Voi olla hyvinkin tämän surullisenkuuluisan ns.lapsi/nuorisotyön tulosta, mutta häiritsevää ainakin näin nykyisestä ulkopuolisesta silti. Muistan itsekin pelänneeni lapsena ja nuorena monenlaisia asioita. Johtui paljolti niistä sekavista säännöistä ja kielloista. Ihan pieniä pyhäkoululaisia ja kerholaisia peloteltiin synneistä ja maailman pahuudesta. Ellet toimi juuri näin, joudut helvettiin. Tämän lisäksi meidänkään suurperheessä vanhemmilla ei ollut lainkaan aikaa lapsilleen, ja yksin piti tulla toimeen itkuinensa ja pelkoinensa. Koulussa sai pelätä kiusaajia ja myös ilkeitä opettajia jotka mielellään nolasivat "uskovaisia" muiden lasten edessä. Hieman isompana kuvaan astui vielä yöhön kestävät hoitokokoukset. Muistan erään siskoni hirveät painajaiset keskellä yötä viikkokausia noiden "rauhanyhdistys"-reissujen jälkeen. Lastenkin oli pakko olla mukana tuolla. Äitiä itketettiin ja kiusattiin koska tämä uskalsi puolustaa erästä tuttua vanhusta. Pahinta oli se että omatkin vanhempani pelkäsivät kuollakseen puhujia ja hoitomiehiä, ja lopulta jotuivat anomaan anteeksi pahasti nöyryytettyinä "vääryyksiä" joita kukaan ei voinut käsittää. Pelottavaa ja masentavaa, eikä vähiten mukana olleille lapsille.
Tuolloin päätin että heti kun mahdollista, jätän taakseni koko sairaan yhteisön. Sen myös tein rippikouluikäisenä kun jouduin itse syytetyksi ja pakotetuksi hoitokokoukseen. Kaksi hullua "puhujaveljeä" yritti saada minut tunnustamaan jotain mistä en ollut ikinä kuullutkaan aiemmin. Nauroin hetken ja sitten annoin palaa oikein kunnolla. Toin esille kaikki mitä ajattelin siitä koko paskasta ja kirosin ja raivosin niin että vanhempanikin pakenivat paikalta.
Tuota hetkeä en ikinä unohda. Uskon että se oli paras, isoin ja tärkein päätös elämässäni. Siitä illasta lähtien pystyin hengittämään vapaasti, katsomaan peilikuvaani silmiin ja pikkuhiljaa irtipäästyäni siitä saastasta, nousin jaloilleni ja pystyin opiskelemaan ja keskittymään oikeaan elämään. Sekuntiakaan en ole katunut päätöstäni. Tunnen useita kohtalotovereita ja kymmenittäin muita entisiä lahkon uhreja joista huomaa helposti tutun asian. Pelot ovat poissa. Katse on levollinen, eikä tarvi pelätä miten minkäkin tilanteen tai kysymyksen salaan ja selittelen.
Tuolloin päätin että heti kun mahdollista, jätän taakseni koko sairaan yhteisön. Sen myös tein rippikouluikäisenä kun jouduin itse syytetyksi ja pakotetuksi hoitokokoukseen. Kaksi hullua "puhujaveljeä" yritti saada minut tunnustamaan jotain mistä en ollut ikinä kuullutkaan aiemmin. Nauroin hetken ja sitten annoin palaa oikein kunnolla. Toin esille kaikki mitä ajattelin siitä koko paskasta ja kirosin ja raivosin niin että vanhempanikin pakenivat paikalta.
Tuota hetkeä en ikinä unohda. Uskon että se oli paras, isoin ja tärkein päätös elämässäni. Siitä illasta lähtien pystyin hengittämään vapaasti, katsomaan peilikuvaani silmiin ja pikkuhiljaa irtipäästyäni siitä saastasta, nousin jaloilleni ja pystyin opiskelemaan ja keskittymään oikeaan elämään. Sekuntiakaan en ole katunut päätöstäni. Tunnen useita kohtalotovereita ja kymmenittäin muita entisiä lahkon uhreja joista huomaa helposti tutun asian. Pelot ovat poissa. Katse on levollinen, eikä tarvi pelätä miten minkäkin tilanteen tai kysymyksen salaan ja selittelen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Onhan hyvä elää vapaana, olen kokenut saman irtioton aikoja sitten.
harjoittamallaan henkisellä ja hengellisellä väkivallalla. Nutta SRK:n johto ja sen hoitomiehet saavat kerran siitä kärsiä ikuisessa kadotuksessa.
ja pian sen jälkeen tuli kotiin 3 miestä ry.pomoja jotka alko kuullusteleen mua tätä kesti lähes 4tunita.
Vanhenpani olivat kokoajan hiljaa isä oli kuullustelijoiden puolella äiti taas ei uskaltanut puollustaa hiljaa vaan istui.
Jostain sain voimaa vastustaa näitä äijjiä ja kun "sain" erotuksen heiltä olin aluksi aika pihalla kaikesta mutta pikkuhiljaa alkoi toipuminen lähteä käyntiin.
Nyt olen onnelinen siitä että olen saanut elää normaalia elämää ja asiani ovat kunnossa, mulla on ihana perhe 2 lasta ja vaimo.
Erkaneminen hurmosliikkeestä nimeltä vanhoillislestaadiolaisuus olis syytä tehdä ja varsin nuorena koska oma identiteetti on helponpaa rakentaa silloin kun aikuisiällä.
Apua kannattaa hakea jos yksin tuntuu homma liian raskaalta.
Nuorena se ratkaisu on tehtävä.Itse tein sen noin 17 vuotiaana.Helpompaa siinä iässä kun ei ole perhettä ehtinyt perustaa ym.
Ja eroa harkitseville: Jos tunnette ahdistusta vl jutuista, niin rohkeasti pois vaan.Teillä on koko elämä vielä edessänne ja ihana vapauden tunne joka tulee siitä kun saa itse päättää omasta elämästään.