veltto kike

Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit vaaliliittoon EU-vaaleissa
   
Tulevat europarlamenttivaalit saivat lauantaina uutta väriä, kun kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset ilmoittivat yllättäen yhdistävänsä voimansa. Vaaliliittoa on valmistelu julkisuudelta salassa.

Vaaliliitto on luonteeltaan tekninen. Kumpikin puolue asettaa vaaleihin kymmenen ehdokasta ja kumpikin käy myös oman erillisen kampanjansa.

Puheenjohtajat Päivi Räsänen ja Timo Soini uskovat vakaasti, että vaaliliitto saa läpi kaksi ehdokasta. Vaaliliitolla puolueet haastavat ennen muuta vihreät. Soini ilmoitti suoraan, että tavoitteena on saada vaaliliitolle yksi ääni enemmän kuin mitä vihreät saavat.

Ensimmäistä kertaa yhteyttä vaaliliittoasiassa pidettiin jo vuosi sitten. Puheenjohtajat ovat ahkeroineet asian kimpussa viime viikot. Aloitteentekijä ei puolueiden yhteisessä tiedotustilaisuudessa selvinnyt.

Niin Räsänen kuin Soinikin arvostelivat sitä, että vaalilain uudistus ei ole edennyt. Kumpikin harmitteli pienten puolueiden asemaa nykyisessä vaalijärjestelmässä. Räsäsen mukaan tekninen vaaliliitto oli tässä tilanteessa välttämätön.

Kristillisdemokraattien vaalibudjetti on 170 000 euroa. Perussuomalaiset käyttävät vaaleihin 80 000 euroa. Soini korosti, että killinkiäkään vaalikassaan ei tule ulkomailta.

Ensimmäiset ehdokkaat perussuomalaisille Perussuomalaisten puoluehallitus nimesi lauantaina viisi ensimmäistä ehdokasta. Ehdolle asettuvat kansanedustaja Pertti Virtanen Tampereelta, viihdetaiteilija Kike Elomaa Maskusta, puolueen varapuheenjohtaja Pirkko Mattila Muhokselta, filosofian tohtori Lauri Heikkilä Marttilasta ja kansanedustajan avustaja Vesa-Matti Saarakkala Kurikasta.

Enää perussuomalaisissa ei puhuta, että kansanedustaja ei lähtisi Brysseliin vaikka tulisikin valituksi. Virtanen ainakin vakuutti lähtevänsä.

Perussuomalaiset lähtevät vaaleihin totutun EU-kriittisellä linjalla. Puolue vastustaa etenkin sitä, että Irlannissa joudutaan äänestämään uudelleen tismalleen samasta Lissabonin sopimuksesta kuin aiemminkin.

Perussuomalaiset ovat Soinin kautta menneet mukaan irlantilaismiljonääri Declan Ganleyn johtamaan Libertas-ryhmään. Ryhmä pyrkii saamaan virallisen aseman parlamentissa.

Soini ei suostunut ennustamaan, mihin ryhmään perussuomalaisten mahdollinen edustaja menee, jos Libertas-ryhmää ei hyväksytä parlamenttiin.
079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

zzzunikko kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu