Kirjoitit siellä näin:
"Vs:HKI tapaamisen etikettiä 4 päivää, 8 tuntia sitten
Laitan tähän jatkoksi tapaamisen etiketin määrittelyyn johtaneita syitä S24:n kommenttien perusteella Oulun tapaamisesta, koska s24:ältä voi viesti kuin viesti yhtäkkiä poistua. Täytyy muistaa, että kaikkien muiden kuin tämän yhden kommentit Oulun tapaamisesta ovat olleet positiivisia:
Onko tuo Jeesustaulu Kirjoittanut: esteenä 3.2.2009 klo 12.49
mennä Hakomajaan? Minulla se käytännössä on, koska se kuitenkin viittaa jonkinlaiseen uskonnollisuuteen.
Asiaan.
Kokouksessa oli hyvinkin runsaasti esillä ihmisen suhde Jumalaan. Jopa niin tarpeettoman paljon että esitelmän pitäjän paikalle ilmestyi varsinainen Jumala-expertti, joka toisteli kuluneita vl-fraaseja ja esitti ne hyvinkin kielteisessä valossa. Hän oli jostain omaksunut varsin selkeän opin Jumalan totuuksista (jota ei, kumma kyllä, kukaan ateistinen ryhtynyt kritisoimaan.) Ateistit olivat hiljaa. Esitelmöitsijän vastapuolella oli myös toisinajattelevia, vl-myönteisiä henkilöitä jotka olivat myös jatkuvasti äänessä. Kuulimme siis ihan oikeaa keskustelua uskonasioista, mutta rakentavaa se ei ollut.
Omakohtaiset kertomukset vl-uskonnon tuomista harmeista ja miksei iloistakin jäivät lähes tyystin kuulematta. Ilmassa oli jotensakin "omavanhurskauden" tuntua, jota yritettiin pakkosyöttää tämän (ihmislähtöisen) Jumalan totuuden nimissä. No, kukin otti sen tavallaan, mutta jos sinne mentiin omia kokemuksia vaihtamaan, niin tuo esitelmä ei kuulunut sinne.
Tilaisuus olisi kaivannut ulkopulisen vetäjän.
Kysyt mihin ratkaisuun päädyimme? Missä asiassa? En usko pyrkimyksenä olleen ratkaisujen teko, vaan pikemminkin kokemuksien vaihtaminen ja jonkinlainen alkukokous tämän asian tiimoilta. Jotkut varmaan tapaavat samoissa merkeissä uudelleen.
siunausta
harmillista! Kirjoittanut: x-vl 3.2.2009 klo 14.51
Toki minäkin olisin halunnut, että tapaaminen olisi ollut osin toisenlainen.
Siunausta Sinullekin!
x-vl
Kaikkia ei voi miellyttää Kirjoittanut: admata 3.2.2009 klo 16.02
>> Onko tuo Jeesustaulu
esteenä 3.2.2009 klo 13.49
mennä Hakomajaan? Minulla se käytännössä on, koska se kuitenkin viittaa jonkinlaiseen uskonnollisuuteen. > Esitelmöitsijän vastapuolella oli myös toisinajattelevia, vl-myönteisiä henkilöitä jotka olivat myös jatkuvasti äänessä. > Kuulimme siis ihan oikeaa keskustelua uskonasioista, mutta rakentavaa se ei ollut. > Omakohtaiset kertomukset vl-uskonnon tuomista harmeista ja miksei iloistakin jäivät lähes tyystin kuulematta. > toisteli kuluneita vl-fraaseja ja esitti ne hyvinkin kielteisessä valossa.
Noinko se menikin, mulla kun kuitenkin jäi pääasiassa mieleen se tauluesitys ja siitä aiheutunut jutustelu.
>>
Hänen puheaika oli tosiaan ylipitkä - eli sitä puheenjohtajaa olisi kaivattu. Silti hänellä oli täysi oikeus olla siellä ja esittää omia näkemyksiään, kuten kaikilla.
>>
No...kuka milläkin perusteella on tullut paikalle, mutta mollaaminen netissä ei kuulu harrastuksiini, ainakaan ei ole kuulunut tähän asti. Täällä ei ole kukaan sanonut yhtään mitään tuosta tapaamisesta, joten aloitin omalla puheenvuorolla. Toki siellä oli ihan kivaakin, omalla tavallaan.
Totuuksista: Tuossa aiemmin joku jo kyseli onko tämä kertomani totta. Se on totta minun kokemanani, ei kenties kenenkään muun. Sinulla admata on varmaan oma totuutesi. Näillä eväillä mennään eteenpäin.
Siunauksen toivottamisen voit katsoa vitsiksi, mutta sitä tällä palstalla toivottelee monet muutkin >vääräuskoiset>
Kaikki uskonto ei ole kuin punainen vaate minulle, sensijaan sinun kriittinen lestadiolaispalstasi ihmetyttää...mutta ehkä en ole sitten vain tutustunut siihen riittävästi. > Totuuksista: Tuossa aiemmin joku jo kyseli onko tämä kertomani totta. Se on totta minun kokemanani, ei kenties kenenkään muun. >
Tutustu ihmeessä ja kerro miten sivuston voisi rakentaa paremmin. Oikaise ja korjaa jos korjattavaa löydät. Siihen on rakennettu hyvät kanavat Hakomajassa itsessään. Mutta jos jo tutustuminen tökkää Jeesusta esittävään tauluun, niin ainakin suurin osa ymmärtänee, että sellaista ei voi ottaa kovin vakavasti. Todellinen syy asenteeseen löytynee ihan muualta...
>> Totuuksista: Tuossa aiemmin joku jo kyseli onko tämä kertomani totta. Se on totta minun kokemanani, ei kenties kenenkään muun. >"ex-vl:t"

Vastaukset 22
Vanhimmat
josta on puhe.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000041416985
Nyt viestistäsi välittyi voimakas suuttumuksesi, mutta muuten oli tosi sekavaa.
Kun olet rauhoittunut, kirjoita lyhyt selvästi asian esittävä referaatti. Kiitos
Admata väittää minun viestiäni toisen kirjoittamaksi, koska saa siten tuon toisen näkymään oudossa valossa. Eikä vain tuon toisen, vaan ihmisjoukon, "vl-positiiviset" kuten hän muistaakseni sanoo.
Hän siis käyttää minun häntä paheksuvaa viestiäni aseena muita ihmisiä vastaan, joilla ei ole tuon viestini kanssa mitään tekemistä.
Voiko enää kierompaa hattutemppua keksiä!
Kaiken lisäksi taidat olla oikeassa!
Kysymys voi olla pelkästä väärinkäsityksestäkin.
Ja vakaasti uskon niin.
Minua häiritsee tällainen "sotatila"-mentaliteetti, keskusteluissa.
Miksi kiihtymys saa niin helposti meissä vallan?
Ehkä kannattaa mennä admatan palstalle kyselemään tuota asianomaiselta itseltään. Aika raadollista puida siellä/ja täällä ulkopuolisesta, jolla ei ole varsinaiseen asiaan arpaa eikä osaa. Jätä nyt tuo oheinen kirjoittaja rauhaan, eläkä häneltä kysele "sotatilasta", hän vain kertoi Totuuden.
Hänhän saattaa ajatella, että syytät häntä sotaisuudesta, mitä ilmeisemmin vihjailetkin.
on vaan saanut niin ison sädekehän pään päälle, että kaikki vl-vihaajat kumartavat ja palvovat häntä kuin suurtakin sankaria.
Teetkö tuosta "vl-vihaaja" termistä,
kymmenkohtaisen viiltävän analyysin?
Kiinnostaa kovasti.
Toiset nimimerkit? vakuuttelee hänen rehellisyyttään. vaikka kukaan ei voi mennä takuuseen toisen puolesta tässäkään asiassa.
kertoo kaiken oleellisen.
vain nostaa itseään tässä kaiken yläpuolelle.
Nyt hän antaa kuvan, että olisi "voittanut" tuon keskustelun, ja että ikäänkuin VAIN YKSI ainoa kokoukseen osallistunut olisi kritisoinut tapahtumia.
Eikä paikalla kritisoinut kokousta kukaan.
Yksi oli sellainen vl-ihminen, joka oli kriittinen vl-toimintaa kohtaan, ollut kuulemma lapsesta asti (oli osallistujien ikähaitarin yläpäästä) mutta yritti ymmärtää vl-liikettä ja kehui sen muuttunutta katsantokantaa niihin asioihin, joista meitä aikanaan erotettiin. Siis sanoi, ettei enää sellaisesta eroteta.--Se siitä "muuttumattomasta opista";(
Sitten yksi, ilmeisesti sinä, aloittaja, olit ihan hiljaa koko ajan, ei sanaakaan. Sinulla olisi ollut tilaisuus puhua suusi puhtaaksi, mutta etpä puhunut.
Sitten oli pari muuta, jotka olivat vielä vl-ihmisten kirjoissa mutta olivat avoimen kriittisiä ja harkitsivat poistumista joukoista.
Loput meistä joko pois potkittuja tai sitten ihan itse pois lähteneitä, kuka mistäkin syystä. Niitä syitä kerroimme avoimesti siellä.
Mistä nyt kenkä puristaa, avaaja? Miksi et purkanut puristustasi siellä kokouksessa?
Ketjun avaaja ei ollut paikalla ollenkaan. Sehän on käynyt jo selväksi näissä keskusteluissa.
Anonymiteetti katoaa pian tällä tavalla. UUT:n järjestämissä kokouksissa on tärkeää: Ihmisen pitää voida osallistua nimettömänä niihin.
Kerroin siinä selvästi ja vartavasten, ETTEN OLE TUO OULUN KOKOUKSESSA OLLUT.
Etkö osaa lukea, vai vääristeletkö sinäkin tahallasi? Jos vääristelet tahallasi, ihmettelen kyllä _erittäin syvästi_.
...Anonyymillä nimimerkeillä, niin on mahdotonta erottaa kuka on sanonut mitäkin ja helppo myös kiistää sanoneensa mitään.
Minulla ei ole mitään lisättävää loppukanettiin kyseisestä keskustelusta:
Jokainen päätelköön itse...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000041442814
Hakomajassa olevat lainaukset ovat kaikki suoraa CopyPastea keskustelusta, johon esitetään myös linkki mistä jokainen pääsee halutessaan tarkistamaan koko keskustelun.
Valitse jatkossa itsellesi yksi ja sama nimimerkki jolla kirjoittelet ja ota siten edes hitunen vastuuta kirjoituksistasi! Näin pystyt itse välttämään sen, ettei sinun ja toisten kirjoitukset mene sekaisin. Jos olen sekoittanut kaksi vaihtuvalla nimimerkillä kirjoittelevaa puskalaukojaa toisiinsa, niin eiköhän sen tässä tapauksessa suurin osa asiallisen keskustelun ystävistä ymmärrä;)
Tuon kritiikin esittämisen tyyli on jokatapauksessa osaltaan johtanut siihen, että Ex-vl tapaamisia on pakko jatkossa määritellä. Sillä ehkäistään jatkossa kaltaistesi pettyminen tilaisuuksiin. Eli jatkossa otamme opiksemme esitetystä kritiikistä. Eikö se olekaan hyvä asia?
Että kaksi kirjoittajaa meni sinulla sekaisin.
Minä, paikalla ollut, en ole syyttänyt naljailusta. Ja en väheksy kenenkään omakohtaisia koettelemuksia vl-uskon kanssa.
Täällä on kaikki ihan sekaisin - olkoon koko juttu, eihän tämä maailmanlopun asia ole.
...Anonyymillä nimimerkeillä, niin on mahdotonta erottaa kuka on sanonut mitäkin ja helppo myös kiistää sanoneensa mitään.
Törkeintä on hyödyntää tuo erehtymisen mahdollisuus omiin tarkoitusperiinsä.
Eikö sinulla lapsi raukka ole mitään muuta puuhaa, kuin jauhaa paskaa tuosta.
että Ex-vl tapaamisia on pakko jatkossa määritellä.
määrittelysi johtanee siihen, että olet siellä yksin. eipä siinä suurta eroa silti ole nykyiseen vallitsevaan tilanteeseen nähden.
mitäpä se mulle kuuluu, mutta kun törmään teihin muutamiin hukassa oleviin, rauhattomiin palstojen kiertolaisiin, niin kunhan kommentoin.
>> Että kaksi kirjoittajaa meni sinulla sekaisin.
Minä, paikalla ollut, en ole syyttänyt naljailusta. Ja en väheksy kenenkään omakohtaisia koettelemuksia vl-uskon kanssa.
---Voin tuon hyvin myöntää*
Mitä sä itseasiasa myönnit? :)
---Täällä S24:llä on tosiaan kaikki melkoisen sekaisin.
Ei, kyllä se "sekaannus" (vastuuton) oli ja tuli yksin omaan sinun ja sen palstasi takia. Elä silti ikinä myönnä!
---Kannattaa rekisteröidä nimimerkki, jos aikoo täällä kirjoitella;)***
Sinä vähät välitit ja noteerasit sitä puolta. Röyhkeästi otit täältä rekkaamattomia juttuja, ja kirjoitit ne totena, lähteeksi sinulle riitti se, että se oli puskajussin aikaansaannos ja joka kävi ajatusmalliisi. Olisiko niin että SINUN kannattaa ottaa vain rekatut nikit todesta - jos niitäkään. Tämähän on ihan oma palstansa.
Onko tämä palsta sinun tietolähde, jota toisaalta käyt moittimassa kuinka huono lähde se on?
---Muutoin rauhattomat ja pahaa oloaan tällä palstalla purkavat vl:t iskevät välittömästi sotkemaan keskustelua provoilullaan.***
Ja jatkat samalla linjalla, et muista (toteuta) edes itse hetki sitten kirjoittamaasi lausetta, ikään kuin sinä olisit jo sefu ja tietäisit puskajusseista kaiken, eritoten uskonnollisen taustan.
----"EDIT: Otin viimeisimmän lainauksen ja loppukanettini kokonaisuudesta pois, ----
Vähänkin järkeä omistava ihminen olisi poistanut kaikki kohdat, jossa viitteenä olisi ollut puskajussi, tai edes viitteen viite voisi johtaa harhaan.
---koska vaikuttaa siltä että erehdyin luulemaan kahta tai useampaa vaihtuvalla anonyymilla nimimerkillä samaan ketjuun vastailevaa yhdeksi ja samaksi.****
Miten herra varmistui loppujen aitoudesta?
---, jotka eivät mitä suurimmalla todennäköisyydellä olleet edes paikalla.***
Pinnistä vaan kovasti ja sano: "joiden ei olisi toivonut olleen paikalla"
Herra armahda !!!, ostaisiko tuolta tyypiltä käytetyn auton? Hänen opetuslapsensa tekisivät hänestä kilpailevan palstan sefun.
uut:n kokouksissa olet johtajana? Vai olisiko näin: Olet uut:n nimissä järjestetyissä hakomajan tapaamisissa järjestäjänä?
Nyt siis pikku hiljaa totuutta esiin näistä "miiteiksi" kutsutuissta salaseuran omaisista kokouksista! Muuten pitää miettiä kannattaako kenenkään ulkopuolisen edes osallistua noihin.
salaseura...vai mikä lie?
Ensinnäkin, täällä on sääntöjenmukainen oikeus kirjoittaa ilman vakionimimerkkiä, eikä siihen ole kenelläkään mitään sanomista.
En ota vakionikkiä, koska en halua itselleni mitään palstaroolia. Itse vastaan sanomisistani Jumalan edessä. Teetkö sinä niin?
Sinä haluat, että kaikilla kirjoittajilla olisi vakionimimerkki, koska muuten vainoharhaisesti kuvittelet heitä ties miksi. Se on sinun oma vaivasi, ja on rumaa kaataa se muiden niskaan. Muiden pitäisi luopua oikeuksistaan ja olla sinulle mieliksi sinun vaivasi takia, josta et ota itse vastuuta.
En viitsi tässä enää ruveta enempää sanomaan, ETTEN OLE TUO OULUN KOKOUKSESSA OLLUT, koska olen sen moneen kertaan jo ilmaissut.
Samoin tuo kokouksessa ollut ilmaisi siinä linkitetyssä ketjussa, ettei ole kirjoittanut minun viestejäni.
Tästä huolimatta väitit törkeästi Hakomajassa, että olemme sama henkilö, ja käytit tätä valhettasi omien tarkoitusperiesi ajamiseen.
Lisäksi lainasit sinne keskustelua niin, että siitä sai aivan tarkoituksella väärän käsityksen. Et näyttänyt sananvaihdon loppupäätä, koska se olisi ollut sinulle epäedullista.
Tuollainen on törkeää ja raukkamaista toimintaa, mutta itse siitä omassatunnossasi vastaat.