Totuus Kepusta
Kirjoittanut: Tiedon välittäjä 27.9.2005 klo 12.48
Palkittu toimittaja Seija Sartti kirjoitti pari vuotta sitten laajan artikkelin Maalaisliitosta. Se julkaistiin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä syksyllä 2000. Artikkeli oli laaja analyysi maalaisliittolaisuudeksi nimitetystä yhden asian liikkeestä. Sitä leimasi lämmin ja rehellinen ote sekä ymmärtäväisen huumorin sävyttämä suhtautuminen tuohon omituiseen puolueeseen. Olen ollut pitkään passiivinen tällä forumilla ja nyt palattuani huomaan, että tosiasiat Maalaisliitosta ovat monella kirjoittajalla hämärän peitossa. Siksi on aika palauttaa mieliin Sartin ansiokas kirjoitus.
*****
Seuraavassa muutama valittu pala:
"Nimensä vaihtaja haluaa esiintyä parempana kuin on tai häivyttää taustansa (erityisesti jos se on rikollinen). Stadilaisen mielestä on tyypillistä maalaiskieroilua, että maalaisliitto esiintyy väärällä nimellä."
" 'Kiitos kepun, meillä pidettiin maatalouden vanhentuneita rakenteita yllä hirveän paljon pitempään kuin missään muualla', sanoo Ben Zyskowicz."
"Kepu valittaa, että maaseudulla menee huonosti. Kepun mielestä syylliset ovat jossain muualla, vaikka se itse hallitsee viidenneksen kannatuksella neljää viidesosaa Suomen pinta-alasta."
"Maakuntien parhaat pojat lähetetään pääkaupungin päätöksentekokammareihin, jotta he imuroisivat maakuntiin maksimaalisesti etuja ja rahaa. Kepulaiset pitävät sitä tinkimättömänä omalle asialle omistautumisena. Muiden näkökulmasta se on härskiä rahastusta ja rankkaa kotiin päin vetämistä."
"Kepulla on perinteinen papin kaksoisrooli, jossa saarnataan: älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon."
"Presidentinvaalien huhukampanjassa Halosesta tehtiin lesbo ja Arajärvestä homo. Aho esittäytyi kunnon perheenisänä, jolla on kaunis vaimo.
Kepu laski väärin. Kaupunkilaiset eivät ala kirkua nähdessään minkään lajin poikkeavuutta; sitä paitsi heistä todellinen tilastollinen poikkeavuus on ensimmäisessä avioliitossaan oleva neljän lapsen kotiäiti."
"Professori (joka ei tässä yhteydessä halua profiloitua) kommentoi lopputulosta huojentuneena: 'Suomi olisi nyt Euroopan läävä, jos Aho olisi voittanut.' "
"Kepulaisia toisinajattelijoita ei hevin tule mieleen, ellei mukaan lasketa Väyrystä, joka ajattelee myös itsensä kansa toisin."
"Kotimaa oli miehitetty kepulaisilla vallanpitäjillä, ja ulkomaista apua oli yleensä saatavissa 'itäisestä vaalipiiristä'. Karjalaisen laskettiin voittavan Suomen presidentinvaalit noin 200 miljoonalla äänellä.
Puoluejohto tyrmistyi, kun itsenäiset kepulaiset äänestivät Neuvostoliiton suosikkiehdokkaan nurin. Siihen asti kenttäväki oli luottanut siihen, että neukkujen pelko on maan etu."
" 'Räikeimmät tapaukset - tarkoitan julkeaa yhteispeliä Neuvostoliiton kanssa - kertovat jotakin puolueen luonteesta', Zyskowicz muistuttaa."
" 'Kepu pettää aina' on slogan, jota suositaan oikealla ja vasemmalla. 'Kyseessä on varmasti ns. kansanviisaus. Sillä on monta isää tai ei yhtään', Erkki Liikanen arvioi."
" Pertti Paasio on kehittänyt kepusanonnasta oman muunnelmansa: 'Kepu pettää aina ja erityisen pahasti se pettää silloin, kun ei petäkään. Siihen ei kukaan osaa varautua.' "
"Kepu on rikastuttanut poliittista sanastoa 'lehmänkaupoilla' (sulle - mulle), 'iltalypsyllä' (vielä lisää mulle) ja 'pekkaroinnilla' (eniten mun vaalipiirille)."
"Kääriäinen harrastaa juonitteluja ikään kuin taidetta taiteen vuoksi. --- Kepu käy vieläkin kauppaa, mutta sillä ei ole mitään myytävää. Kepun valta on mennyt oppositiossa ja MTK:n valta on mennyt Brysseliin."
