka monen turvakiellon saaneen nimi on verolehdissä julkaistu. Kiellon yleisyydestä voi kuitenkin päätellä, että kyse on vähintään sadoista ihmisistä.

Suurissa kaupungeissa asuvia kotikunnan julkistaminen tuskin häiritsee, mutta jos pienellä paikkakunnalla asuville siitä voi olla ikäviä seurauksia.

- On valitettavaa, jos pienellä paikkakunnalla tällainen henkilö nousee ikään kuin lehden etusivulle, mutta lainsäädännön perusteella verohallinnon kädet on sidottu, kertoo ylitarkastaja Taito von Konow.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu