Ottakaa nyt ihan iisisti sen teidän neitsyyden/poikuuden kanssa. Ei sillä ole mitään kiirettä! Mitä helvetin väliä sillä nyt on, vaikka olisittekin vielä 25-vuotiaana tai jopa 30:kin neitsyt!? Se on ihan teidän jokaisen oma asia, mikä ei todellakaan kuulu kenellekkään muulle! Siitä ei hankkiuduta eroon, se ennemminkin menetetään. Menetetään kylläkin ihmiselle jota sinä rakastat. Mä en saakeli ymmärrä miksei tätä vaan enään opeteta nuorille! Kun nämäkin oman kaveriporukan ja saakelin median painostuksesta heittävät sen tosta noin vaan ihan kenelle tahansa, niin mitä näistä sit tulee? Muijista tulee halpoja horatsuja, jätkistä junttimaisia pelimiehiä, jotka näkee naisen pelkkänä tyydytysvälineenä. Rakastamisen tunne muuttuukin kokonaan himon tunteeksi, mikä vain kasvaa kun mitä enemmän noita innostuu harrastamaan ja se saa sut sitten vähitellen kokeilemaan mitä perverssimpiä juttuja ja pahimmillaan johtaa sut toisten raiskauksiin. Etkä välttämättä tule edes ikinä kokemaan siinä vaiheessa sitä todellista seksinautintoa, jos tosta noin vaan heittää sen ihan kenelle tahansa.
Nuoret hei!
Jätkä 23
253796
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Viisaita sanoja kirjoittelet. Kumpa sunlaisia jätkiä olis enemmän :)
missä sä olet ollu koko mun elämän???:)
...sanoa, kun olet jo saanu pillunreikää, mäki oon wowittanu 3 vuotta ja jos sä tuut valittaa foorumille miten vaikeaa sul on niin mä tuun lohduttaa sua ett kyllähän se siitä poika kyl säki nouset joskus 75 levuseks.
:) aika hyvä heitto
Paskat.
24vee, kohta 25 vuotias neitsyt poikanen tässä sen sanoo.
Mies en ainakaan koe olevani.
Neitsyydestä kannattaa päästä mahdollisimman nopeasti heti kun tilaisuuden saa.
Myöhemmällä iällä naiset eivät osaa suhtautua siihen että mies on kohtelias ja hyvätapainen haluamatta mitään vastineeksi, puhumattakaan siitä kuinka hemmetin vaikeaa olisi löytää nainen jonka kanssa pääsisi seksiä harrastamaan vaikka kuinka tekisi mieli.
Nuoret miehet, naikaa heti kun tulee tilaisuus niin teistä ei tule "ystävien" ja muiden miesten kynnysmattoja kun muut pääsevät pukille ja te jäätte ilman.
Nykymaailman menoon kuuluu vapaa seksi seurauksista välittämättä. Ei kannata olla hölmö ja "odottaa" jotain erityistä. Pian huomaattekin muiden saavan naiset ja itse tilailette vain lisää lonkeroita.
"Myöhemmällä iällä naiset eivät osaa suhtautua siihen että mies on kohtelias ja hyvätapainen haluamatta mitään vastineeksi, puhumattakaan siitä kuinka hemmetin vaikeaa olisi löytää nainen jonka kanssa pääsisi seksiä harrastamaan vaikka kuinka tekisi mieli."
