Olin tyttäreni kanssa Annan konsertissa Lohjalla. Oli odotettu jo joulusta asti tapahtumaa. Oli todella onneton esitys, ei riitä että ravaa lavalla edestakaisin paniikissa ja kontakti yleisöön on luokkaa; moi mä oon Anna kattokaa mua ja thats it. Nyt opettelemaan lavaesiintymistä ja ennenkaikkea laulua jos aikoo tästä ammattia itselleen, näillä eveäillä ei pitkälle potkita. Nyt homma taitaa olla että rahat pois pikkutytöiltä ja veks.Meni hukkaan rahat kun tytärkin oli pettynyt.
Fiasko
87
3706
Vastaukset
- joku muukin
on kokenut saman kuin meitin tytär, pettypä hänkin sitten ns. idoliinsa.
- kumma siinä
on, että Annan keikoilla on porukkaa pilvin pimein. Anna on myös viime aikojen palkituin levyartisti? Ja on muistettava viime vuoden myydyin levy. Ja nämä ovat faktaa!
- tyttö.
Anna luulee tanssivansa lavalla ja laulavansa hyvin
ensinnäkin Annan hengitys tekniikka on väärä
ja Anna ei ole tanssija joten miksi hän edes yrittää tanssia lavalla.
Anna sanoi käyvänsä laulutunneilla edelleen.- mahtava, ja
hyvä-ääninen artisti. Ehdoton esikuva nuorille tytöille! Täällä Ari-fanit vaan provoilee. Heistä tuntuu tietenkin niin pahalta, kun Anna on mennyt Arin ohi.
- Ari faneja ovat.
mahtava, ja kirjoitti:
hyvä-ääninen artisti. Ehdoton esikuva nuorille tytöille! Täällä Ari-fanit vaan provoilee. Heistä tuntuu tietenkin niin pahalta, kun Anna on mennyt Arin ohi.
Kirjoitusvirheet kertovat sen.
- kaikki eivät
Ari faneja ovat. kirjoitti:
Kirjoitusvirheet kertovat sen.
olisikaan Ari-faneja, niin Arin fanien nuiva suhtautuminen muihin Idols-kisaajiin on surullista.
Jos joku menestyy Aria huonommin, häntä pilkataan siitä. Jos joku menestyy paremmin, pilkataan ja haukutaan muista syistä.
Kaikista löytyy aina haukkumisen aihetta, mutta ei siihen ole pakko ryhtyä.
Jos täällä tosiaan on Ari-faneja niin näyttäkää mitä hyvää osaatte sanoa Annasta. - HAHAHAHAHHAAA
kaikki eivät kirjoitti:
olisikaan Ari-faneja, niin Arin fanien nuiva suhtautuminen muihin Idols-kisaajiin on surullista.
Jos joku menestyy Aria huonommin, häntä pilkataan siitä. Jos joku menestyy paremmin, pilkataan ja haukutaan muista syistä.
Kaikista löytyy aina haukkumisen aihetta, mutta ei siihen ole pakko ryhtyä.
Jos täällä tosiaan on Ari-faneja niin näyttäkää mitä hyvää osaatte sanoa Annasta.EI VITTU!!!!
Hei ihq daa jos et tykkää ihq bihq daa Anskusta niin siis sää oot Ari-fani!
HELVETTI SOIKOON ANNA-FANIT KOROTTAA ITTENSÄ MUIDEN YLÄPUOLELLE! - tyttö.
mahtava, ja kirjoitti:
hyvä-ääninen artisti. Ehdoton esikuva nuorille tytöille! Täällä Ari-fanit vaan provoilee. Heistä tuntuu tietenkin niin pahalta, kun Anna on mennyt Arin ohi.
joten se ei oo hyvä esimerkki nuorille
t:tyttö.16vee
Silent Despair on hyvä biisi mutta livenä se ei kuulosta hyvälle
VAIKKA EI TYKKÄÄ ANNASTA NIIN EI TARKOITA SITÄ ETTÄ OLISI ARI FANI. - Kaikkien naistenko?
tyttö. kirjoitti:
joten se ei oo hyvä esimerkki nuorille
t:tyttö.16vee
Silent Despair on hyvä biisi mutta livenä se ei kuulosta hyvälle
VAIKKA EI TYKKÄÄ ANNASTA NIIN EI TARKOITA SITÄ ETTÄ OLISI ARI FANI.> Mun mielestä Anna pukeutuu paljastavasti
Pitääkö sinun mielestäsi naisen siis pukeutua niin, että vain sormet näkyvät? Eli käsivarsienkin on oltava peitettyinä.
Pitääkö olla huivi päässä?
Ja lopuksi: pukeudutko sinä itse sillä tavoin? - huhhuh...
Kaikkien naistenko? kirjoitti:
> Mun mielestä Anna pukeutuu paljastavasti
Pitääkö sinun mielestäsi naisen siis pukeutua niin, että vain sormet näkyvät? Eli käsivarsienkin on oltava peitettyinä.
Pitääkö olla huivi päässä?
Ja lopuksi: pukeudutko sinä itse sillä tavoin?En arvannut sua ihan noin tyhmäksi... Sanoiko toi tyyppi että "kaikkien naisten pitää pukeutua niin, että vain sormet näkyvät"?. Ei sanonut, joten voit lopettaa näsäviisastelun top tykkänään ja olla vain ihan hiljaa siellä kehdossasi.
- pakko sanoa.
huhhuh... kirjoitti:
En arvannut sua ihan noin tyhmäksi... Sanoiko toi tyyppi että "kaikkien naisten pitää pukeutua niin, että vain sormet näkyvät"?. Ei sanonut, joten voit lopettaa näsäviisastelun top tykkänään ja olla vain ihan hiljaa siellä kehdossasi.
että en tavallisesti tuomitse ihmisiä noin, mutta kun mulla paloi niin pinna sun äskösestä ja edellisistä viesteistäs.
- Mitkä ovat vaatimukset?
huhhuh... kirjoitti:
En arvannut sua ihan noin tyhmäksi... Sanoiko toi tyyppi että "kaikkien naisten pitää pukeutua niin, että vain sormet näkyvät"?. Ei sanonut, joten voit lopettaa näsäviisastelun top tykkänään ja olla vain ihan hiljaa siellä kehdossasi.
> Sanoiko toi tyyppi että "kaikkien naisten
> pitää pukeutua niin, että vain sormet
> näkyvät"?.
Mitä hän sitten sanoi?
Annahan ei ole esiintynyt paljastavissa puvuissa. Käsivarret ovat tosin olleet usein paljaana ja varmaan vähän selkääkin on näkynyt.
Jos tuo kirjoittaja ei siis vaatinutkaan burkhaan pukeutumista, mitä hän oikein vaati? - tyttö.
Kaikkien naistenko? kirjoitti:
> Mun mielestä Anna pukeutuu paljastavasti
Pitääkö sinun mielestäsi naisen siis pukeutua niin, että vain sormet näkyvät? Eli käsivarsienkin on oltava peitettyinä.
Pitääkö olla huivi päässä?
Ja lopuksi: pukeudutko sinä itse sillä tavoin?tarkoitin vain sitä että kun Annalla on noita faneja jotka ovat 7-14 vuotiaita niin että pitäisi olla sopiva roolimalli heille eikä pukeutua paljastavasti minimekkoon niinkuin Anna tekee ja vetää kilon puuteria naamaan.
mä pukeudun itsekin aika paljastavasti mutta en olekaan mikään julkkis joten kukaan ei ota musta esimerkkiä. - tyttö.
Kaikkien naistenko? kirjoitti:
> Mun mielestä Anna pukeutuu paljastavasti
Pitääkö sinun mielestäsi naisen siis pukeutua niin, että vain sormet näkyvät? Eli käsivarsienkin on oltava peitettyinä.
Pitääkö olla huivi päässä?
Ja lopuksi: pukeudutko sinä itse sillä tavoin?että en tarkoittanu kuitenkaan sillä tavalla paljastaviin asuihin niin kuin Rihanna pukeutuu lavalle.
pitäis kuitenkin Annan ottaa joku stylisti jos hänellä ei sitä vielä ole ja sen pitäis tehdä toisenlaisia biisejä hänen pikku faneillensa ja videotkin pitäisi olla sellasia että niitä viitsi kattoo.
enkä puhunut kyllä mitään mihinkään burkhaan pukeutumisesta...minulle se on ihan ihan sama miten kukakin pukeutuu mutta ottaen huomioon Annan fanit niin niille toi ei oo kovinkaan sopivaa.
itse en käytä ollenkaan meikkiä koska en tarvii
pukeudun välillä "paljastaviin" asuihin mutta musta ei kukaan ota mallia niinkuin Annasta koska hän on julkkis...ymmärrätkös?et varmaankaan.ja hyi pidätkö itse jotai burkhkaa kun sanoit noin LOL - Koskeeko kaikkia?
tyttö. kirjoitti:
tarkoitin vain sitä että kun Annalla on noita faneja jotka ovat 7-14 vuotiaita niin että pitäisi olla sopiva roolimalli heille eikä pukeutua paljastavasti minimekkoon niinkuin Anna tekee ja vetää kilon puuteria naamaan.
mä pukeudun itsekin aika paljastavasti mutta en olekaan mikään julkkis joten kukaan ei ota musta esimerkkiä.> eikä pukeutua paljastavasti minimekkoon
Ahaa! Naisartistit eivät saa siis mielestäsi pukeutua minihameisiin.
Mikä on tarkkaan ottaen sallittu helman korkeus?
Koskeeko tämä vaatimus jokaista Suomen naisartistia? Kenellä tahansa kun voi olla 7-14-vuotiaita pikkutyttöjä faneina.
> ja vetää kilon puuteria naamaan.
Annalla ei ole kiloa puuteria naamassa, joten tämä oli vain valehtelua sinulta. - Ehkö arvasittekin
Koskeeko kaikkia? kirjoitti:
> eikä pukeutua paljastavasti minimekkoon
Ahaa! Naisartistit eivät saa siis mielestäsi pukeutua minihameisiin.
Mikä on tarkkaan ottaen sallittu helman korkeus?
Koskeeko tämä vaatimus jokaista Suomen naisartistia? Kenellä tahansa kun voi olla 7-14-vuotiaita pikkutyttöjä faneina.
> ja vetää kilon puuteria naamaan.
Annalla ei ole kiloa puuteria naamassa, joten tämä oli vain valehtelua sinulta.Otsikkoon livahti tietysti virhe.
Siis minihame, ei kinihame! :) - tyttö.
Ehkö arvasittekin kirjoitti:
Otsikkoon livahti tietysti virhe.
Siis minihame, ei kinihame! :)et ymmärrä kuitenkaan
saa olla minimekko hame on eri asia
mullakin on semmonen ihq minimekko hihiihihi
- sivustaseuraaja
Olen huomannut saman jo viime kesänä. Raukalla ei ole oikein karismaa eikä taitoja ottaa lavaa haltuun, sääli kun on noin söpö tyttö.
- en nyt sanois
että söpö... Mutta muuten viestis oli täyttä asiaa.
- hän on niin
ihana ja söpö D: Miten Anna luulee pärjäävänsä tuolla tavalla? Rapakon toisella puolella on TUSINOITTAIN samankaltaisia "artisteja"
- Edes Suomessa
hän on niin kirjoitti:
ihana ja söpö D: Miten Anna luulee pärjäävänsä tuolla tavalla? Rapakon toisella puolella on TUSINOITTAIN samankaltaisia "artisteja"
> Rapakon toisella puolella on TUSINOITTAIN
> samankaltaisia "artisteja"
Oletko siis sitä mieltä, että suomalaiset artistit eivät saa esiintyä suomalaisille?
Jokaiseen suomalaiseen artistiin ja "artistiin" kun pätee, että rapakon takana on TUSINOITTAIN samanlaisia artisteja ja "artisteja".
- sitä voikin
nähdä ja kokea keikan erilailla, vai oisko kirjoituksessa kyseessä ja vaikuttimena ihan jotain muuta kuin "tyttären" pettymys?
- jokainen kuitenkin
kirjoittele ihan omasta kokemuksestaan. Koita kestää ettei kaikki todellakaan hehkuta Annaa.
- todella
voi nähdä erilailla jos oma tytär onkin se laulamista yrittävä.
- sentään
jokainen kuitenkin kirjoitti:
kirjoittele ihan omasta kokemuksestaan. Koita kestää ettei kaikki todellakaan hehkuta Annaa.
ymmärrämme, että vaikka kaikki eivät hehkuta Annaa, niin ne jotka hehkuttaa ja hänestä tykkää, ovat ihan fiksuja ja arviointikykyisiä ihmisiä?
Tuskin kenellekään Anna-fanille on mikään ongelma se etteivät kaikki hehkuta Annaa. Mutta aika moni hänestä tykkää, ja kai jokaisella on edelleen oikeus tykätä mistä tykkää leimautumatta sen takia mitenkään tyhmäksi.
Tyhmää minusta on sen sijaan sanoa että joku pettynyt yleisön joukossa "puhuu asiaa", jos itse ei ole keikalla käynyt tai jos ei itse muuten vain lukeudu Annan faneihin.
Mitä olen Annaa televisiosta nähnyt niin ihan hienosti hän tuntuu keikan vetävän. Jännitystä on kyllä havaittavissa, pientä epävarmuutta ja "tanssiliikkeet" ovat ehkä tosiaan hieman liioiteltuja ja epäluonnollisia.
Mutta jotain valloittavaa Annassa on. Iloinen,innostunut, positiivinen ja hyvä esikuva nuorille tytöille, mielestäni. (Vai saako enää sanoa että joku on "hyvä esikuva"? Kun jotenkin se tuntuu suututtavan ihmisiä... :-o) - ei ole
sentään kirjoitti:
ymmärrämme, että vaikka kaikki eivät hehkuta Annaa, niin ne jotka hehkuttaa ja hänestä tykkää, ovat ihan fiksuja ja arviointikykyisiä ihmisiä?
Tuskin kenellekään Anna-fanille on mikään ongelma se etteivät kaikki hehkuta Annaa. Mutta aika moni hänestä tykkää, ja kai jokaisella on edelleen oikeus tykätä mistä tykkää leimautumatta sen takia mitenkään tyhmäksi.
Tyhmää minusta on sen sijaan sanoa että joku pettynyt yleisön joukossa "puhuu asiaa", jos itse ei ole keikalla käynyt tai jos ei itse muuten vain lukeudu Annan faneihin.