"Kekkosetkin ovat muuttuneet. Suvun päämies Timo Kekkonen sanoi isänsä satavuotispäivän haastattelussa: 'Olen matkan varrella ehtinyt äänestää vaikka mitä puoluetta, mutta kepulaisia en ole koskaan äänestänyt' "
"Ahon muovihahmo suli presidentinvaaleihin. Häntä myytiin 'uuden ajan presidenttinä', mutta vanhoilla arvoilla. 'Koti, uskonto ja isänmaa' oli stadissa haudattu huonona vitsinä jo 60-luvulla (ja haisi esiin kaivettuna pahasti ummehtuneelta)."
"Visuaalista vaikutelmaa ei voi väheksyä. Jos vierekkäin istutetaan Suvi-Anne Siimes ja Seppo Kääriäinen, jompikumpi ei kuulu 2000-luvulle."
"Kepulaiset tietävät itsekin, että vihneniskat ja sikafarmarit täytyy työntää komeroon piiloon, jos kepua markkinoidaan modernina kaupunkipuolueena. Aina vaalien alla on pidettävä myös Väyrynen, Pekkarinen ja Kääriäinen poissa näkyvistä."
"Silloin kun kepu tarvitsee näytille liberaalia, eurooppalaista kepulaista, esiin työnnetään Olli Rehn. Hän tuntuukin olevan ainoa kepulainen, jota ei-kepulaiset poliitikot yksimielisesti kehuvat."
*****
Nämä olivat siis suoria lainauksia Seija Sartin tekstistä.
Kepu pettää aina
19
397
Vastaukset
- hierrintä...
nokkaansa kun tuommoista höpöä piti alkaa levittämään?
- ...............
"Kepu valittaa, että maaseudulla menee huonosti. Kepun mielestä syylliset ovat jossain muualla, vaikka se itse hallitsee viidenneksen kannatuksella neljää viidesosaa Suomen pinta-alasta."
- sinut...
............... kirjoitti:
"Kepu valittaa, että maaseudulla menee huonosti. Kepun mielestä syylliset ovat jossain muualla, vaikka se itse hallitsee viidenneksen kannatuksella neljää viidesosaa Suomen pinta-alasta."
höynäytetty.
- ....................
sinut... kirjoitti:
höynäytetty.
" 'Kiitos kepun, meillä pidettiin maatalouden vanhentuneita rakenteita yllä hirveän paljon pitempään kuin missään muualla', sanoo Ben Zyskowicz."
- Rupla-Urho
sinut... kirjoitti:
höynäytetty.
" 'Räikeimmät tapaukset - tarkoitan julkeaa yhteispeliä Neuvostoliiton kanssa - kertovat jotakin puolueen luonteesta', Zyskowicz muistuttaa."
- mieltä...
.................... kirjoitti:
" 'Kiitos kepun, meillä pidettiin maatalouden vanhentuneita rakenteita yllä hirveän paljon pitempään kuin missään muualla', sanoo Ben Zyskowicz."
että, sen maatalouden pitäisi toimia vieläkin 60 luvun tyylillä?!
- maailman..
Rupla-Urho kirjoitti:
" 'Räikeimmät tapaukset - tarkoitan julkeaa yhteispeliä Neuvostoliiton kanssa - kertovat jotakin puolueen luonteesta', Zyskowicz muistuttaa."
kanssa ei saisi olla? Impivaaralaisuuttako suosittelet?
- Jukolan Jussi
maailman.. kirjoitti:
kanssa ei saisi olla? Impivaaralaisuuttako suosittelet?
Mutta on demokratian vastaista käyttää suurvaltaa oman aseman pönkittämiseen ja päästää jopa suurvalta vaikuttamaan maamme sisäisiin asioihin.
Matti Kekkonen myösnis elkesäti sen, että NL vaikutti Suomen sisäpolitiikkaan Urho Kekkosen kautta (Maarit TAstulan haastattelussa). - Kai sinä tiedät
mieltä... kirjoitti:
että, sen maatalouden pitäisi toimia vieläkin 60 luvun tyylillä?!
Sinulle tuntuvat rakkaita olevan.
- esimerkiksi..
Kai sinä tiedät kirjoitti:
Sinulle tuntuvat rakkaita olevan.
se joka sanoo: "kepulaisella on traktori"... tarkoittaako se että, pitäisi olla hevonen?
Eikö se olisi nimenomaan paluuta vanhentuneisiin rakenteisiin? - vähän, ihan vähän.
esimerkiksi.. kirjoitti:
se joka sanoo: "kepulaisella on traktori"... tarkoittaako se että, pitäisi olla hevonen?