Heh, millaisistakohan naisista onkaan tuolloin kyse, jos ei noihin sit suhtaudu myönteisesti? Monet kunnolliset normaalit, kypsät, terveen itsetunnon omaavat selkärankaiset naiset mitä itse taas olen tavannut, ovat taas ihan toisella kannalla. Haluavat suhteelta paljon muutakin. Sanonpa vielä kerran että irtosuhteita kun vain harrastat, on sinun vaikeampi enään kiintyä keneenkään, lopulta sulla ei niitä enään pakosti ole ja tässä vielä lainaukseni yhdestä viestistä: "Itsensä tunteva, terveen itsetunnon omaava aikuinen tarvitsee tunnesiteitä joita muodostuu, kun menee naimisiin, saa lapsia, pitää suhteita sukulaisiin yllä. Ne jotka väittävät muuta ovat omille ongelmilleen sokeita eivätkä voi myöntää olevansa yksinkertaisesti yksinäisiä. Jopa sen ison "opiskelija"joukon keskellä jossa vapaamielisesti harrastetaan irtosuhteita." Mun mielestä nyt muutenkin ihan pelkkä seksi(ilman tunteita) kuulostaa jo aika helvetin yksitoikkoiselta.
"Nykymaailman menoon kuuluu vapaa seksi seurauksista välittämättä."
Et kai luule että tämä on nyt mukamas joku uusi nykyajan juttu? Onhan näitä harrastajia aina ollut, varsinkin ihmisen alkuaikoina, jolloin olikin vain irtosuhteita, kunnes ihminen kehittyi älyllisesti hieman enemmän. Alkoi ajattelemaan asioita hieman syvällisemmin. Ainiin! Eihän kaltaisesi älykkö halua tuhlata aikaansa tämmöisten juuri näiden pikkuseikkojen ajatteluun, koska on niin ihgua bilettää. Mitäs sitten kun se nainen antaakin sulle jonkun taudin tai onkin mielenvikainen psykopaatti, joka tappaakin sut tai puraisee kyrvän sulta irti? Näitäkin tapauksia on sattunut! Sitten huomaatkin että joudut heittämään hyvästit rakkaalle seksiharrastuksellesi :) Onpa vitun siistiä siinä vaiheessa
Ei kannata jaada kenenkaan odottamaan. Odottaa voi vaan vaikka koko ikansa. Tautie voi kantaa kuka vaan ja siksi kondimi on ehdoton. Ei se vaimo kavele syliin kun ikaa tulee just tietyn verran ja lapset pukkaa itestaan. Ei vaimo ja lapset tuo mitaan ikuista onnea. Ihmisen onnellisuus on ihan kiinni omasta itsestaan. Ei sita muut voi antaa. Kannattaa menna ja kokea jos vaan voi.
Taytta potaskaa. Mene ja koe tai jaat ilman. Turhaan kuuntelet odota viela juttuja.
mun mahdollisuudet on joko et mä menen ja saisin joltain hutsulta, huoralta taikka jakorasialta tai sitten mä tulen jäämään ilman? :D xD
Ja samat sanat sullekkin :D Oletteko te noin yksinkertaisia? Mulle ihan sama vaikka joutuisinkin odottamaan vielä vaikka 5 vuotta.
Minulle kävi niin harvinaisesti, että menetin poikuuteni tosiaan vasta 30-vuotiaana enkä kyllä sanoisi kellekään, että ihan sama vaikka kesti niin kauan tai että hyvää kannatti odottaa. Vaikka menetin sen naiselle jota tosiaan saatan sanoa rakastaneeni ja vaikka kokemus sinänsä oli miellyttävä. Mutta mitään muuta hohtoa asiassa ei sitten ollutkaan. Nuorempana olisi ollut. Tiesin jo jonkin aikaa etukäteen, milloin se tulee tapahtumaan, mutta minkäänlaista odotuksen iloa en tuntenut. Ja jälkeenpäin tuntui vain siltä, että tulipahan tämäkin nyt tehtyä ja yksi tilastollinen puute korjattua. Jos sanot jollekulle, että neitsyyden/poikuuden menetystä voi aivan hyvin odottaa 30-40-vuotiaaksi asti, se on sama kuin sanoisit lapselle, että ei se mitään, vaikka joulupukki ei nyt toisi lahjoja - kyllä niitä joskus kymmenen vuoden päästä tulee. Niinkuin sillä sitten enää olisi väliä. Kaikille asioille on oma aikansa ja seksikokemusten hankkimiselle (ainakin niiden aloittamiselle) se aika on viimeistään 20-25-vuotiaana.
