Demarit on puolueena inhimillisempi ja ihmiskasvoisempi kuin vihaan ihmisryhmiä vastaan yllyttävä kokoomus. Toivottavasti kansa tajuaa tämän. Jos ei, olemme mennyttä.
Heil Katainen
Meil Urpilainen
4155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikäli Kataisen ohjelma saa liikaa valtaa???
Anomme anteeksi että synnyimme sinun valtakautesi aikaan.
on kyllä päinvastoin. Kokoomus on maltillisempi puolue kuin sosdemit.
Vuonna 1918 sosdemien Tanneristakaan ei ollut miestä pitämään sosialisteja kurissa. Ja niin he, vieläpä vieraan vallan tukemana, ryhtyivät aseelliseen kapinaan maan laillista hallitusta vastaan.
Kun katseli Jutta Urpilaisen käytöstä puolueensa puheenjohtajaksivalinnan jälkeen, heräsi ajatus, että tuollaista se on varmaankin ollut myös reilu 90 vuotta sitten. Nyrkkiä ylöspäin lyöden hän lausui moneen kertaan sanaa: Toverit! Kun sitten vielä laulettiin porukalla Internationale, niin en ihmettele vaikka politikka heillä olis liioittelevaa ja totuudesta poikkeavaa.
Tätä taustaa vasten ymmärrän kyllä osittain sen Kataisen vertauksen, jota hän pyysi anteeksi tämänviikkoisella eduskunnan kyselytunnilla.
Siellä riekkuivat punapersepaviaanit hurmoksessa.
Kun eteen ilmestyy Juntta Urpilainen verkkosukissaan punalippua liehuttaen niin siinä Kataisen koltiaiselta lerpahtaa ja Tatu Vanhanen Juniorilta jää vetoketjun väliin.