Eikö se olisi nimenomaan paluuta vanhentuneisiin rakenteisiin?Kepulaisella on traktori, kerrot jonkun sanovan.
Kyselet vielä, mitä puoluetta edustanee?
Mistä ihmeestä minä sen tietäisin?
Sitten vedät vielä sellaisen johtopäätöksen, jonka perusteella alat kysellä, pitäisikö olla hevoinen?
Ainakaan sillä perusteella, että joku sanoo kepulaisella olevan tarktori, en näe syytä, miksi kepulaisen pitäisi luopua siitä ja hankkia hevoinen.
Keksit itse merkityksiä asioille ja alat niiden perusteella esittää kysymyksiä.
Omituista.
Adjö.
Tässä laulu.
http://www.youtube.com/watch?v=hXKQZoUPAiQ - millään..
vähän, ihan vähän. kirjoitti:
Kepulaisella on traktori, kerrot jonkun sanovan.
Kyselet vielä, mitä puoluetta edustanee?
Mistä ihmeestä minä sen tietäisin?
Sitten vedät vielä sellaisen johtopäätöksen, jonka perusteella alat kysellä, pitäisikö olla hevoinen?
Ainakaan sillä perusteella, että joku sanoo kepulaisella olevan tarktori, en näe syytä, miksi kepulaisen pitäisi luopua siitä ja hankkia hevoinen.
Keksit itse merkityksiä asioille ja alat niiden perusteella esittää kysymyksiä.
Omituista.
Adjö.
Tässä laulu.
http://www.youtube.com/watch?v=hXKQZoUPAiQmuulla kuin maataloudella! ;)
http://www.youtube.com/watch?v=Yv0dQzSzsbc - ei-kepua
maailman.. kirjoitti:
kanssa ei saisi olla? Impivaaralaisuuttako suosittelet?
"Kekkosetkin ovat muuttuneet. Suvun päämies Timo Kekkonen sanoi isänsä satavuotispäivän haastattelussa: 'Olen matkan varrella ehtinyt äänestää vaikka mitä puoluetta, mutta kepulaisia en ole koskaan äänestänyt' "
- Lapuan Enkeli
sinut... kirjoitti:
höynäytetty.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=571709
- Eau de Gologne
millään.. kirjoitti:
muulla kuin maataloudella! ;)
http://www.youtube.com/watch?v=Yv0dQzSzsbc
- me tämän
starkin, hänen kirjoituksensa myös, hänen parantumaton kepukaunansa on sairaalloista, en tiedä hänestä muutamaan vuoteen mitään, mutta kerran kaunatoimittaja on aina kaunatoimittaja.
- Ullavan pojat
Lukekaa vaan oikeoppisten lehtiä.
Suomenmaassa totuus kerrotaan.
- että...
Sartin kirjoitus laittaa pääkaupunkiseudun ja muun Suomen ikävästi vastakkain. Kirjoituksessa annettaan ymmärtää, että Kepu riistäisi vain Helsinkiläisiä. Näinhän se ei ole.
Itse asun erän maakunnan pääkaupingissa. Täällä kaavoitetaan maata vain keskustalaisille liikemiehillä tai Keskustapuolueita vaaleissa tukeneille yrittäjille. Yksi keskustaveljistä meinasi tehdä kiinteistösijoituksellaan römäkän konkurssin, mutta hänet pelastettiin muttamalla kaupungin omistamat yritykset vuokralle tyhjilleen muuten jäävään kiinteistöön. Vuokra on enemmän kuin Kaivokadulla Helsingissä ja liikelaitosten vanhattilat jäivät tyhjilleen.
Uskonto, poliitiikka ja liiketoiminta on keskustalaisten toimesta täällä sekoitettu onnellisesti keskenään. Kaupunki ja sen liikelaitokset rikkovat mennen tullen hankintalakia ja palveluita ostetaan vaan keskustalaisilta uskonveljiltä. Kaupungin virkamiehet ovat keksutalaisia ja heidän sukulaisillaan on vahva asema kaupungin omistamissa osakeyhtiöissä ja liikelaitoksissa.
Tämän kaupungin markkinointibudjetti on isompi kuin Kone Oy:n Suomen markkinointiin käyttämä summa. Budjetin päällä istuu kaupungin keskustalaisen johtajan keskustalainen vaimo.- on Suomessa
nyt semmoinen hallitus joka ajaa MYÖS maaseudun asiaa, ettei yksinomaan Helsinkiläisten.
Mtä tulee uskontoon ja politiikkaan ne ovat täysin eri katekoriassa, eivät kuulu yhteen, en tiedä mitenkä sitten Helsingissä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14811017
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485403Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p414215Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352674Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1011588Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?751445Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396