Vantaalaisnuorille tarjolla työharjoittelupaikkoja Saksassa
Vantaalaisnuorilla on taas mahdollisuus päästä kesätyöharjoitteluun Saksan Rastattiin.
Yli 18-vuotiaille nuorille on tarjolla töitä lasten- ja kodinhoito sekä hotelli- ja ravintola-alan perheyrityksissä.
Harjoittelijat asuvat työharjoittelun järjestäneen perheen luona. Palkkaa harjoitteluajalta ei makseta, mutta isäntäperhe huolehtii ruoasta ja asumisesta. Luvassa on myös pieni taskuraha.
Vantaan kaupunki maksaa matka-avustusta harjoitteluun lähtevälle nuorelle sata euroa.
Hakijan tulee mainita hakemuksessa toivottu harjoitteluajankohta. Alle kuukauden harjoitteluaikaa ei kuitenkaan suositella. Kaupungin nuorisopalvelut välittävät hakemukset Rastattiin, jossa harjoittelijavalinta tehdään.
Kesäharjoitteluhakemuksia saa lukioista ja ammatillisista oppilaitoksista, kaupungin www-sivuilta, kaupungin nuorisopalveluista sekä yhteispalvelupisteistä. Hakuaika päättyy maaliskuun lopussa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.