IPUsta tullut

Vuoden aikana IPU on menettänyt melkein kaikki vähäiset äänestäjänsä.Puolueohjelman perusteella sen olisi pitänyt satakertaistaa kannatuksensa.Kunnallisvaaleissa oli jo kaikkien tiedossa muitten puolueiden epäonnistunut politiikka ja mm PS vankisti kannatustaan olemattomalla ohjelmallaan.Kertokaahan ipulaiset,mistä tämä häviö johtui?
6230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tunnistaa juuri tuollaisista nolla-avauksista. Huh huh!

Äänestä
  • Soini siellä.....wätys täällä.....natsit siellä...nolla-avaus tuolla...tyttelit etelässä...

    Äänestä

Kunnallisvaalituloksesta ei voida päätellä valtakunnallista kannatusta puolueelle, jolla oli ehdokkaita vain reilussa parissakymmenessä kunnassa.
Ps:n kannatuksen kasvu johtuu siitä, että se erottuu muista eduskuntapuolueista ja Soini on ollut paljon esillä. Löysät puheet ovat menneet kansaan.
IPUn ongelma on että sitä siltä puuttuu valtakunallinen julkisuus.

Äänestä
  • Täyttä asiaa kirjoitat.

    mm.

    "IPUn ongelma on että sitä siltä puuttuu valtakunnallinen julkisuus."

    Ja tuo asia on kaikkien tiedossa, mutta siellä missä olisi työkalut tuon asian korjaamiseen, ei niitä suostuta käyttämään. Pyyhekumi ja napina toisen vielä pienpuolueen periaatteellisten linjojen kyseenalaistaminen eivät johda minkäänlaisiin tuloksiin.

    Siirrynkin sinne, missä uskalletaan olla esillä ja tehdään tulosta. Kummasti tuon puolueen kautta saa monikin hyvin erilainen ajatus ihan reilusti näkyvyyttä, miksi ei siis Itsenäisyys ja energiapolitiikkakin.

    Äänestä

  • Turha minunkaan kirjoitti:

    Täyttä asiaa kirjoitat.

    Valtakunnallinen julkisuus on hankittavissa Ipu:lle ja sitä hankitaan mm. olemalla mukana eu-vaaleissa.

    Ps on ikävä kyllä vain näennäinen vaihtoehto.
    Se ei ole tehnyt mitään eu-jäsenyyden purkamiseksi.
    Ps:ssa on monta ilmaa eu:n, naton ja energiapolitiikankin suhteen.

    Äänestä

  • ongelman kirjoitti:

    Ja ilmanlaatu todella paha.Paha ilma tuli PS:stä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pellepuolue kirjoitti:

Vuoden aikana IPU on menettänyt melkein kaikki vähäiset äänestäjänsä.Puolueohjelman perusteella sen olisi pitänyt satakertaistaa kannatuksensa.Kunnallisvaaleissa oli jo kaikkien tiedossa muitten puolueiden epäonnistunut politiikka ja mm PS vankisti kannatustaan olemattomalla ohjelmallaan.Kertokaahan ipulaiset,mistä tämä häviö johtui?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu