Hei!
Uudet kanavat haettu. Urheilukanava jäi myös vanhalle paikalleen. Eli tällä hetkellä kanavalla 7 on sekä teema että vanha urheilukanava. Uusi urh.kanava on kyllä kanavalla 9. Miten saan tuon ylimääräisen seiskan poistettua? Tehdasasetuksia en ole palauttanut. Pelkään tallennusten menettämistä. Tapahtuuko näin? Samalla herännyt kysymys päivityksistä. Laite on ostettu syksyllä 2007 ja ilmoittaa ohjelmaversiokseen "TF-NCPCf 2.95. Edellinen päivitys Apr 12 2007".
Laitteen kanssa on ollut muutaman kerran tallennusongelmia. Lähinnä siten, että ajastukset eivät ole toimineet. Kävin Topfieldin sivuilla katsomassa USB-päivitysohjeita. Äkkispäätä tuntui aika monivaiheiselta ja -mutkaiselta. En ihan tumpelo ole, mutten missään nimessä digitekniikkaan vihkiytynyt. Kannattaisiko siis päivittää ja riskeerata nyt tällä hetkellä joltisenkin toimiva systeemi.
Asiallisista vastauksista kiittäen!
D

Vastaukset 3
Vanhimmat
Palauta ne tehdasasetukset. Se ei vaikuta tallenteisiin mitenkään. Tämänkin olisi voinut selvittää yhdellä google-hautta. En ymmärrä mistä käsitys, että tehdasasetusten palauttaminen tyhjentäisi kovalevyn on tullut.
Katsopas tämä ennen kuin palauttelet tehdasasetuksia:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=107&conference=4500000000000395&posting=22000000041444723
Tehdasasetusten yhteydessä menetät vähintään ajastinlistan ja kaikki esimerkiksi kuvan asetukset nollaantuvat. Moni kyllä tekee tehdasasetukset mutta sen jälkeen sitten kysellään kun kuva ei enää näy kokonaan ruudulla tms. kun joskus kauan aikaa sitten tehdyt säädöt (joita ei enää edes muisteta) menevät sekaisin.
Tallennukset eivät katoa tehdasasetuksilla.
> Tehdasasetusten yhteydessä menetät vähintään ajastinlistan ja kaikki esimerkiksi kuvan asetukset nollaantuvat.
Ja kuvan asetuksien nollaantumiseenhan sitten auttaa Topfieldissä nolla-näppäimen (0) painaminen kerran tai pari, niin että kuva alkaa taas näkyä. Sitten vielä kannattaa asettaa valikkojen läpinäkyvyysasetukset kohdalleen, jos niitä on tullut muutettua. Ja jos kello ei ole automaattiasetuksella, niin sekin pitää käydä laittamassa.
Tumpelot ovat kyllä pulassa. Heille kun boksin on käynyt virittämässä joku muu ja sitten jos sitä jotain muuta ei saadakaan ihan heti apuun, niin ollaan ongelmissa.