Huomasitteko kepulaiset,

salmenipunikin tosiaan näkemään sitä omaa väriänsä..punaista...hoh hoh hoo kun sai kerrankin tuo ylen juottovasikka nenilleen.
3105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

olevas clocca ajas?

Äänestä

Aiheessa olisi ollut hyvät ainekset asialliseenkin keskusteluun, nyt jäi mielikuva siitä että analyyttistä keskustelua yritti vain Halla-Aho, muut painoivat kovaäänisesti omia mielipiteitään päälle.

Toki Salmenin ja hesarin edustajan kannalta näin saattoi olla parempi menetelläkin, koska uskoisin Halla-Ahon tietomäärän aiheesta olevan vuosien harrastuksen jälkeen korkeammalla tasolla kuin jokapaikanhöylinä hääräävien toimittajien. Mutu-tasolla meistä jokainen voi huutaa omalla tavallaan mitä vain.

Halla-Ahon blogeja en ole lukenut.

Äänestä
  • Katsottuani kansalaisena ohjelmaa televisiosta näin propagandaa julkisessa väittelyssä.

    Halla-ahon esiintyminen oli tietysti melkolailla puolustelevaa ja hän yritti esittää väitteidensä pohjaksi dokumenttejä, hän myös myönsi virheitään ja ylilyöntejään.

    Mutta onko maailma sellainen miltä se näyttää?

    Jokaista asiaa voidaan katsoa monella tavalla, ja siksi onkin katsottava kuviot loppuunasti.

    Mehän tiedämme kuinka Saarikoski kirjoittaa ja elämme sen mukaan.
    Hän väittää mielellään mustaa valkeaksi jos voi vain elää rakennetussa todellisuudessa.
    Ympäristön näennäinen hyvä järjestys ja enmmistön rationaalisuus näyttäytyy yhdenlaisena totena.

    Ärsyttävä ja hyökkäävä käytös on sanavalmiilla ja vaikutusvaltaisellakin ihmisellä sellainen piirre joka ei ruoki uskottavuutta edes propagandistisessa mielessä.
    Väärässä tai oikeassa sama se, valtakunta on ajanut linjaansa joten on vain kestettävä?

    Salmeen tunnetaan kärkkäänä ihmisenä jolla etujen ja todellisten ristiriitojen aika on ajanut ohi.
    Se mikä on politiikassa menetetty on korvattu iän tuomalla kokemuksella.
    Kirjoittajana Salmen ei olekkaan saanut aikaan vallankumousta ei edes vesilasissa.
    Toimittaja aikojen sanat eivät ole sen uskottavampia kuin räkyttävän ja epäselvän imagon omaava ohjelmajuontaja.

    Kaiken kaikkiaan heikko yritys ajaa uusagitaattori paitsioon hinnalla millä hyvänsä.

    Mutta kun kansalisten järkevä enemmistö pystyy kuitenkin lukemaan rivienvälistä ja asenteista jotakin sellaista mitä ei näe silmistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Halla-aho sai kirjoitti:

salmenipunikin tosiaan näkemään sitä omaa väriänsä..punaista...hoh hoh hoo kun sai kerrankin tuo ylen juottovasikka nenilleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu