Sylkeminen, yök

kasvatettu

En tajua, miksi (nuorten poikien)pitää syljeskellä just bussipysäkillä. Vois edes sivummalle.

Ällöttää ne klöntit. eihän ne siihen jää, vaan syljet ja bakteerit kulkeutuu sitten kenkien ja kassien mukana kotiin.

Ja mikä ihmeen keuhkotauti saa ihmisen erittämään niin paljon sylkeä, et pitää räkiä koko ajan! Ja mistä tää ilmiö on levinnyt Suomeen- ulkomailta vai?

Ei yhtään miehekästäkään.

11

291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kotikasvatus

      Joudun aamulla vaihtamaan bussia torilla. Siellä räkä lentää, kun nuoriso odottaa bussi 61:n kyytiä sinne ammattikouluun :(

      Kotoa he ovat lähteneet, ja kouluun ovat menossa. Kummassakin ilmeisesti on tällaiseen käyttäytymiseen malli saatu.
      Huom. myös tytöt räkivät.

      Kenkien mukana ne bakteerit tosiaan kulkeutuvat kaikkialle. Kotiin tullessani luonnollisesti riisun kengät heti ovella, mutta tuolla ne saastuneet jalkineet ovat eteisen komerossa. Hyi.

      Myös housunlahkeisiin syljeskellään, sekä omiin että muiden. Ei tätä voi käsittää.

      Kai ne räkii kotonaankin lattialle

    • maalaisjunteilta

      joita turussa on enemmän kuin turkulaisia paikallisen lehden mukaan.Joten jos turkulaiset tuntuvat v-mäisiltä ulkopaikkakuntalaisten silmissä,kannattaa katsoa peiliin ennenkuin avaa suunsa idioottimaislta kommenteiltaan.Olisitte pysynyt vain kuin suutarit lestissään mistä olette tulleetkaan taikka muuttaneet kaikki lantsujen kokoomapaikalle Helsinkiin,niin kommeeta olisi ollut?

      • on niin, että

        ne räkijät ovat alkuperäisiä eikä mitään tuontitavaraa. Se on niin miehekästä kun koulun nurkalla poltetaan tupakkaa ja joka imaisun jälkeen klimpataan.
        Puropellon koululaiset hyviä malli-esimerkkejä ko asiasta. Bussipysäkillä kannattaa pysytellä siitä laumasta kaukana kun koko ajan lentää.
        Tupakalla käydään myös koulun pihalla olevan pienen rakennuksen takana, jossa myöskin nuijitaan heikompia ja pienempiä.
        Välituntivalvova opettaja seisoo yleensä aina selin siihen suuntaan, mutta kävelytien ihmiset näkevät sen hyvin.


      • ei merkitystä
        on niin, että kirjoitti:

        ne räkijät ovat alkuperäisiä eikä mitään tuontitavaraa. Se on niin miehekästä kun koulun nurkalla poltetaan tupakkaa ja joka imaisun jälkeen klimpataan.
        Puropellon koululaiset hyviä malli-esimerkkejä ko asiasta. Bussipysäkillä kannattaa pysytellä siitä laumasta kaukana kun koko ajan lentää.
        Tupakalla käydään myös koulun pihalla olevan pienen rakennuksen takana, jossa myöskin nuijitaan heikompia ja pienempiä.
        Välituntivalvova opettaja seisoo yleensä aina selin siihen suuntaan, mutta kävelytien ihmiset näkevät sen hyvin.

        Aivan sama, millä paikkakunnalla nämä räkijät ovat syntyneet. Tiedoksi.

        Kuka keksii, miten noita nuoria voisi opastaa ihmisten tavoille.
        Kehittävää keskustelua näille palstoille - kiitos.


      • ulosteet
        ei merkitystä kirjoitti:

        Aivan sama, millä paikkakunnalla nämä räkijät ovat syntyneet. Tiedoksi.

        Kuka keksii, miten noita nuoria voisi opastaa ihmisten tavoille.
        Kehittävää keskustelua näille palstoille - kiitos.

        Minä kerron "spotta ej på golvet" oli jo aikoinaan kaikissa kunnon julkisissa laitoksissa ja onkin parhaiten mieleen jäänyt lause, mutta kun on allergiaa ja astmaa ei voi kuin syljskellä eli muuten hukkuu omaan...


    • Rotta,...

      siitä,miksi sylkeminen on hurjasti lisääntynyt.Ettekö tiedä?Johtuu aineiden käyttäjistä.Kovat aineet lisäävät syljeneritystä ja toisilla piristävillä aineilla on suuta kuivattava vaikutus,joten vesipullot mukaan.Pakko sylkeä,jos sylki kerran koko ajan valuu.Pakko juoda vettä,jos kerran suu koko ajan kuivuu.

      • niinkuin vesi

        Jos voi niellä pullollisen - mitä tahansa ainetta, niin miksi ei sitä omaa sylkeä voi niellä?


    • sinulla on tai

      tulee paha astma on pakko sylkeä mutta siististi sivummalle.

      • yhdistelmänä outo

        Sä et nyt tiedä mistä puhutaan!

        Ei jokaisella ammattikoulua käyvällä nuorella tupakoitsijalla voi olla paha astma.

        Paha niillä kyllä on, mutta ei astma!

        Tervetuloa koulujen pihoille, torille klo 7-8 aamulla. Tästä tällä palstalla on keskustelua yritetty kehitellä.
        Säälin sinua.


    • ----------------------------

      Ne ovat niitä tupakkariippuvaisia. Niillä on usein vaivana krooninen keuhkoputken tulehdus, joka saa liman nousemaan. Sylkisivät edes jonnekin sivuun. Tupakointi on kuitenkin ihmisen oma ongelma, joista muiden ei pitäisi mitenkään joutua osallisiksi, ei edes niiden räkäklimppien muodossa.

      Minulla on keuhkokuumeen jäljiltä herkät ja limaa erittävät hengitystiet, minkä takia joudun valitettavasti räkimään usein julkisillakin paikoille. Olen kuitenkin kokenut erittäin helpoksi siirtyä aina sivuun jonnekin sivuun ojan penkalle räkäisemään. En siis myöskään voi ymmärtää, miksi näin ei voida tehdä. Ei se paljoa vaivaa vaadi.

    • jopa yleisesti

      sisätiloissa lattialle. Myös tytöt!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6926
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      103
      4628
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      47
      3908
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3304
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      665
      1958
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1308
    7. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      209
      1296
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      1279
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1273
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      48
      1240
    Aihe