Mitä olen Annaa televisiosta nähnyt niin ihan hienosti hän tuntuu keikan vetävän. Jännitystä on kyllä havaittavissa, pientä epävarmuutta ja "tanssiliikkeet" ovat ehkä tosiaan hieman liioiteltuja ja epäluonnollisia.
Mutta jotain valloittavaa Annassa on. Iloinen,innostunut, positiivinen ja hyvä esikuva nuorille tytöille, mielestäni. (Vai saako enää sanoa että joku on "hyvä esikuva"? Kun jotenkin se tuntuu suututtavan ihmisiä... :-o)hyvä esikuva pikkutytöille, jotka Annaa fanittavat.Enkä ymmärrä miten paksusti meikatuu tyttö joka matkii videoilla kiimaa ja intohimoa voisi olla 10-14 vuotiaiden samaistumisen kohde?
- sä tiedät
sentään kirjoitti:
ymmärrämme, että vaikka kaikki eivät hehkuta Annaa, niin ne jotka hehkuttaa ja hänestä tykkää, ovat ihan fiksuja ja arviointikykyisiä ihmisiä?
Tuskin kenellekään Anna-fanille on mikään ongelma se etteivät kaikki hehkuta Annaa. Mutta aika moni hänestä tykkää, ja kai jokaisella on edelleen oikeus tykätä mistä tykkää leimautumatta sen takia mitenkään tyhmäksi.
Tyhmää minusta on sen sijaan sanoa että joku pettynyt yleisön joukossa "puhuu asiaa", jos itse ei ole keikalla käynyt tai jos ei itse muuten vain lukeudu Annan faneihin.
Mitä olen Annaa televisiosta nähnyt niin ihan hienosti hän tuntuu keikan vetävän. Jännitystä on kyllä havaittavissa, pientä epävarmuutta ja "tanssiliikkeet" ovat ehkä tosiaan hieman liioiteltuja ja epäluonnollisia.
Mutta jotain valloittavaa Annassa on. Iloinen,innostunut, positiivinen ja hyvä esikuva nuorille tytöille, mielestäni. (Vai saako enää sanoa että joku on "hyvä esikuva"? Kun jotenkin se tuntuu suututtavan ihmisiä... :-o)ettei aloittaja ole ollut keikalla ja pettynyt?
- Suuttunut isäpappa
ei ole kirjoitti:
hyvä esikuva pikkutytöille, jotka Annaa fanittavat.Enkä ymmärrä miten paksusti meikatuu tyttö joka matkii videoilla kiimaa ja intohimoa voisi olla 10-14 vuotiaiden samaistumisen kohde?
Joo, tuntuu vähän meitistä tyhmältä kirjotella tänne palstalle, mutta kun otsasuoni repes tossa "Anna Abreu on hyvä esimerkki" kohdassa, niin kirjotetaan nyt sitten:
Oon aivan samaa mieltä kanssasi, sinä joka kirjoitit "Anna Abreu EI ole hyvä esikuva" viestin. Meinaan, sen verran mitä meitin 11-vuotias likka on kertonut Abreusta, ja sen perusteella mitä oon kuunnellut radiosta, Anna Abreu juuri EI ole hyvä roolimalli lapsille. Kaikki ne huokailut, ja yritykset olla eroottinen ja kuin paraskin pornonäyttelijä saa meitin hämilleen, kun ajattelee että oma mukula kuuntelee/kattelee semmosta! Ja sitten kun satuin näkemään joltain musakanavalta jonkin Abreun videon, missä se hyppii puolialastomana kalsareilla keikkuvien miestin parissa... Hirmuiset meikit naamalla ja huokailut taustalla... Onneksi likkani Abreu-kuume alkaa jo vähitellen laskea. Ei meitillä Abreuta kohtaan mitään ole ennen ollut, mutta nyt oon alkanut suhtautua negatiivisemmin häneen. Abreuhan kyllä tietää, että hänen kuulijakuntansa on 7-13 vuotiaat pikkutytöt, eikö hän voisi käyttäytyä sen mukaan ja edes yrittää olla roolimalli? Nähtävästi ei. - ha ha haa
sä tiedät kirjoitti:
ettei aloittaja ole ollut keikalla ja pettynyt?
Kop, kop, onko ketään kotona?
- en Annaa
Suuttunut isäpappa kirjoitti:
Joo, tuntuu vähän meitistä tyhmältä kirjotella tänne palstalle, mutta kun otsasuoni repes tossa "Anna Abreu on hyvä esimerkki" kohdassa, niin kirjotetaan nyt sitten:
Oon aivan samaa mieltä kanssasi, sinä joka kirjoitit "Anna Abreu EI ole hyvä esikuva" viestin. Meinaan, sen verran mitä meitin 11-vuotias likka on kertonut Abreusta, ja sen perusteella mitä oon kuunnellut radiosta, Anna Abreu juuri EI ole hyvä roolimalli lapsille. Kaikki ne huokailut, ja yritykset olla eroottinen ja kuin paraskin pornonäyttelijä saa meitin hämilleen, kun ajattelee että oma mukula kuuntelee/kattelee semmosta! Ja sitten kun satuin näkemään joltain musakanavalta jonkin Abreun videon, missä se hyppii puolialastomana kalsareilla keikkuvien miestin parissa... Hirmuiset meikit naamalla ja huokailut taustalla... Onneksi likkani Abreu-kuume alkaa jo vähitellen laskea. Ei meitillä Abreuta kohtaan mitään ole ennen ollut, mutta nyt oon alkanut suhtautua negatiivisemmin häneen. Abreuhan kyllä tietää, että hänen kuulijakuntansa on 7-13 vuotiaat pikkutytöt, eikö hän voisi käyttäytyä sen mukaan ja edes yrittää olla roolimalli? Nähtävästi ei.sen kummemmin fanita ja tunnen vielä vähemmän, joten sen perusteella mitä itse olen havainnut, hän on vaikuttanut hyvältä roolimallilta. Varsinkin kun on sanonut itse ottavansa vakavasti asemansa nuorten tyttöjen esikuvana.
Mutta saa tästäkin olla eri mieltä. Älkää nyt kukaan ainakaan veritulppaa saako!
Olemmeko kuitenkin samaa mieltä siinä, että hyvänä esikuvana oleminen on nuorisoidolille tärkeää? - jotain sellaista
sä tiedät kirjoitti:
ettei aloittaja ole ollut keikalla ja pettynyt?
että aloittaja ei ole ollut keikalla ja pettynyt?
- Käytä järkeäsi
sä tiedät kirjoitti:
ettei aloittaja ole ollut keikalla ja pettynyt?
> ettei aloittaja ole ollut keikalla ja
> pettynyt?
Tämän aloittajan trollikirjoitukset on helppo tunnistaa. Hän itse on myös kirjoittanut aika monta avausviestiä tukevaa viestiä tähän aiheeseen. - Sama trolli ilmeisesti taas
Suuttunut isäpappa kirjoitti:
Joo, tuntuu vähän meitistä tyhmältä kirjotella tänne palstalle, mutta kun otsasuoni repes tossa "Anna Abreu on hyvä esimerkki" kohdassa, niin kirjotetaan nyt sitten:
Oon aivan samaa mieltä kanssasi, sinä joka kirjoitit "Anna Abreu EI ole hyvä esikuva" viestin. Meinaan, sen verran mitä meitin 11-vuotias likka on kertonut Abreusta, ja sen perusteella mitä oon kuunnellut radiosta, Anna Abreu juuri EI ole hyvä roolimalli lapsille. Kaikki ne huokailut, ja yritykset olla eroottinen ja kuin paraskin pornonäyttelijä saa meitin hämilleen, kun ajattelee että oma mukula kuuntelee/kattelee semmosta! Ja sitten kun satuin näkemään joltain musakanavalta jonkin Abreun videon, missä se hyppii puolialastomana kalsareilla keikkuvien miestin parissa... Hirmuiset meikit naamalla ja huokailut taustalla... Onneksi likkani Abreu-kuume alkaa jo vähitellen laskea. Ei meitillä Abreuta kohtaan mitään ole ennen ollut, mutta nyt oon alkanut suhtautua negatiivisemmin häneen. Abreuhan kyllä tietää, että hänen kuulijakuntansa on 7-13 vuotiaat pikkutytöt, eikö hän voisi käyttäytyä sen mukaan ja edes yrittää olla roolimalli? Nähtävästi ei.> Meinaan, sen verran mitä meitin 11-vuotias
> likka on kertonut Abreusta,
Ei, sinulla ei ole 11-vuotiasta likkaa ja yrityksesi käyttää oikein murretta ei hämää ketään.
Surkeaa trollausta. Keksi jotakin uutta, - kaikkitietävähän
Käytä järkeäsi kirjoitti:
> ettei aloittaja ole ollut keikalla ja
> pettynyt?
Tämän aloittajan trollikirjoitukset on helppo tunnistaa. Hän itse on myös kirjoittanut aika monta avausviestiä tukevaa viestiä tähän aiheeseen.täällä taas häärää.
- mieltä!
Käytä järkeäsi kirjoitti:
> ettei aloittaja ole ollut keikalla ja
> pettynyt?
Tämän aloittajan trollikirjoitukset on helppo tunnistaa. Hän itse on myös kirjoittanut aika monta avausviestiä tukevaa viestiä tähän aiheeseen.Trolli paljasti itsensä tuolla kysymyksellään.
Samoin tekevät nämä nimimerkkiään vaihtavat, eivät älyä vaihtaa jotain muutakin samalla. :D
- Eira M.
Hartwall Areenalla tyttö veti ainakin Vinegarin sikahyvin. Ehkä jännitti vain lohjalaista maalaisyleisöä??
- nauhalta
hyvin tulee, kun on studiossa puhdistettu ja tunetettu ääni. Joidenkin mielestä marssiminen pitkin poikin lavaa ilmeisesti riittää myös lavashowksi.
- muu>>>>
Suomi jos on maalaisyleisöä joka ei ymmärrä niin pelkkä stadikansan diggaus ei riitä suosion jatkoon.
Tässä nyt vain ei riitä laulajan ammattitaito. Jos aukoo suutansa nauhan tahtiin siinä luulisi aikaa riittävän myös jonkinlaiseen koreografiaan. Jos vielä näinkin kauan jatkuneen keikkakiertueen jälkeen jännittää niin ettei pysty liikkumaan kuin katkokävelyllä, olisi ehkä syytä tehdä johtopäätöksiä uran kannalta jatkoa ajatellen.
Pitäisi tehdä myös jotain palkkansa eteen, eikä vain esittää diivan elkein.
- kun Annan
muka epäonnistumisista ryntää joku "äiti" tai "isä" itkemään tänne :D Onko kasvatus mennyt pieleen kun oma lapsi diggaa noin "surkeaa" tyyppiä?????
Kun olin kuuntelemassa Annaa, niin livenäkin hän lauloi tosi mukavasti ja eturivien tytöt olivat aivan innoissaan. Vanhempi yleisökin eläytyi mukavasti.- tässä>>>
nimenomaan on kysymys; pitää saada rahoilleen vastinetta, eikä mennä lauman mukana. Ennenkaikkea kriittisyyttä myös omaa idoliaan kohtaan, vaikka fanittaisi ihan kybällä aluksi, täytyy myös huomata jos ihkutuksen kohde ei täytäkään odotuksia. Ei se riitä että idoli esittää artistia vaan sen täytyy myös lunastaa fanikuntansa toiveet johon on antanut kipinän.
Tämä on juuri sitä kriittisyyttä jota itse kasvattajana haluan ruokkia. Jos on hyvä niin kuuluu kiitos ja kunnia, mutta jos vedätetään niin kiitos ei. - nyt teit
tässä>>> kirjoitti:
nimenomaan on kysymys; pitää saada rahoilleen vastinetta, eikä mennä lauman mukana. Ennenkaikkea kriittisyyttä myös omaa idoliaan kohtaan, vaikka fanittaisi ihan kybällä aluksi, täytyy myös huomata jos ihkutuksen kohde ei täytäkään odotuksia. Ei se riitä että idoli esittää artistia vaan sen täytyy myös lunastaa fanikuntansa toiveet johon on antanut kipinän.
Tämä on juuri sitä kriittisyyttä jota itse kasvattajana haluan ruokkia. Jos on hyvä niin kuuluu kiitos ja kunnia, mutta jos vedätetään niin kiitos ei.hyvin selväksi millaisella kasvatuksella tännekin ilkimykset kirjoittavat.
Yritetään riistää ja latistaa lapsilta ja nuorilta unelmat ja ihailun kohde haukkumalla heidän idoliaan milloin mistäkin.
Siinä perusteet, tarkoitus ja mahdollinen seuraus "kritiikillenne".
Monista tänne kirjoittavista näyttää olevan sietämätöntä seurata Annan menestystä.Herää kysymys, miksi ylipäätään seuraatte hänen uraansa ja tekemisiään, jos ette näe, ettekä löydä hänessä muuta kuin moitittavia ja huonoja puolia. Kyllä Anna tietää missä hänellä on parantamisen ja kehittymisen varaa, aivan kuten kaikki muutkin menestyvät artistit.
Anna antaa hyvin paljon faneilleen, häntä ihaillaan, palvotaan ja rakastetaan!
Hänen keikoillaan tulee, syntyy käsittämättömän ihana tunne. Ikävää etteivät kaikki sitä kykene kokemaan! - ja rakastaminen voi
nyt teit kirjoitti:
hyvin selväksi millaisella kasvatuksella tännekin ilkimykset kirjoittavat.
Yritetään riistää ja latistaa lapsilta ja nuorilta unelmat ja ihailun kohde haukkumalla heidän idoliaan milloin mistäkin.
Siinä perusteet, tarkoitus ja mahdollinen seuraus "kritiikillenne".
Monista tänne kirjoittavista näyttää olevan sietämätöntä seurata Annan menestystä.Herää kysymys, miksi ylipäätään seuraatte hänen uraansa ja tekemisiään, jos ette näe, ettekä löydä hänessä muuta kuin moitittavia ja huonoja puolia. Kyllä Anna tietää missä hänellä on parantamisen ja kehittymisen varaa, aivan kuten kaikki muutkin menestyvät artistit.
Anna antaa hyvin paljon faneilleen, häntä ihaillaan, palvotaan ja rakastetaan!
Hänen keikoillaan tulee, syntyy käsittämättömän ihana tunne. Ikävää etteivät kaikki sitä kykene kokemaan!loppua milloin tahansa, joten keksi lisää sanottavaa! Kritiikki kuuluu osana hänen työtään. Kansainvälisenä artistina hänet oltaisiin jo pari kertaa buuattu maanrakoon tai sitten imago on kuin jollain Britney Spearsilla yms. Laulamisella ei niin väliä, kunhan on vain hyvännäköinen.
Anna fanit näköjään korostaa: "Ikävää etteivät kaikki sitä kykene kokemaan!" Pease D: Mitähän tämäkin kertoo teistä? Annan pitäisi inspiroida teitä tekemään kovasti töitä unelmien eteen, mutta näköjään teille riittää tän pennun palvominen?
Ikävää on se, että Annan kaltaiset vievät näiltä lahjakkailta huomion ja niiltä, joita oikeasti kiinnostaisi ala ammattina, eikä roikkua joka päivä lehdissä jne... - ole mitään
ja rakastaminen voi kirjoitti:
loppua milloin tahansa, joten keksi lisää sanottavaa! Kritiikki kuuluu osana hänen työtään. Kansainvälisenä artistina hänet oltaisiin jo pari kertaa buuattu maanrakoon tai sitten imago on kuin jollain Britney Spearsilla yms. Laulamisella ei niin väliä, kunhan on vain hyvännäköinen.
Anna fanit näköjään korostaa: "Ikävää etteivät kaikki sitä kykene kokemaan!" Pease D: Mitähän tämäkin kertoo teistä? Annan pitäisi inspiroida teitä tekemään kovasti töitä unelmien eteen, mutta näköjään teille riittää tän pennun palvominen?
Ikävää on se, että Annan kaltaiset vievät näiltä lahjakkailta huomion ja niiltä, joita oikeasti kiinnostaisi ala ammattina, eikä roikkua joka päivä lehdissä jne...tarvetta keksiä mitään; toisin kuin olisi teillä eräillä jotka päivästä päivään, viikosta viikkoon, vuodesta vuoteen käytte kirjoittamassa samoja negatiivisia mielipiteitänne ja "kritiikkejänne".
- Etkä ollut Lohjalla
> Olin tyttäreni kanssa Annan konsertissa
> Lohjalla. Oli odotettu jo joulusta asti
> tapahtumaa
Ei, et ole äiti etkä ole ollut Lohjalla tyttäresi kanssa. Olet sama trolli, joka on kirjoitellut tänne samanlaisia valheita jo pidempään.
Yritä keksiä jo jotakin uutta. Tämä "pikkutyttöni pettyi" on nähty jo moneen kertaan sinulta.- kökköpökäle
> Voit jo lopettaa tuon "valehtelija, valehtelija"
> jutun. Kaikki ovat kuulleet sen jo.
> Vittu ku voi ärsyttää toi sun "Ei, et ole vittu
> ihan sama mikä on tai ei"
Kiitos. - ihan oikein tiesit
*heittää yläfemman.
- nyt>>**
Olen ihan pesunkestävä äiti ja minulla on ihan oikea pikkutyttö,ei mikään prätzinukke. Kasvatan häntä media ym. kriittisyyteen. Ihan kuule oikeasti ja fyysisesti olin Lohjalla. Minä tiedän sen, sinä et, tässä ero. Enkä muutenkaan elä harhoissa ja ennustuksissa, kuten tämän palstan monet tekevät.
Kaikkea hyvää ja iloista alkavaa kevättä, nautitaan siitä:) - jo oikein
nyt>>** kirjoitti:
Olen ihan pesunkestävä äiti ja minulla on ihan oikea pikkutyttö,ei mikään prätzinukke. Kasvatan häntä media ym. kriittisyyteen. Ihan kuule oikeasti ja fyysisesti olin Lohjalla. Minä tiedän sen, sinä et, tässä ero. Enkä muutenkaan elä harhoissa ja ennustuksissa, kuten tämän palstan monet tekevät.
Kaikkea hyvää ja iloista alkavaa kevättä, nautitaan siitä:)pikkutyttöä kasvatat moiseen! :D
- näin******
jo oikein kirjoitti:
pikkutyttöä kasvatat moiseen! :D
olen äitinä velvollinen kasvattamaan, mikä taitaa olla aika monelta vanhemmalta unohtunut velvollisuus.
Tyttäreni ei esm. pääse näille sivuille, sillä katson ettei se ole ollenkaan tarpeellista hänen ikäiselleen. Hyvä kasvatus ja käytös auttaa elämässä monessa paikassa ja luo turvallisuutta ja varmuutta.
Yritän opettaa myös että kaikissa meissä ihmisissä on hyvää sekä myös vikoja. Viat eivät kuitenkaan tee kenestäkään huonompaa ihmistä, ainoastaan inhimillisen.
Toivon kaikille Annasta pitäville sekä niille jotka eivät jostain syytä pidä, iloista talvipäivää! Mahtava ilma,eikun ulos liikumaan niin tulee hyvä mieli ja punaset posket. - Jos multa kysytään
näin****** kirjoitti:
olen äitinä velvollinen kasvattamaan, mikä taitaa olla aika monelta vanhemmalta unohtunut velvollisuus.
Tyttäreni ei esm. pääse näille sivuille, sillä katson ettei se ole ollenkaan tarpeellista hänen ikäiselleen. Hyvä kasvatus ja käytös auttaa elämässä monessa paikassa ja luo turvallisuutta ja varmuutta.
Yritän opettaa myös että kaikissa meissä ihmisissä on hyvää sekä myös vikoja. Viat eivät kuitenkaan tee kenestäkään huonompaa ihmistä, ainoastaan inhimillisen.
Toivon kaikille Annasta pitäville sekä niille jotka eivät jostain syytä pidä, iloista talvipäivää! Mahtava ilma,eikun ulos liikumaan niin tulee hyvä mieli ja punaset posket.niin vaikkei kysytä, mä sanon että uskon vakaasti että aloittajalla oikeasti on lapsi, ja olen vahvasti samaa mieltä mitä hän sanoi.
- Äiti et kuitenkaan ole
nyt>>** kirjoitti:
Olen ihan pesunkestävä äiti ja minulla on ihan oikea pikkutyttö,ei mikään prätzinukke. Kasvatan häntä media ym. kriittisyyteen. Ihan kuule oikeasti ja fyysisesti olin Lohjalla. Minä tiedän sen, sinä et, tässä ero. Enkä muutenkaan elä harhoissa ja ennustuksissa, kuten tämän palstan monet tekevät.
Kaikkea hyvää ja iloista alkavaa kevättä, nautitaan siitä:)> Olen ihan pesunkestävä äiti ja minulla on ihan
> oikea pikkutyttö,ei mikään prätzinukke.
Ei, et ole äiti eikä sinulla ole pikkutyttöä. Nukke sinulla ehkä on.
Myöskään et ollut Lohjalla.
Keksi seuravalla kerralla jo uusi tarina. - Surkea yritys
näin****** kirjoitti:
olen äitinä velvollinen kasvattamaan, mikä taitaa olla aika monelta vanhemmalta unohtunut velvollisuus.
Tyttäreni ei esm. pääse näille sivuille, sillä katson ettei se ole ollenkaan tarpeellista hänen ikäiselleen. Hyvä kasvatus ja käytös auttaa elämässä monessa paikassa ja luo turvallisuutta ja varmuutta.
Yritän opettaa myös että kaikissa meissä ihmisissä on hyvää sekä myös vikoja. Viat eivät kuitenkaan tee kenestäkään huonompaa ihmistä, ainoastaan inhimillisen.
Toivon kaikille Annasta pitäville sekä niille jotka eivät jostain syytä pidä, iloista talvipäivää! Mahtava ilma,eikun ulos liikumaan niin tulee hyvä mieli ja punaset posket.Olettaen rohkeasti, että asialla on sama trolli, joka kirjoitti avausviestin, vastaan tähänkin.
> Yritän opettaa myös että kaikissa meissä
> ihmisissä on hyvää sekä myös vikoja. Viat
> eivät kuitenkaan tee kenestäkään huonompaa
> ihmistä, ainoastaan inhimillisen.
Tämä hötön höttö sattuu vain olemaan räikeässä ristiriidassa sen kanssa mitä kirjoitit avausviestissä:
> ei riitä että ravaa lavalla edestakaisin
> paniikissa ja kontakti yleisöön on luokkaa;
> moi mä oon Anna kattokaa mua ja thats it.
Et tunnu äidiltä, jonka suurena huolenaiheena on hyvä kasvatus.
Ai niin, ethän olekaan äiti eikä sinulla ole 11-vuotiasta pikkutyttöä. Olethan vain trolli. - seurannut
Surkea yritys kirjoitti:
Olettaen rohkeasti, että asialla on sama trolli, joka kirjoitti avausviestin, vastaan tähänkin.
> Yritän opettaa myös että kaikissa meissä
> ihmisissä on hyvää sekä myös vikoja. Viat
> eivät kuitenkaan tee kenestäkään huonompaa
> ihmistä, ainoastaan inhimillisen.
Tämä hötön höttö sattuu vain olemaan räikeässä ristiriidassa sen kanssa mitä kirjoitit avausviestissä:
> ei riitä että ravaa lavalla edestakaisin
> paniikissa ja kontakti yleisöön on luokkaa;
> moi mä oon Anna kattokaa mua ja thats it.
Et tunnu äidiltä, jonka suurena huolenaiheena on hyvä kasvatus.
Ai niin, ethän olekaan äiti eikä sinulla ole 11-vuotiasta pikkutyttöä. Olethan vain trolli.tota sun sekoilua kun falsetissa ja kiimassa skrivaat jollekin joka on uskaltanu arvostella tota sun fanittamaa typsyä. Sähän vaikutat aivan paranoijalta; ei sulla ole tyttöä,et sä ole äiti, valehtelet jne. sähän vaikutat ihan skitsolta ja sekoboltsilta. Mitens tää muija joka kasvattaa friiduansa jotenkin sun luonnolle noin käy? Kantsis varmaan miettiä vähä että onks siel omas pallos enää valoo ollenkaa, vaikutat idiootilta noilla skrivailuillas.
- Tismalleen...
seurannut kirjoitti:
tota sun sekoilua kun falsetissa ja kiimassa skrivaat jollekin joka on uskaltanu arvostella tota sun fanittamaa typsyä. Sähän vaikutat aivan paranoijalta; ei sulla ole tyttöä,et sä ole äiti, valehtelet jne. sähän vaikutat ihan skitsolta ja sekoboltsilta. Mitens tää muija joka kasvattaa friiduansa jotenkin sun luonnolle noin käy? Kantsis varmaan miettiä vähä että onks siel omas pallos enää valoo ollenkaa, vaikutat idiootilta noilla skrivailuillas.
Saman määkin oon huomannut, """sekoilua kun falsetissa ja kiimassa skrivaat jollekin joka on uskaltanu arvostella tota sun fanittamaa typsyä"""
Ärsyttävää...
Nimim. seurannut, oon aivan samaa mieltä. - olen tätä mieltä
Surkea yritys kirjoitti:
Olettaen rohkeasti, että asialla on sama trolli, joka kirjoitti avausviestin, vastaan tähänkin.
> Yritän opettaa myös että kaikissa meissä
> ihmisissä on hyvää sekä myös vikoja. Viat
> eivät kuitenkaan tee kenestäkään huonompaa
> ihmistä, ainoastaan inhimillisen.
Tämä hötön höttö sattuu vain olemaan räikeässä ristiriidassa sen kanssa mitä kirjoitit avausviestissä:
> ei riitä että ravaa lavalla edestakaisin
> paniikissa ja kontakti yleisöön on luokkaa;
> moi mä oon Anna kattokaa mua ja thats it.
Et tunnu äidiltä, jonka suurena huolenaiheena on hyvä kasvatus.
Ai niin, ethän olekaan äiti eikä sinulla ole 11-vuotiasta pikkutyttöä. Olethan vain trolli.Saanet palautetta kirjoitukseesi hyvin odotetulla tavalla kyseiseltä kirjoittajalta, eikä sitä palautetta tarvitse odottaa kauaa.
- LOPETA JO!!!
Äiti et kuitenkaan ole kirjoitti:
> Olen ihan pesunkestävä äiti ja minulla on ihan
> oikea pikkutyttö,ei mikään prätzinukke.
Ei, et ole äiti eikä sinulla ole pikkutyttöä. Nukke sinulla ehkä on.
Myöskään et ollut Lohjalla.
Keksi seuravalla kerralla jo uusi tarina.LOPETA JO TOI
Ei, et ole äiti eikä sinulla ole pikkutyttöä.
Myöskään et ollut Lohjalla.
KUN SUA EI KUKAAN OTA VAKAVASTI!
TOI KIRJOTTAJA ÄITI, TAJUA JO
PAINU SUOLLE KIVILLE KUOLAAMAAN - miten????
olen tätä mieltä kirjoitti:
Saanet palautetta kirjoitukseesi hyvin odotetulla tavalla kyseiseltä kirjoittajalta, eikä sitä palautetta tarvitse odottaa kauaa.
tämä mielipide liittyy mihinkään?
- ettet
miten???? kirjoitti:
tämä mielipide liittyy mihinkään?
huuda valehtelet valehtelet!
- paljastuit
Äiti et kuitenkaan ole kirjoitti:
> Olen ihan pesunkestävä äiti ja minulla on ihan
> oikea pikkutyttö,ei mikään prätzinukke.
Ei, et ole äiti eikä sinulla ole pikkutyttöä. Nukke sinulla ehkä on.
Myöskään et ollut Lohjalla.
Keksi seuravalla kerralla jo uusi tarina.olet sen höttö kirjan tekijä, just joo. Sama tyyli kirjoituksessa; osaa juuri ja juuri aakkoset. Kirja piti väsätä vaikkei ollut kohteesta mitään kirjoitettavaa, mutta annasolla; vanha naistenlehtien kikka aakkoset pelasti. Jumankekka,kyllä sulla on kirjalliset lahjat vähissä kun pitää tänne tulla vinkumaan. V niinkuin valehtelija. Jätä jo toi mutsi rauhaan, sillä on edes jalo keissi kasvatuksessa, sulla ei kuin ulisemisessa.
- taitaakin
paljastuit kirjoitti:
olet sen höttö kirjan tekijä, just joo. Sama tyyli kirjoituksessa; osaa juuri ja juuri aakkoset. Kirja piti väsätä vaikkei ollut kohteesta mitään kirjoitettavaa, mutta annasolla; vanha naistenlehtien kikka aakkoset pelasti. Jumankekka,kyllä sulla on kirjalliset lahjat vähissä kun pitää tänne tulla vinkumaan. V niinkuin valehtelija. Jätä jo toi mutsi rauhaan, sillä on edes jalo keissi kasvatuksessa, sulla ei kuin ulisemisessa.
olla sama muija. Sehän elää jo Annan pierustakin.
- Menikö työ hukkaan?
taitaakin kirjoitti:
olla sama muija. Sehän elää jo Annan pierustakin.
Niinpä niin.
Ilmeisesti avausviestin kirjoittanut trolli jo raivoaa täällä, kun meni kaikki työ hukkaan.
Äiti ja hänen 11-vuotias pikkutyttönsä olivat kuin olivatkin pelkkää trollaamista. - joka
Menikö työ hukkaan? kirjoitti:
Niinpä niin.
Ilmeisesti avausviestin kirjoittanut trolli jo raivoaa täällä, kun meni kaikki työ hukkaan.
Äiti ja hänen 11-vuotias pikkutyttönsä olivat kuin olivatkin pelkkää trollaamista.täällä raivoo oot sä ite, Annan pierun palvoja. Se mutsi on hävinny jo aikoja päiviä, sä vaan et sitä näy huomaavan. Vittu sä oot seko, mee skrivaan vaik uus viidensivun kirja.
- sä olet
Menikö työ hukkaan? kirjoitti:
Niinpä niin.
Ilmeisesti avausviestin kirjoittanut trolli jo raivoaa täällä, kun meni kaikki työ hukkaan.
Äiti ja hänen 11-vuotias pikkutyttönsä olivat kuin olivatkin pelkkää trollaamista.vetänyt että olis joku 11-vuotias? Eihän aloittaja ole ilmoittanut tyttönsä ikää, sä olet vetänyt sen itse tähän ketjuun.
- luoja!
joka kirjoitti:
täällä raivoo oot sä ite, Annan pierun palvoja. Se mutsi on hävinny jo aikoja päiviä, sä vaan et sitä näy huomaavan. Vittu sä oot seko, mee skrivaan vaik uus viidensivun kirja.
Missä sinun vanhempasi oikein ovat? Eivätkö he lainkaan välitä siitä millaisia viestejä sinä tälle palstalla kirjoitat?
Eikö heitä kiinnosta, vai eivätkö he tiedä mitä sinä touhuat?
Turha sinun on syytellä ja nimitellä täällä ketään, itse olet soppasi keittänyt. - karannut
luoja! kirjoitti:
Missä sinun vanhempasi oikein ovat? Eivätkö he lainkaan välitä siitä millaisia viestejä sinä tälle palstalla kirjoitat?
Eikö heitä kiinnosta, vai eivätkö he tiedä mitä sinä touhuat?
Turha sinun on syytellä ja nimitellä täällä ketään, itse olet soppasi keittänyt.mopo käsistä totaalisesti.Olet nyt todella seonnut, ensin karkoitit pilkallisesti äidin joka peräänkuulutti kasvatusta ja nyt olet heti kurkkusuorana vaatimassa sitä kirjoittajalle joka pisti sinulle jauhot suuhun. Olet ajanut nyt itsesi pussiin ja rimpuilet nyt siellä. Mielenkiintoinen huomio ja paljastus, että oletkin se "toimittaja" "kirjailija" tämän aakkossuurteoksen takana.Tosin se selittääkin kaiken, joten ei aihetta tämän enempään.
- et voisi
karannut kirjoitti:
mopo käsistä totaalisesti.Olet nyt todella seonnut, ensin karkoitit pilkallisesti äidin joka peräänkuulutti kasvatusta ja nyt olet heti kurkkusuorana vaatimassa sitä kirjoittajalle joka pisti sinulle jauhot suuhun. Olet ajanut nyt itsesi pussiin ja rimpuilet nyt siellä. Mielenkiintoinen huomio ja paljastus, että oletkin se "toimittaja" "kirjailija" tämän aakkossuurteoksen takana.Tosin se selittääkin kaiken, joten ei aihetta tämän enempään.
enää vääremmässä luuloinesi olla. Sinun kommenttisi kertoo vain sinusta itsestäsi,kuten kaikki muutkin viestisi.
- aivan#
et voisi kirjoitti:
enää vääremmässä luuloinesi olla. Sinun kommenttisi kertoo vain sinusta itsestäsi,kuten kaikki muutkin viestisi.
oikeaan ja mitään muutahan et teekään kuin valitat.
- tähän
olen tätä mieltä kirjoitti:
Saanet palautetta kirjoitukseesi hyvin odotetulla tavalla kyseiseltä kirjoittajalta, eikä sitä palautetta tarvitse odottaa kauaa.
Kuten huomaat, trolli käyttäytyi samalla tavalla ärsyyntyen kuin tämän viestiketjun alkupään viesteissä, siinä vaiheessa kun teit selväksi ettei hänen vedätyksensä mene läpi, eli täysin odotetusti.
- ihan hukasa
tähän kirjoitti:
Kuten huomaat, trolli käyttäytyi samalla tavalla ärsyyntyen kuin tämän viestiketjun alkupään viesteissä, siinä vaiheessa kun teit selväksi ettei hänen vedätyksensä mene läpi, eli täysin odotetusti.
noiden trollienne kanssa. Siihen mihin ulosanti ja luetun ymmärtäminen päättyy täytyy näemmä iskee trolli-kortti. Olette pihalla kuin lumiukot ja sekoilette kuten idolinne stagella.
- 16veegirl.
esim.suosikissa Anna oli kissa "naisena" että näin
se oli sitä "paljastavaa".- jengi täällä
nyt ei tajuu yleensä yhtäänmitään,pissiksia koko porukka. Mun mielestä Anna ei oo mikään esikuva nyt kelleen, ihme ketale koko eukko.
- vilahteli
aika kiihottavasti.
- perseessä
vakokin on samaa luokkaa.
- otsikko:
Trollin Fiasko
- olikin
syvää luotaava ja kauan mietitty kommentti, taisi olla varmaan aakkoskirjan toimittaja-kirjailijan tämän viikon hengentuote. Tätä on selvästi mietitty kauan ; Trollin fiasko. Se on jotain niin henkevää, että jään miettimään sitä loppupäiväksi jotta se avautuisi kokonaa.
- tyttö.
.....
- vaikka*
mutsilles. Outoa porukkaa ton Annan palvojat. Ensin kiljuvat täällä kaikille jotka ovat pilkunkin eri mieltä ja kun tuntevat jäävänsä vähemmistöön aletaan kantelemaan sheriffille; noi kiusaa meitä, valitetaan itkukurkussa. Nyyh, voi voi teitä pikku pissiksiä, onko joku vetänyt tangojen kauluksesta ja nyt kiristää.
- ...
vaikka* kirjoitti:

sen takia tästä voisi ilmoittaa koska viestiketjussa on jo liikaa viestejä.
- tyttö.
vaikka* kirjoitti:
mutsilles. Outoa porukkaa ton Annan palvojat. Ensin kiljuvat täällä kaikille jotka ovat pilkunkin eri mieltä ja kun tuntevat jäävänsä vähemmistöön aletaan kantelemaan sheriffille; noi kiusaa meitä, valitetaan itkukurkussa. Nyyh, voi voi teitä pikku pissiksiä, onko joku vetänyt tangojen kauluksesta ja nyt kiristää.
Tässä on vähän muutakin mietittävää kuin teidän kiistelyt
että mitä Anna tekee? ja miks tekee?
- tyttö.
niin niissä viesteissä aina joku alkaa kiistelemään jostakin asiasta
mielipiteet saa sanoa mutta niistä on turha alkaa kiistelemään.
ja ne mielipiteet voi aloittaa muullakin sanalla kuin näin "vittu et tiiä musiikista yhtään mitään"
Eiköhän Anna ja Ari tee parhaansa musiikkimaailmassa mutta niinhän se on ettei kaikkia voi aina miellyttää.
ja eräs henkilö ei tainnu ymmärtää sarkasmia
kun sanoin että Anna pukeutuu paljastavasti tarkoitin "paljastavasti" huom."" nämä merkit olisi pitäny laittaa siihen.ja kun sanotaan kilo meikkiä niin ei suinkaan tarkoita että henkilöllä oikeesti olisi kilo meikkiä naamassaan.olet varmasti joskus kuullut jonkun sanottavan näin "olen sanonut sinulle miljoona kertaa" mutta eihän se oikeesti nyt miljoonaa kertaa ole sanonu xD
ei ollu tarkoitus nostattaa verenpainettasi xD
Peace! - PR hukassa
Olin osaksi Annan takia lapsenlapseni 8v kanssa Isabella laivalla 26.2-27.2. ja täytyy kyllä todeta , että onpa tytöllä PR hukassa. Oiva tilaisuus kun on kuitenkin laivassa, jossa on satoja pikkutyttöjä. Vaan eipä näkynyt staraa koko päivänä vaikka hyvin olisi voinut edes pikkuisen näyttäytyä. Tuskin edellisen illan tunnin laulusessio kaikkia voimia vei että olisi tarvinnut piileskellä ja voimia koota koko päivän seuraavaa tunnin keikkaa varten. Diivaksi kuulin muitten mainitsevan ja se on tosi surullista. Ehkä tämäkin tähti osoittautuu tähdenlennoksi. Nyt äkkiä joku ammattilainen preppaamaan tyttöä ja luomaan kunnon PR ohjelma. Ei tälläisellä tyylillä kauaa fanit jaksa olla kiinnostuneita. Ja monet fanit ovat niin nuoria, että tarvivat vanhemman kuskiksi ja tuomaan ja maksamaan keikkamatkan. Aikuinen ainakin aistii tylyn tyypin jos vaikka lapsi katsookin ruusuisten lasien läpi. "onks teil kivaa" iiiiiikkk "Mä oon Anna.... suuri TÄHTI....
- on niin
epävarma ja kokoajan päällä show oman ittensä ympärillä, esmes "Voicen lainakameralla "tehty juttu oli piinallista katsottavaa diivailun takia. Nyt alkaa olla viimeiset hetket luoda positiivinen ja rento meininki pikkufaneja kohtaan. Maailma ei pyöri Annan ympärillä ja tulee vallanhyvin toimeen ilman tälläistä utopiassa elävää prinsessaa.
- Trolli jälleen vauhdissa.
Ei, et ole ollut Isabellalla eikä sinulla ole lastenlasta. Sitä kuuluisaa 8-vuotiasta, joka tuntuu ennättävän joka paikkaan.
Katkera trollimmehan se taas asialla.
Yritä seuraavalla kerralla hieman vaihdella sananmuotoja, ettei tunnu liian tutulta. - ei se
Trolli jälleen vauhdissa. kirjoitti:
Ei, et ole ollut Isabellalla eikä sinulla ole lastenlasta. Sitä kuuluisaa 8-vuotiasta, joka tuntuu ennättävän joka paikkaan.
Katkera trollimmehan se taas asialla.
Yritä seuraavalla kerralla hieman vaihdella sananmuotoja, ettei tunnu liian tutulta.voi olla mitenkään mahdollista, et toi ois ollut laivalla sillon. :DDDDDD
- tyttö.
ei se kirjoitti:
voi olla mitenkään mahdollista, et toi ois ollut laivalla sillon. :DDDDDD
esitätkö selvännäkijää?vai mikä on ongelmasi?onko se niin uskmatonta jos on laivalla käyny?
- kyl olla
kuin lukutaitoinen ja hoksaavainen niin ymmärtää kuka bratzinukkensa kans leikkies keksii näit satuja.
- Feministi83
En jaksa lukea koko ketjua mut sen mitä luin, niin tuleepa mieleeni Britney Spears ( tai kuka tahansa teinitähti) :
- Molemmat tuli 16-vuotiaana pinnalle " pikkutyttöjen " idoleiksi ja kiltillä naapurintyttö-imagolla.
- Molemmat kasvoivat pikkuhiljaa aikuisiksi ja mukaan tuli eroottisempi esiintyminen ( ja Annalla se on ollut hyvin kesyä verrattuna " Ameriikan serkkuun "
- Molempia on kritisoitu sen takia, että " nyyh lasten idoli ei sais olla eroottinen ".
Faktaa on se, että 7-14-vuotiaat joko kasvavat idolinsa mukana tai vaihtavat idolia. Artistit kasvaa sekä artisteina että ihmisinä. Joitakin tämä ei miellytä vaikka on epärealistista vaatia että joku pysyisi ikuisesti 16-vuotiaana. Eikö se olis vähän teeskentelyä ja epäluonnollista jos 20v mimmi olis kuin 16v?
Onkohan tässä nyt kuitenkin enemmän taustalla se, että vanhemmat eivät kestä omien pikkutyttöjensä kasvamista naisiksi ja syypääksi otetaan sitten joku julkkis? Jonnekinhan se angsti on purettava. News Flash: Tytötkin tulee murrosikään ja seksi alkaa kiinnostaa.
Itse kuuntelin 90-luvulla 10-11-vuotiaana E-Roticia ( piirretty seksi/tissiyhtye jonka hitti " Max Don't Have Sex With Your Ex " soi ala-asteen limudiskossa ) ja yksi lempikappaleeni oli Outhere Brothersin " Boom Boom Boom " jonka sanoitukset kunnolla ymmärsin vasta aikuisena ( ja olin kiitollinen ettei mun äiti ymmärrä englantia koska ne on härskit ) http://www.youtube.com/watch?v=WqHQ_wWbG9Y
Mielestäni on naurettavaa ottaa syntipukiksi joku artisti. Katsokaa oikeasti peiliin. Kenenkään artistin elämäntehtävä ei ole kasvattaa teidän lapsia eikä elämältä voi suojella ellei sitten sulje kakaraa johonkin tynnyriin. Kyllä seksijutut kaivetaan esiin joka tapauksessa. Itekin löysin 12-vuotiaana äidin miesystävän pornolehtikätkön... Nettiä meillä ei kotona siihen aikaan ollut.
Mietin miksei miesartisteja syyllistetä yhtä paljon kuin naisartisteja?
Esim. 50 Centin Candyshop on 100 x hävyttömämpi kuin mikään mitä Anna tai Britney laulaa.
Suomiräpissäkin mitä muksut kuuntelee on tuhmaa juttua, vaikkapa " Pojat on poikii " biisissä joka on juuri äänestetty Voicen listalla aika suosituksi.
Sovinismia ja seksismiä sanon minä.
Näin lapsetkin oppii jo varhain, että pojat on poikii ja tyttöjen kuuluu hymyillä sievästi nurkassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187464Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662156- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691220RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551151Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019