Sinulle kuntavaaleissa ääneni, sen ainoan joka minulla on ja jolla kuulemma vaikutetaan asioihin. Torin vaalikojussa keskustellessamme olit jyrkästi toriparkkia vastaan, mikä oli ratkaiseva tieto ääneni kannalta.
Nyt oletkin tehnyt asiassa täyskäännöksen ja tälle on olemassa ihan nimikin, valehtelu ja luottamuksen pettäminen. Politiikassa toimivat näköjään aivan erilaiset moraalisäännöt kuin kansalaisten keskuudessa.
Kenellä on vielä otsaa kannustaa kuntalaisia äänestämään väittämällä, että se on ainoa tapa vaikuttaa. Äänelläni olin tosiaan vaikuttamassa, että sait valtuustopaikkasi, mutta Sinä et pitänytkään lupaustasi. Miksi?
Hyvä demarivaltuutettu
7
251
Vastaukset
- perusdemari 48
Näistä nykyisistä valtuutetuista ei kannata missään vaaleissa äänestää muita kuin Virpa Puistoa. Hän ei ole ostettavissa kuten muut paskademarit!
- tullut
siihen johtopäätökseen, että naispoliitikkojen keskuudesta löytyy vielä ryhtiä ja moraalia. Olivathan Virpa Puisto ja Pia Elo ainoat kielteisen kannan toriparkkiin ilmoittaneet, jotka eivät olleet ostettavissa.
Äänestäjät tulevat takuuvarmasti palkitsemaan heidät seuraavissa vaaleissa, mutta miten toimii puoluejohto? Tähän astisten kokemusten valossa heidät syrjäytetään johto- ja lautakuntapaikkojen jaossa. Näin hienosti toimii kunnallisdemokratia! Ei ihme, että nukkuvien puolue kasvattaa jatkuvasti suosiotaan. - Pia Elo
pysynyt myös kielteisellä kannallaan? Näilta valtuustoehdokkailta on näköjään aivan turha ennen vaaleja kysyä kantaa mihinkään asiaan, koska he eivät ole sanojensa mittaisia ihmisiä. Rehellisyys on politiikassa katoava ominaisuus eikä valehtelusta joudu mihinkään vastuuseen. Toisin kun täällä siviilielämässä politiikanteon ulkopuolella.
- selkärangasta
Pia Elo kirjoitti:

Olen kuullut äärimmäisen luotettavalta taholta, että eräässä viime syksyn kokouksessa Pia Elo on äänestänyt tyhjää kysyttäessä toriparkki-kantaa. Tämä tapahtui ennen vaaleja. Näin kuulemma Pia sai pedattua itselleen hyvän paikan valtuustosta. Tämä oli siis demareiden sisäpiirin kokous, mitään dokumenttia siitä ei netistä löydy...Että niin selkärankainen hänkin sitten on. Kai se niin on, että vallan himo sekoittaa fiksummankin pään.
- petti äänestäjät
selkärangasta kirjoitti:

sillä tänään radiossa kuullun mukaan hän puolueeseen liittyessään sitoutunut ryhmäkuriin eikä vaalikoneessa olleilla mieleipiteillä ole näin ollen mitään merkitystä.
- laitetaan
sanat suuhun ja jos et tykkää niin pihalle joudut...
Oota vain Virpa ja Piia kova kohtalo teille jos ette äänestä ryhmän mukana . Näinhän kävi Talvitien Heikillekin kun uskalsi äänestää toisin kuin muut.
Demareitten ei tarvi loikata puolueesta toiseen kun ne vaihtaa vain mielipidettä kuin alushousujaan. Tänään tätä mieltä ja huomenna jotain toista alkaa muistuttaa dementikkojen hommilta. Onneksi Hellstenin vaimo on osastohoitajana dementikkojen vanhainkodiss on Lehtisellekin paikka hommattu valmiiksi.- ymmärtänyt
että koko puolue muistuttaa jo ikänsäkin puolesta ukkokotia. Hyvä on tosiaan tällaista sakkia ohjailla mielensä mukaan, niinkuin puolueen pari nokkamiestä tekevät.
Puolueellakin pitäisi olla joku ikäraja jonka jälkeen ei kun eläkkeelle vaan. Kokoomus se on tähänkin asti tahdin määrännyt, joten kukaan ei huomaisi mitään vaikka Lehtinen kumppaneineen viettäisi rattoisia eläkepäiviä siellä Hellstenin vaimon hoivissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760