Mediavero tulee Internet hintoihin

Feeder5

Kauppalahti 06022009:
www.kauppalehti.fi:
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uu tinen.jsp?oid=2009/02/18827&sort=false


"
Ruotsalaistietokoneita uhkaavat miljoonien tv-lupamaksut

Perjantai 06.02.2009 klo 14:26 Kauppalehti, Tukholma
KUVA: Jenni Gästgivar/SKA

Ruotsalaisyhtiöiden tietokoneiden ja tv-lupaviranomaisten piuhat ovat ristissä.

Ruotsalaisyhtiöiden tietokoneiden ja tv-lupaviranomaisten piuhat ovat ristissä.

Ruotsalaiset yritykset voivat joutua hankkimaan puoli miljoonaa televisiolupaa ja maksamaan noin sadan miljoonan euron lupamaksut.

Tämä johtuu siitä, että Ruotsin valtiollinen televisio SVT on siirtämässä kanavatarjontansa Zattoo-nimisen sveitsiläisyhtiön avulla kokonaan myös internettiin esimerkiksi BBC:n ja CNN:n malliin.

Näin kertoo ruotsalaislehti Computer Sweden. Kotitalouksille SVT:n nettilähetykset eivät aiheuta lisämenoja, koska näillä on yleensä jo televisiolupa.

Sen sijaan yritykset tarvitsevat Ruotsin nykylain mukaan yhden luvan jokaista kymmentä tietokonetta kohden. Ruotsalaisyrityksillä lasketaan olevan noin viisi miljoonaa tietokonetta.

Ruotsin tv-lupaviranomainen Radiotjänst sanoo Computer Swedenille, että viranomaisten on käynnistettävä keskustelut ongelmasta yritysten kanssa.

Suomen Viestintävirasto ei tiedotuspäällikkö Mira Keitaanrannan mukaan tunne ongelmaa. Parlamentaarinen työryhmä pohtii parhaillaan Yleisradion rahoitusta. Mietinnön on määrä valmistua huhtikuun lopulla.

Ruotsissa on jo tehty vastaava parlamentaarinen selvitystyö. Selvitys päätyi siihen, että yritykset joutuisivat lunastamaan kukin yhden tv-luvan. Lakiesitys tulee valtiopäiville vielä tänä keväänä. Uusi laki tulisi kuitenkin voimaan aikaisintaan ensi tammikuussa.

Kauppalehti, Tukholma"


Suomeen tämä apinoidaan laajakaistaverona jota
joutuu kaikessa tietoliikenteestä maksamaan kuten
oli Televero 90 luvun lamavuosina. Siis
matkapuhelin (mobiilitv verukkeella) kuin myös
nettilaskut 8,5% mediaveroa.

Suunitellaanhan tätä myös USB tikuille kuin myös
kiintolevyille kuin myös matkapuhelimille suomen
MediaMafian toimessa, tulee 2010, jahka Nokia
muuttanut pääkonttorinsa Jenkkeihin Bostoniin tai
New Yorkiin.

1

437

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yhteyksille koska kuvan laa...

      olla lain mukaan vähintäin normaali televisio laatua 21 tuuman näytöllä.vaatii vähintäin 8 megaa jottei pätki ja toimii.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe