Kaupunginvaltuutettujen seminaarit Suomessa v2009.
Arvioin kevyesti nykytilannetta maassamme, jossa autoton kaupunki ja kestävä kehitys ovat muotisana. Samalla tututkin ns luottofirmat firmat irtisanovat ihmisiä ja kaupungit painivat asunnottomuuden kimpussa. Päihteet ja viina sairastuttavat ja ruuhkauttavat, kilpailutettavia terveyspalveluita ja sairaaloita. Vanhukset hajoavat käsiin.
Mihin se kullanarvoinen raha menee yllämainitun lisäksi? No se menee tietysti kaupunkien ja kuntien päivittäisiin remontteihin, teiden kunnossapitoon, ministerien palkkoihin, palkkioihin, optioihin, duunareiden palkkoihin, joukkoliikenteen ylläpitoon, kouluihin, lastenhoitoon, kasvatukseen, asumiseen, sosiaali ja terveyskuluihin, puolustusmenoihin ym ym.
Pelkästään Vuosaaren sataman avajaisiin upposi ennätykselliset 700.000 euroa. Se on suuri summa rahaa.
Nyt kunnanvaltuustokauden alussa järjestetään erilasia seminaareja ympäri Suomenmaan. Esimerkiksi Espoo sijoitti seminaariinsa pyöreät 20.000 euroa. Helsinki, hieman enemmän, veikkaan.
Muita seminaareja järjestäneitä kaupunkeja Suomessamme on 111. Kuntia saman verran(karkeasti)..
Niihin palaa paljon rahaa. Ei vaadi suurtakaan laskutaitoa ynnätä muutamia ”seminaari” summia, joista tulee reippaat puolimiljoonaa euroa. Jokainen kaupunki ja kunta, yhdessä tai erikseen, kokoontuvan tietysti milloin minkäkin asian takia. Tarvitaan kahvia, pullaa ja paperia. Mutta kaikki maksaa, jokainen matka, yöpyminen, lounas.
Kun meitä kunnanvaltuutettuja on yksistään Helsingissä 85. Koko maassamme meitä on edellisvuosia vähemmän, eli noin 10.000. Tällaisen rykmentin pyörittämiseen tarvitsisi uutta organisointia ja älyä. Olisiko mahdollisuuksia säästää edellä mainituista kuluista. Olisi aika uusiutua ja ottaa vastuuta asioista joista puhumme. eli meidän olisi annettava hyvä esimerkki kansalaisille, joita mekin olemme ja joita edustamme.
Vihje.
Osallistuisimmeko me seminaareihin mikäli joutuisimme maksamaan, kukin 100e? per seminaari.
Olisimmeko voineet kokoontua siellä missä kaikki muutkin, tärkeät asiat päätetään, kaupungissamme, kunnissamme. Eikö kestävä kehitys alkaisi meidän jokaisen aloitteesta säästää, jotta valtiomme voisi hyvin.
Tumppi Valokainen

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.