"Kaikille asioille on oma aikansa ja seksikokemusten hankkimiselle (ainakin niiden aloittamiselle) se aika on viimeistään 20-25-vuotiaana."
Aloittamiselle aika on se ja se! Jaa, enpä nyt tiiä... Jotenkin tuntuu hirmu teinimäiseltä olettaa että nyt näin ja näin pian pitäisi jo olla menetetty se, ihan niinkuin muutenkin ihmetellä/naureskella, jos joku ei olekkaan vielä menettänyt 20-25 vuotiaana. Ja eiköhän ne seksikokemukset tule sitten ihan siinä suhteessa useastikkin. Ja ei ne yhdenillan jututkaan ole edes välttämättä mitään kokemisen arvoisia aina. Osa voikin olla semmoista hetken hauskaa, mut sit jälkeenpäin saattaakin tulla semmoinen tunne ettei olisi pitänytkään tehdä tätä. Saattaa vielä pahimmillaan joutua siitä tietynasteiseen shokkitilaan. Olen kuullut ihan monienkin katuvan, kun ovat menettäneet sen yhden illan panoissa. Jos haluat valita seurustelusuhteita elämääsi, niin silloin on suositeltavaa menettää se ihmiselle jota rakastaa, koska silloin taas jos menetätkin sen yhden yön hoidolle, niin silloin sinusta suurella todennäköisyydellä tuleekin vain panomies. Jompi kumpi kannattaa valita!
En ymmärrä miksi naiset arvostavat miehiä jotka ovat neitsyitä. mun mielestä se alkaa olla jo huolestuttavaa jos ei oo 30-vuotiaana vielä saanu keneltäkään naiselta. oikeasti.
Huolestuttavaa vai jos 30-vuotiaana vielä saanut? Miten niin? Perustele...
Ja miksi naiset arvostavatkaan miestä, joka on neitsyt? No yksi syyhän on tietty se että suurella todennäköisyydellä sellainen ei petä, koska sellaiselle seksi ei ole mitään pelkkää yksitoikkoista robottimaista jyystämistä.
Minä en neitsyt miehiä korokkeelle nosta, mutta en kyllä heitä yhtään moitikkaan. Jos pitäisi valita kokemattoman ja itseään täynnä olevan panomiehen välillä, niin ehdottomasti se olisi tuo kokematon.
Mielestäni on paljon mukavampaa olla kokemattomamman kanssa kuin sen "maailman valloittajan" joka helposti luokittelee panonsa.
Yhtä hyvin voisi kysyä miksi niin monet miehet arvostaa neitsyt naisia?
Jos päädyn tilanteeseen, että oon seksiä harrastamassa tämä tyyppi on luultavasti muutenkin sen verran tärkeä mulle, että tollaset jutut ei oo mielessä. Neitsyt tai ei sähläämiseks, se varmaan muutekin menee, kun oon ite kuitenkin aika kokematon. En missään nimessä just siks suostu harrastaan seksiä kenentahansa panomiehen kanssa, koska en halua, että koko kaupunkin tietää. Oon myös siinä samaa mieltä, että seksi ilman rakkautta ei tunnu edes hyvältä. :/
mä en harrastais seksiä neitsytmiehen kanssa.
..ihan vaan siitä syystä että kerran näin tein ja se meni sähläämiseksi kun jätkä ei tiennyt yhtään mitä tehdä.
lisäksi mä vaan jotenkin koen sen hiukan oudoksi jos jätkä on vielä joskus 16-vuotiaana neitsyt..
eikä nyt vedellä mitään palkokasveja nenään, mun mielipidehän tämä on.
Kylla tulee mieleen etta jotain vikaahan jatkassa on jos se on 30 v neitsyt. Vaikkei tietysti oliskaan, mutta ylla sita miettii, etta miksi?
No tottakai taitojen pitääkin siinä vaiheessa olla täysin kohdallaan, jos on vaan panosuhteissa. Mut tiedätkö sinä kuule, sitten taas kun puhutaan rakastavaisten seksistä, mikä sitten tapahtuukin vain parisuhteessa, missä kummatkin jo RAKASTAVAT toisiaan, liittyy kuule seksiin siinä vaiheessa jo vähän muutakin kuin se pelkkä yhdyntä.
"lisäksi mä vaan jotenkin koen sen hiukan oudoksi jos jätkä on vielä joskus 16-vuotiaana neitsyt.."
Ai, ja kukas on sulle sanonut että tietyssä iässä pitää jo neitsyys olla pois tai muuten? Miksi..? Maineen takiako? Vaiko siksi että jätkä muuttuu mukamas ihmisarvoltaan vielä korkeammaksi? :D Meneppäs sinäkin nyt vielä himaan kasvamaan... :D
olen sitä mieltä että kannattaa antaa neitsyys sellaiselle jota rakastaa tai joutuu kärsimään paljon. itse menetin neitsyyteni 14-vuotiaana ja nyt kaduttaa ja nolottaa että olin niin typerä lapsena. nyt olen löytänyt aivan ihanan poikaystävän, ja haluaisin todella olla vain hänen. haluan neitsyyteni takaisin jotta voisin antaa sen hänelle. neitsyydessä ei ole mitään noloa. pitäkää siitä kiinni ja olkaa ylpeitä siitä jos se on vielä tallella. odottakaa sitä oikeaa, koska rakastelu on 1000 kertaa ihanampaa kuin pelkkä seksi. :)
No tähän on se yksi syy ainakin, että joku haluaa löytää sen oikean jota ei luultavasti edes ole olemassa ja on turhaa odottamista, mutta ei halua kohan jonku vaan kanssakaan olla ja kun koskaan sitä oikeaa löydy tulos on mitä on. Niinkuin tuntuu että jotkut vaihtaa partneria alvariinsa ja vielä heti kun vanha suhde on päättynyt jo uuden kanssa ollan rakastuneita muutaman viikon päästä vanhan suhteen päätyttyä ja katsokaas tämä ei ole kaikkien persoonalle sovinnaista. Omaan ajatusmaailmaan tällainen ei todellakaan edes sovi että käydään kokemassa kokemuksia ennen kuin vakiinnutaan ja tiedätte miten sitten käy. Ja joistakin katsos naiset eivät ole ollenkaan kiinnostuneita ja tästä syystä neitsyys voi olla tallella ja seurustelu suhteetkin voivat olla luvussa 0. Eihän siinä mitään jos näin on sehän on kai sitä luontoa. Mutta sitten ihmisellä pitäisi olla sellainen mahdolisuus saada omat mietinnät kuriin, jotta voisi elää sitten ilman rakasta ja hyväksyä vain kohtalonsa, koska tietää ettei mitään toivoa ole. Jo huonolla itsetunnolla tosiaan varustetulla ei voi olla mahdollisuuksia jos naiset tiuskii ja antaa selviä merkkejä ettei tosiaankaan voisi vähempää kiinnostaa. Ei se ainakaan itsetuntoa kohota.
öö no kait pointti oli jos ymmärsin, että... siksi kaikelle omat aikansa kuitenkin jossain määrin koska tottakai sitä peilaa omaa elämäänsä jossain määrin muiden elämään en tarkoita, että muiden mukaan pitäisi elää, mutta jos 30 ajattelee, että muilla on jo omat perheet kaikilla ja itse ei ole koskaan harrastanut seksiä niin kai siinä nyt ajattelee että ei ole mennyt ajallaan nämä asiat omassa elämäss. Se on helpoiten juuri hyvä käsittää tollein jollain muulla jutulla tuo pointti eli menet kaupasta ostamaan virustorjunnan joka on vuosimallia vaikka 2007 niin joo o sillähän sinä jotain teetkin kyllähän se varmaan hieman koneeseen helpottaa mutta ei se koneen kaikkia pöpöjä räjäytä. Olen kuitenkin samoilla linjoilla että kaiketi asioilla on sikäli omat aikansa täyttyä jotta ihminen kasvaa normaalisti, ettei tule minkäänlaisia vaurioita. Kun on neitsyt 20 vuotiaana, kuten itse, ei se haittaa sillä tärkeintä on asioiden tekeminen yhdessä ja oleminen oman rakkaan kanssa. Ei sillä neitsyyden menettämisellä kiire ole, mutta toiseaalta asioilla on tietyt aikansa kait ja seuraukset voivat aiheuttaa sisäisiä vaurioita. Itselläni ei ole ollut koskaan seurustelu suhdettakaan, ja omasta mielestäni tämä on tehnyt jo pahoja henkisiä vaurioita itseeni, koska rakastamisen kaipuu on suuri ja sen näkee jo nykyisin varmaan päältä päin ettei kaikki ole hyvin eli naiset eivät todellakaan ole kiinnostuneita, eivät toisinaan koskaan ole olleet ja muutenkin omaan huonon itsetunnon, koska olen ujo. Henkiset vaurioit ovat itselläni mielestäni sellasia, että entisestäänkin ujona en uskalla mennä juttelemaan naiselle josta olen kiinnostunut, mutta monien vuosien jälkeen se varmasti näkyy kaikessa kehon kielessä ja se voi olla hyvin paha juttu ensivaikutelmalle. Mutta siihen neitsyys asiaan,mieti sitten kun sen menetät ja tuleekiin se tunne että mistä olet tosiaan jäänyt paitsi ja tosiaan se alkaa jo tuntua siltä tässä iässä että se on jotain menetettyjen asioiden korjaamista vaikka olenkin "vasta" 20. Ja on se ihan eri tunne varmasti eka kerta 18 vuotiaana kuin 30 vuotiaana. 18 se on jotain vielä jännittävää, jonka ajattelee että tämä on normaalia, että tämä tapahtuu, 30 vuotiaana voi tuntua siltä juuri, että no tuli tosiaan tehtyä ja varmasti tunne on niin laimea koska se vaan on menetettyjen asioiden paikkaamista ja ei se innostus ole kai 30 vuotiaalla aivan sama enää. Sitä vaan miettii, että kavereilla rupee perheitä jo olemaan ja itse ei ole edes koskaan seurustellut niin onhan se aika hassua. Ja kuitenkin tietää ettei muutosta varmaankaan koskaan edes tule. NOniin tulipas taas hyvää sekoilua toivottavasti saa jotain selkoa ja toivottavasti ymmärsin sen pointin oikein
Heh, ja kyllä huomaa että kyseessä on joko provo tai sitten todella: teinitytteli:"..ihan vaan siitä syystä että kerran näin tein ja se meni sähläämiseksi kun jätkä ei tiennyt yhtään mitä tehdä." Jaa, no kato, sitten kun säkin olet tälläinen kokeneempi nainen, niin SÄ ITSE tiedät mitä tehdä, etkä makaa lahnana ja odota että mies hoitaa vaan hommat.
Mun mielestä seksi ei kuulu ton ikäsille lapsille ollenkaan, koska te ette osaa ajatella seksiä muuna kun yhdyntänä, tuskin tajuatte vastuuta lapsista ja taudeista, ehkäisy "unohtuu" harvinaisen usein, ette osaa ajatella huomista pitemmälle ja omaatte juurikin tuollaisia "kuka on milloinkin omituinen" mielipiteitä, mikä kuuluu nuoruuteen, mutta seksin kohdalla johtaa ikävä kyllä painostamiseen, vääriin syihin suostua ja panoihin, jotka eivät tyydytä ketään.
Todennäköisesti sinäkin pilasit taitamattomuudellasi sen pojan kokemuksen ja kun ette ole missään suhteessa eikä välillänne ole todellista välittämistä, vielä syytät häntä taitamattomuudesta, vaikka puolethan siitä on sinun omaa syytäsi.
Et siis osaa ottaa vastuuta, mikä kuuluu myös yhden illan suhteissa jakaa puoliksi.
Mä koen sen todella outona että liian monet harrrastaa seksiä ja liian nuorina, että kun kaikilla mitttapuilla alle 16-vuotias on täysi lapsi, ettei haluta tajuta sitä. Kun kuitenkin seksin, ainakin sen yhdynnän, voisi säästää siihen, kun oikeasti on jo edes vanhempi teini-ikäinen, ja osaa ottaa toisenkin huomioon.
Älä nyt vedä sinäkään herneitä nenään, mutta sitten se on juuri tälläistä, kun lapset rupeaa leikkimään aikuisten leikkejä.
Ei siitä teini-iästä mullakaan ihan niin kauaa ole, etten muistas mitä se oli... Ja nykyään nuoret leikkivät vanhempaa aijemmin, kuitenkin jääden lapsellisimmaksi: kun aikuiseksi ei kasvatakaan alapään vaan ylpään kautta, eikä uusinkaan beverly hills kerro ihmissuhteista ihan koko totuutta...
Mutta siinä olet oikeassa, että jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä, toki sinullakin. Ja se on hyvä, ettet harrasta seksiä sellaisten kanssa, ketä et halua :)
''lisäksi mä vaan jotenkin koen sen hiukan oudoksi jos jätkä on vielä joskus 16-vuotiaana neitsyt..''
En tiedä miks oot tota mieltä. Mut ainakin mun edellinen poikaystävä oli just täyttäny 16-vuotta. ja oli neitsyt. Ja meillä ei todellakaan menny sähläämiseks. Jos vertaa mun edellisiin jätkiin ni ne ei oo osannu paskan vertaa tyydyttää mua, koska niil on ollu pillu etusijalla. Mut tää kenen kans mä nyt edellisen kerran olin, ni se osas tyydyttää mut, ja myöskin ajatteli mua. Mun mielestä siin ei oo mitään outoo jos jätkä on vaikka 20veenä neitsyt. sentään sillon luulis sen osaavan arvostaa naista naisena, eikä seksivälineenä.
Ei se nyt ihan noinkaan mene. Rakkaus on yliarvostettua. Minä odotin sitä "tosi rakkautta" ja joka kerta sain turpiini - tytöt vain leikkivät tunteillani ja käyttivät minua hyväkseen kun tiesivät että olen sellainen nynny ja munaton joka ei uskalla seksiä vaatia. En myöskään uskaltautunut toteuttamaan fantasioitani ryhmäseksistä kahden tytön kanssa, mikä kaivelee yhä. Poikuus meni 31-vuotiaana naisen kanssa joka oli minulle pelkkä pano mutta joka itse asiassa oli varsin hyvä ja reilu ihminen ja josta olisi tullut hyvä tyttöystäväkin jos olisin sillä hetkellä osannut häntä arvostaa. Hyvää seksiä en ole juurikaan kokenut, en edes nyt kun minulla on paljon nuorempi tyttöystävä joka todella rakastaa minua. Olen jo nelikymppinen ja minua masentaa yhä seksitön nuoruuteni. Tässä iässä miehen pitäisi jo olla isä mutta juuri elämättä jääneen nuoruuden vuoksi en tiedä tulisiko minusta enää hyvää isää.
Kyllä siitä neitsyydestä/poikuudesta kannattaa hankkiutua eroon eikä siihen mitään tosirakkautta tarvita, ainoastaan hyväsydäminen ja reilun oloinen haluttua sukupuolta edustava henkilö. Muistakaa kuitenkin että yhden yön panokin on ihminen jota tulee kohdella ihmisenä.